maanantai 22. kesäkuuta 2015

Stage Three - Touring Bubbles

Tour-de-Sockin kolmas etappi alkoi suomalaisittain hienosti sunnuntaiaamuna klo 8. Tällä kertaa ilmestynyt malli olikin aika helppo ja päätin testata omaa nopeuttani. Aloin neuloa saman tien ja pieniä taukoja lukuun ottamatta neuloin klo 21 asti. Laskin, että neulomisaika kaikkinensa oli 12 tunnin paikkeilla. Kädet olivat kyllä kovilla!
 
Malli: Touring Bubbles By Karen Buhr.
Lanka: SweetGeorgia Yarns Tough Love Sock, väri Silver.
Menekki: 82 g.
Puikot: 2,25 mm.

 
Mallissa on palmikoita ja pitsiä, se aloitettiin ylhäältä ja siinä oli normaali kantapää. Tosin ohjeen kantapäästä tuli valtavan suuri. Mallineule oli helppo ja palmikkokierrokset olivat hankalimmat koko jutussa.

Arvoin aamulla nopeasti, mikä näistä sponsoreiden langoista tähän parhaiten sopisi.
 
 
Olin alun perin ajatellut tehdä sukat punaisella, mutta siinä on sen verran monivärisyyttä, että päädyin kuitenkin harmaaseen. Hopeasäikeen turkoosia haluan vielä säästellä ja PukkIlukaan en halunnut näihin käyttää.
 
 
SweetGeorgian sukkalanka oli näin ensikäytössä tosi miellyttävää ja tykkään, kun sen harmaassa on erilaisia sävyjä.
 
 
Yritimme kuvailla näitä saippuakuplien kanssa, mutta olihan se melko vaikeaa.
 
 
Tällä etapilla olin seitsemäs! Ihmeellistä! Seuraava etappi sisältää pelättyjä helmiä ja alkaa 2.7. klo 4.30. Ei tule olemaan mulle helppo etappi.

8 kommenttia:

  1. Ihanat! Oletsä vaan aika tikuttaja - 12 tuntia! Wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Tuli ainakin testattua kuinka nopeasti sukat voivat valmistua, mutta kyllähän se ihan urheilusuorituksesta kävi. :-D

      Poista
  2. Hurjan nopeasti neuloit nämä. Onnea! Minäkin suunnittelin kuvaavani omat sukkani saippuakuplien kanssa. Saa nähdä miten onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella! En olisi uskonut itsekään. Jään odottelemaan sun kuplakuvia! :)

      Poista
  3. Kauniit sukat! Onnea hienosta sijoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hepsi! Ensi vuonna sinäkin tulet mukaan, eikös? :-)

      Poista
  4. Hurrrjan kivat kuplat - ja nopeasti! Onnea! Kuvat ovat ihania, saippuakuplat tietty ihan huippuja vaikka sireeninkukatkin ovat suloisia.
    Mun kuplat puhkes ja meni purkuun. Niistä tuli hienot kerät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos siiis! :D Mites sun kuplille nyt sillai kävi? Höh. No onneksi tuli hienot kerät sentään. <3

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)