maanantai 29. lokakuuta 2012

Lämpöä lampaasta

Lanka: Nauravan lampaan Ehta villa luonnonvalkoinen ja punertava.
Puikot: 4 mm.
Menekki: yht. 54 g.
 
Sain mm. tällaisen lapaslankapaketin vaihdossa käsityölehtiin joskus keväällä. Kylmien ilmojen hyökättyä takavasemmalta kädet alkoivat haikailla lämpimien lapasten perään ja kaivoin paketin ohjeineen esiin. Hiljaisen yövuoron aikana syntyi ensimmäinen ja seuraavana päivänä toinen.

 
Ohjeessa käskettiin luoda 40 s, mutta sillä tuli niin suurta tulosta, että aloitin uudestaan 32 silmukalla. Joku 36 s olisi varmaankin ollut paras, mutta hyvin nämä mun käsiin menevät ja pysyvät kädessä. Inhoan tumppuja, jotka tippuvat käsistä.
 
Ja nää on IHANAT! Harmittaa, kun en voi tuoda tuota lampaan tuoksua ruudulle ja sitä ihanaa tuntua. Kädetkin pysyisivät hyvässä kunnossa, kun neuloisin aina näin rasvaista lankaa. Kädessä ihan hohkaavat lämpöä. Lisää tällaista! Onneksi tekemäni vaihto oli hyvä, ja sain samaista lankaa aika paljon muutenkin, ison vyyhdin vihertävää ja 2 pienempää vyyhtiä luonnonvalkoista. En usko koskaan kutoneeni näin maanläheistä lankaa aiemmin.
 
 
Kiitos siis Juulille!


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ysistä viiteen, vihdoinkin

 
Malli: Nine-to-five socks. (ilmaisohje Ravelryssa)
Lanka: Lana Grossa Meilenweit Mega Boots Stretch Softcolor, väri 501.
Menekki: 72 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
 
Tämä sukkamalli on roikkunut to-do-listalla jo kauan. Ravelryn jonoon olen lisännyt malli 25.7.2008. Että oli jo korkea nämä toteuttaa. Syy, miksen aiemmin ole näitä saanut puikoille on siinä, että ohjeen silmukkamäärä on liian suuri mun käsialalle. Nyt sain apua kanssaneulojan muistiinpanoista ja aloitin 60 silmukalla. Lopputuloksesta tuli hyvä ja jalkaan sopiva. Pintaneule oli nopea oppia ja tehdä.
 
Itse lanka on vähintäänkin yhtä vanhaa perua. Siitä piti alunperin tulla Baijerilaiset, jotka olivat joskus suurinta hottia. En niitäkään sitten koskaan saanut aikaiseksi. Se malli on mun Ravelry-jonon ensimmäisenä. Eli ehkä joskus vielä. Lanka aiheutti hämmennystä, kun kantapään jälkeen alkoi tulla valkoista, mutta tämähän olikin liukuvärjättyä lankaa, kerällä sitä ei huomannut.
 
 
Nämä kuvat tuntuvat ihan hassuilta nykymaisemaan nähden, vaikkei näiden ottamisesta niin kauaa ole.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Urhoilua taas

Kun löytää kivan mallin, niin mitä sitä suotta vaihtamaan.
Malli: Urho, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka: Regia Vulcano Color 6-fädig.
Menekki: 82 g, koko n. 42.
Puikot: 3,5 mm.
 
Edellisiin nähden sellainen muutos, että vähensin silmukkamäärää 56 -> 48 silmukkaa. Paljon parempi näin minun käsialallani.
 Langan ostin aikanaan pojalleni joululahjaksi. Hän on neulonut 2 sukkaparia ja yhden lapasen. Sitten se stoori päättyi. Eihän sitä koskaan tiedä, jos neulomisinto vielä iskee uudestaan. Selviä lahjoja hänellä kuitenkin oli; neuloi kolmannen kantapäänsä jo täysin omatoimisesti.

Kyllä näitä Urhoja syntyy varmaan jatkossakin.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Mini Mochi Multnomah

Tänään esittelyvuorossa Mini Mochista neulottu Multnomah.
 

Lanka: Mini Mochi.
Puikot: 3,5 mm.
Menekki: 100 g.
 
Ostin joskus aikaa sitten kaksi kauniin väristä kerää Crystal Palacen Mini Mochi-lankaa aikeenani tehdä varmaankin niitä iänikuisia sukkia. Lanka ei ole kuitenkaan minulla mieluisinta sukkalankaa; pörheät sellaiset eivät ole mun juttu. Niinpä päätin, että näistä tulisi kaunis pikkuhuivi. Värit ovat minulle todella mieleiset ja käyttäytyivät kauniisti huivissa.
Neuloin reunusmallikertoja hieman enemmän kuin ohjeessa, koska halusin käyttää langan kokonaan.
 
Sain muuten siirrettyä koko vanhan blogini tänne! Kommentit valitettavasti jäivät Vuodatuksen puolelle, mutta tekstit ovat nyt kaikki samassa paikassa.  



torstai 11. lokakuuta 2012

Nuttu&Myssy


Malli: Little Coffee Bean Cardigan, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka. Cascade 220 Wool Heathers, värit pinkki ja ruskea.
Menekki: Yhteensä 110 g.
Puikot: 4,5 ja 5 mm.

Malli on helppo ja nopea tehdä eikä syö paljoa lankaa. Tuo Cascaden pinkki on aivan herkullisen ihana väri, eikä toistu ihan yhtä hehkuvana kuvissa kuin luonnossa. Aloin jo etsiä sävyä kaupasta, kun alkoi tehdä mieli tehdä itsellä samanvärinen pusero, mutta ei sitä enää ollut myynnissä.
 
Päättelin nappilistan reunan ruskealla. Jos olisin hyvä virkkaamaan, saattaisin vielä virkata reunat listan ylä- ja alaosaan. Ne jäävät nyt vähän lörpsyiksi.
 
Napit ovat messulöytö jonkin vuoden takaa.
 
Näiden kaveriksi tein myssynkin.
 
Malli: Magic Coffee Baby Hat, ilmaisohje Ravelryssa tämäkin.
Lanka: Samat kuin yllä.
Menekki: 22 g.
Puikot: 4,5 mm.
 
Päälaelle tuli tuollainen hauska rinkula.
 
 
Reunaan sävelsin sydämiä. Näkyviä tällä kertaa.
 

 
 
 
 

torstai 4. lokakuuta 2012

Piilosydänlapaset

Malli: Peruslapaset peukalokiiloilla.
Lanka: Vuorelman Veto, Viking Fröjagarn.
Menekki: yhteensä 60 g.
Puikot: 3 mm.
 
Ja joo, ei sun tarvitse mennä näöntarkastukseen, ylin kuva on epätarkka.

 
Näihin sain kulumaan yhden jämäkeränkin, jee! Lapaset menivät pojalle. Viking Fröjagarn on jotenkin tosi kivaa neulottavaa. Tuota voisi ostaa lisääkin. Ei edes haittaa, vaikka tämä on pätkärääkättyä.
 
 
 
Näissä on asiaan kuuluvasti piilosydämet. <3 Teini-ikäiselle pojalle ei oikein voi neuloa näkyviä sydämiä, mutta aina voi tehdä tällaisia piilosydämiä, joita ei juuri erota, mutta joista tietää, että ne ovat siellä. Poikakin.