lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lapasmusiikkia

Tästä mallineuleesta ei näköjään pääse eroon. Kaksien sukkien jälkeen halusin tehdä ystävälle lapaset lahjaksi samalla meiningillä, kun sopiva lankapalettikin oli olemassa. Eikun maalaamaan. Tai musisoimaan.
 
Malli: Peruslapaset peukalokiiloilla, muut linkit aiemmissa postauksissa.
Lanka: Jamieson&Smith Shetland Spindrift ja 2 ply jumper weight. (tarkemmat väritiedot Ravelryssa)
Puikot: 2,75 mm.
Menekki: 51 g yhteensä.
 
Puikoilla oli 48 silmukkaa. Lankaa olen ostanut aikanaan Lontoosta ja sittemmin tilannut englantilaisen nettikaupan alesta lisää. Värejä siis on. Kerissä on 25 g. Lanka on karheahkoa villaa. Aiemmin näistä olen tehnyt itselleni sormikkaat, jotka viime keväänä pesin lyhyellä ohjelmalla (14 minuuttia) koneessa ja niistä tuli tosi ihanat pesun jälkeen. Koska nämä lapaset tuntuivat aika karheilta käsissä, pesin nämäkin ja ainakin jonkin verran pehmoisuutta tuli lisää.
 
 
Vasemmanpuoleisessa kuvassa lapaset ennen pesua, oikeanpuoleisessa pesun jälkeen. Suurta muutosta esim. mitoissa ei ole näin lyhyen pesun jälkeen. Langassa on aivan järjettömän laaja värikartta, muistan kun silloin Lontoossa valitsin kivoja värejä todella kauan valtavasta valikoimasta.
 
 
Pääteltävää oli luonnollisesti taas ihan järjettömästi.
 
 
Tiedän päättelyurakasta huolimatta että lapasia ja sukkia tähän tyyliin tulee syntymään jatkossakin. Sen verran inspiroivaa värien sommittelu ja harmonia on. Harmonia on tietysti jokaisella omanlaisensa ja siinä onkin se suurin rikkaus.
 
Ihmeekseni huomasin, että Blogilista, johon olen kuulunut vuodesta 2005 aikoo lopettaa toimintansa. Onneksi olen jo jonkin aikaa seurannut rinnalla Bloglovinia, tietää sitten, että on joku paikka, missä jatkaa bloggailua ja etenkin toisten blogien seuraamista.

9 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä niin kauniita. Ihanaa väri-iloittelua.
    Vaan tuo päättely... Ei o mun juttu, ei. Ehkä pitää silti kokeilla, kun tuo malli on vaan niin hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä siitä päättelystä selviää, rohkeasti vaan!

      Poista
  2. On kauniit lapaset! Tuota lankaa saa nykyisin Snurresta. Olin tulla hulluksi, kun kävin siellä... A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ok, Snurressa en ole vielä vieraillutkaan, pitäisi joskus käydä. Värikartta on kyllä todella haastava! Kaikki ovat tosi kivoja.

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)