lauantai 4. heinäkuuta 2015

Sukattaa

Etappien välissä valmistui huivien lisäksi kaksi paria sukkia.
 
Malli: Urho By TiiQ.
Lanka: Regia Stripemania Color, väri Forest.
Menekki: 89 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Ilmeisesti kaipasin väriä harmaiden sukkien jälkeen, kun tein pinkin huivin ja nämä ja allaolevat sukat. Hih. Sukkamallia olen nyt toteuttanut ainakin viidesti ja hyväksi on todettu.
 
 
Stripemania on tuttua Regiaa, tykkään.
 
Työkaveri sai vauvan, joten junasukat pääsivät taas puikoille. Sain näihin tuhottua melkein kaksi jämäkerää. Olin aiemmin neulonut välityönä takin ja pipon vauvalle, huhtikuussa 2013. Tyttövauvoja ei juuri ole syntynyt sittemmin lähipiiriin, joten vasta nyt pääsivät lahjaksi. Sukkien väri on samaa linjaa, mutta ärtsympää sävyä.
 
Malli: Junasukat.
Lanka: Wolle-Rödelin sukkalanka (pinkki), Lana Grossan sukkalanka (lime).
Menekki: 25 g yhteensä.
Puikot: 2,5 mm.
 
Nelosetapin sukat valmistuivat eilen, sijoitus 18.

2 kommenttia:

  1. Voi hyssyn pyssyt. En voi käsittää, että ehdit tds:n välissä tekemään vielä välipalaneuleitakin. Oot aika supernainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan siinä noin viikko välissä! =) Ja mähän kudon koko ajan, se on mun intohimo. :D

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)