torstai 31. heinäkuuta 2014

Villapolvisukat ja helteet ne yhteen kuuluu

Malli: 05. Polvisukat, Novita Kevät 2011. (Hieno nimi mallilla...)
Lanka: Austerman Step 6 Irish Rainbow Colors.
Menekki: 116 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Ostin ylläolevan langan keväällä Lankamaailmasta. Kerällä on 150 g ja siellä oli muitakin kivoja värejä, mutta hinta oli sen verran kallis, etten enempää silloin ostanut. (Tätä väriä itseasiassa oli Karnaluksissa myös ja hinta oli kuutisen euroa halvempi kuin täällä). Lanka on aika miellyttävää, ei tunnu kutittavankaan ja väritys on riittävän raidoittuva omaan makuuni.
 
 
Tällä mallilla olen tehnyt sukkia ennenkin, kahdet ainakin muistan. Malli on toimiva, ei tule liian isoja sukkia. Palmikot voi tehdä ilman palmikkopuikkoja ja ne ovat näyttävät vaikka ovatkin vaatimattomat. Toimii hyvin myös monivärisellä langalla.
 

Paras juttu näissä on mielestäni tuo takana kulkeva kahden pikkupalmikon linja. Ohjeesta poiketen jatkoin palmikoita kantalapun loppuun asti ja neuloin vahvennettua neulosta niiden ympärillä.

Anttilat lopettavat Turun seudulla ja loppualet ovat käynnissä. Langankuvat silmissä kävin siellä eräänä päivänä kääntymässä ja sainkin hiukan saalista. Näistä tulee Paulie-villatakki, joka on jo puikoilla. Tuo petroolin värinen Florica oli vaan niin kaunista, ettei voinut mitään. Harmillisesti sitä oli enää 6 kerää jäljellä, joten ostin ruskeaa kaveriksi. Hidastahan se teko 3 mm puikoilla on, mutta onpa syksyynkin vielä aikaa.



 

6 kommenttia:

  1. Kivan pirtsakat sukat, oikein hyväntuuliset. Malli on tosi viehko: yksinkertainen, mutta ailti siinä on joku juttu.
    Lankasaallis on upean värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Yksinkertainenkin on hyvä, jos on joku juju. Ja mustakin etenkin tuo petrooli on ihan ihanainen.

      Poista
  2. Onpa kauniit sukat! Itse en ole koskaan polvisukkia tehnytkään. Tämä ohje täytyy ehdottomasti laittaa muistiin.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Ja voi että on ihana petroolin sävy tuossa floricassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maritta! Petrooli onkin jo heti päässyt puikoille.

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)