Kuten viimeksi mainitsin, päätin osallistua ensimmäistä kertaa Tour-de-Sock-kilpaneulontaan! Stage One eli ensimmäinen etappi on osaltani valmistunut. Ensimmäinen sukkamalli oli suomalaisen TiiQ:n ihana Virrat, josta pidän kovasti. Ohje oli sport-vahvuiselle langalle ja se julkaistiin 1.6. klo 16.30.
Malli: Virrat By TiiQ.
Lanka: Trysil Garn Ida.
Menekki: 78 g kokoon S.
Puikot: 2,75 mm.
Ohje julkaistaan kaikille ilmaisena helmikuussa. Voin suositella!
Julkaisupäivänä olin iltavuorossa, joten pääsin aloittamaan neulomisen vasta samana iltana klo 22. Torstain ja perjantain välisenä yönä sukat valmistuivat. Töissä olin joka päivä, joten se hidasti touhua. Kyllähän nuo neulomispäivät olivat sangen intensiivisiä ja kävivät näpeille, mutta nyt on hyvä fiilis, kun ovat valmiit. Sijoitukseni oli 103. Pyrin seuraavissa sukissa vielä parempaan, katsotaan, kuinka vaikeaa juttua on tulossa. Osallistujia on kaikkiaan 800-900.
Lankana Ida oli halpaa, ostin sitä Lankamaailmasta euron kerinä joskus. Tuossa kuvaussession yhteydessä pohjat jo hiukan nuhjaantuivat, toki luonto on suurempi koetus langalla kuin koti. Ihan pehmoista ja mukavaa neulottavaa se kuitenkin oli.
Pääsin kisaamaan yhteen Suomen 14 joukkueesta, Extra Finns-joukkueeseen, jossa ryhmänä keräämme pisteitä. Kaikki tämä on lisännyt hurjasti roikkumistani Ravelryssa ja olen tuntenut yhteisöllisyyttä neulonnassa ihan erilailla kuin koskaan aiemmin. Hauskaa!
Tässä meidän joukkueen tunnus.
Tytär suoritti kanssani kunnon kuvaussessiot rannalla, kiitokset hänelle!
Seuraava malli julkaistaan 11.6. klo 20.30.
Kauniit sukat!
VastaaPoistaKiitokset, Sanna!
PoistaOnnea etapin päätöksestä! Näistä tuli valtavan kauniit, malli on kyllä ihan super!
VastaaPoistaMulla olis aikarajana ens vuoden tourin alku... Josko tän vuoden mallit olis silloin neulottu... :-D En aio edes raportoida, kunhan varjo-toureilen taustalla itsekseni.
Kiitos, kiitos! Raportoi nyt ihmeessä siltikin! Olisi kiva nähdä!
PoistaJa kyllä mä itsekin tuossa mietin, että onko tässä mitään järkeä neuloa sormet ruvella kauheessa kiireessä. Mutta joku kilpailuvietti tässä iskee.
PoistaIhanat ja Ida lanka, sattupa somasti☺ mutta kyllä sä oot nopee
VastaaPoistaTäti Jkl ihastu
Kiitos! Kiva, kun ihastuit! :)
PoistaKiitos vielä kovasti arvontapalkinnosta, rahat on nyt tuhlattu ja laitoin "saaliini" näytille blogiini.
VastaaPoistaIhanat sukkaset, odotan innokkaana sitä hetkeä kun mallin saa ilmaiseksi :)
Kiitos ja hyvä! :)
Poista