Tour-de-Sockin viides ja toiseksi viimeinen etappi alkoi lauantaina klo 13.30. Tällä kertaa vihjeenä oli kuva käärmeistä ja malli oli lopulta ihan jotain muuta kuin mitä ennakkoon ajattelin.
Malli: Ophidia, koko S.
Lanka: Handun vahvistettu merinosukkalanka, väri Kaakao sekä muutama rihma Väinämöistä värinä Eiku.
Menekki: yht. 73 g.
Puikot: 2,75 mm.
Malli vaikutti ensisilmäyksellä ihan kivalta eikä mahdottoman vaikealta. Tartuin puikkoihin ja aluksi ajattelin neulovani läpi yön, mutta klo 4 luovutin ja nukuin 4 tuntia ja jatkoin taas. Suunnilleen klo 13 sunnuntaina olin sitten valmis sukkien kanssa. Taas opin uusia juttuja. Tuo kirjoneule/intarsiajuttu joka muodosti näitä ns. käärmeitä oli uutta, samoin näissä oli hiukan erilainen kantapää.
Vaatimuksissa oli, että noita kirjoneulerantuja jatketaan pohjassa. Pohjassa sai tehdä minkälaista kuviota vaan, mutta tyydyin tällaiseen raamikkaaseen suoraan. Minä ihan tykkäsin tästä mallista ja muutenhan nämä olivat ihan palmikkosukat, joista nuo rannut voisi halutessaan jättää poiskin, mutta antavathan ne hiukan ilmettä tietenkin. Ajattelin, että näissä mun valitsemissa väreissä olisi suurempi kontrasti, mutta olisi voinut olla suurempikin. Mulle tuli heti mieleen noista käärmeistä Haribon toukkakarkit, joita on ekassa kuvassa, mutta nekin ovat jossain vaiheessa muuttuneet tylsiksi yksivärisiksi. Musta ne olivat aiemmin raidallisempia?!
Handun langan ostin Snurresta viime viikolla, joten se pääsi sponssilankana tuoreeltaan käyttöön. (Kisaa sponsoroi useampi lankamerkki ja Handu kuuluu niihin. Jos käyttää jonkun sponsorin lankaa sukissa, saa lisäpisteen.) Väri on tosi kivan sävytetty ruskea. Langassa oli joitakin hapsuisia/paksumpia kohtia, mutta muuten hyvä. Neulominen oli sujuvaa. Jälkikäteen olisi kannattanut valita pienemmät puikot, koska nyt näistä tuli aika isot. Pituutta on niin, että menevät perheen miehille. Saattaa olla, että vielä puran näistä osan vaaditusta pituudesta, että saan nämä itselleni. Leveys on ihan ok. Tein pienimmän koon mukaan.
Sijoitus oli tällä kertaa 7. Kokonaiskisassa olen neljä etappia laskettuna 26.! Enpä olisi uskonut, että tällainen kilpavietti iskee, ihan läpällä lähdin kisaan. Yksi etappi on vielä jäljellä, kirjoneuletta on kai tulossa. Tarkka julkaisuaika ei ole vielä tiedossa.
Nämä on kivat. Ihan samat värit on sukissa ja karkeissa :)
VastaaPoistaKiitos! Eikös olekin? :)
PoistaHei, onnittelut upeista sukista. Olet kyllä todella nopea neuloja! Valitsin myös Handun. Tervetuloa TdS2015 treffeille Järvenpäähän 1.8. Ota kisasukat mukaan. TiiQ tulee myös. https://www.facebook.com/events/887653757939105/
VastaaPoistaKiitokset! Ja kiitos tapahtumavinkistä, olisi mukava päästä.
PoistaIhanat! Noilla väreillä kirjoneuleraidoista tulee tosiaan mieleen toukkakarkit.
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaNäistä tuli kivat, väriyhdistelmä on vallan miun maun mukainen.
VastaaPoistaOn sulla kyllä mahdoton tahti. Tsemppiä vikalle etapille, vielä jaksaa!
Kiitos! ("miun maun mukainen" hih). Yritän jaksaa vielä kerran... kirjoneuleilu ei ole kyllä ihan mun nopeinta osaamista. Tai mitä sieltä sitten tuleekaan. Kolmea väriä kumminkin.
PoistaOnpa todella hauskannäköiset sukat. Ihanat. Kaunis väriyhdistelmä kyllä sitoo kokonaisuuden hienoksi. Vau.
VastaaPoistaKiitos kovasti kauniista sanoista! :)
Poista