lauantai 16. heinäkuuta 2011

Irving





Malli: Irving the Icebox Monster by Rebecca Danger.



Lanka: Novita Miami kaksinkertaisena, Novita Olivia kaksinkertaisena, Sandnes Mandarn Petit kolminkertaisena.



Menekki: n. 60 g?



Puikot: 4,5 mm.





Tämä on kummipojan oma. Jääpalakonemonsteri, vai mikä se sitten suomeksi olisi. Hän oli tykätty.  :)



Halusin kuluttaa tähän tyttären monsterin jämät, mutta kävi klassisesti, ja langat loppuivat kesken, siksi jouduin korvaamaan hiukan muilla langoilla. 





Nämä pallomonsterit on hauskoja kivan muotonsa vuoksi. Eiköhän näitäkin synny lisääkin. Ja kaksi Gorttiakin on tilauksessa, sekä pari minimonsteria.



Monstereihin kyllästyneille hyviä uutisia; minulla on kesken ainakin 7 neuletyötä, joista yksikään ei ole monsteri, eli kyllä täällä vielä joskus jotakin muutakin nähdään....


perjantai 8. heinäkuuta 2011

Välipala





Malli: Normi.



Lanka: Novita Seiskaveikka Linnut, papukaija.



Menekki: n. 90 g.



Puikot: 3,5 mm



Naapurin tytöt viettivät synttäreitään, ja perinteisesti kudoin heille sukat niinkuin usein aiemminkin. Samalla kulutin loppuun Papukaijan lopun. Pirteä väri siinä kyllä on. Vaikka punnitsin kerän ja luulin, että langasta jäisi vähän, se loppuikin kesken, ja neljännessä sukassa jouduin kärkeen kutaisemaan hiukan oranssia Seiskaveikkaa. Ei sitä juuri huomaa, kun väri oli ihan sama.



Nyt on päällä startiitti ihan selvästi, tekis mieli aloittaa vaikka mitä ja aika monta työtä on keskenkin. Harmi, kun loma on jo ohi ja työ haittaa harrastamista...Iloista lomaa kuitenkin kaikille niille, jotka nauttivat siitä parhaillaan!


sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Primavera





Malli: Primavera.



Lanka: Zitron Trekking XXL, väri 100.



Menekki: 80 g.



Puikot: 2,5 mm.



Tarvitsin matkalle matkaneuleen, ja niin tämä kauan marinoitunut lanka kohtasi itselleen suunnitellun mallin.





Värit ovat räiskyvät ja kutominen miellyttävää. Kuviokin on todella simppeli, näyttää palmikolta, muttei ole sitä.




lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kukkaisenergiaa



Älkää ahdistuko, mutta tää on nyt taas niin tätä...





Malli: Gort the Gym Bag Monster.



Lanka: Novita Isoveli, tummanlila ja vaaleanvihreä.



Menekki: Lilaa 82 g, vihreää 74 g.



Puikot: 4,5 mm.





Tämä on harrikka-Gortin pehmeämpi versio, kukkais-Gort. Meni lahjaksi sukulaismiehelle. :-)





Mää yllyin ihan virkkuupuuhiin! Täältä löysin hyvän ohjeen kukan virkkauksesta, kun en juuri virkkausta hallitse. Tosin kukat jäivät vaiheeseen, kosken osannut tehdä pylväitä, enkä jaksanut yömyöhään opetella. Mutta kai ne suunnilleen kukilta näyttävät noinkin?





Lepo!



Tämä päivä meni tällaisissa merkeissä:





Huomenna sukkapäivitystä vaihteeksi!