Pienimmälle veljentytölle tein synttärilahjaksi pienen tammen.
Malli: Little Oak By Alana Dakos, maksullinen ohje.
Lanka: Drops Baby Merino, vaaleankeltainen.
Menekki: 164 g.
Puikot: 3 ja 3,5 mm.
Valitsin ensin langan. Sitten selailin kaikenlaisia malleja ja tähän lopulta päädyin, vaikka se maksullinen ohje olikin. Se on saumaton, helppo ja kuitenkin kiinnostava kaarrokkeen vuoksi.
Silti taas tuli kiire ja sain takin valmiiksi juuri juhlapäivänä ja silloinkin nipin napin. Lisäksi vaikutti siltä, että siitä tuli liian pieni, mutta onneksi sankaritar suostui kokeilemaan sen verran, että sopivalta vaikutti, helpotuksen huokaus. Käyttämäni lanka nimittäin oli liian ohut. Isommat koot ohjeessa on neulottu paksummilla langoilla. Tein 4-vuotiaan koon.
Väri ei ehkä oikein sovi tämän neuleen tyyliin eivätkä napitkaan. Lapselle kuitenkin halusin hiukan iloisemmat napit. Puiset kukkanapit on ostettu Karnaluksista.
Mulla ei sitten nyt olekaan mitään sen kummempaa neulottavaa, joten olen päättänyt ottaa osaa ystävänpäivän sytomyssykeräykseen ja samalla tuhota joitakin langanjämiä. Kolme päähinettä on jo valmiina ja neljäs puikoilla. :)
Söpönen villatakki, kuvio on kaunis, neuleen väri tuo kuvion hyvin esiin:)
VastaaPoistaKiitos! Tuleehan se tuosta esille, mutta maanäheisempi väri olisi muuten ollut kivampi. Tytölle toki ehkä sievempi näin. Akana Dakosin mallit ovat ihania!
PoistaSyötävän suloinen neuletakki, mutta niinhän on saajakin :)
VastaaPoistaTäti Jkl onnittelee ja tykkää
Kiitos, näin on. :)
PoistaSuloinen nuttu!
VastaaPoistaKiitokset! :)
PoistaKaunis villatakki. Ihanan tyttömäinen.
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaVoi että on kaunis neuletakki!
VastaaPoistaNo kiitos, kiitos! :)
Poista