lauantai 28. joulukuuta 2013

Perinteitä ja muuta

 

Malli: Mummulta saatu perinnesukan ohje.
Lanka: Novita Seiskaveikka Raita.
Menekki: 115 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Mummuni teki sukkia aina tällä mallilla silloin, kun vielä jaksoi neuloa. Sain ohjeen joskus häneltä käsinkirjoitettuna ja tein näitä aikanaan itsekin, mm. anopille vuonna 2006 joululahjaksi. Ennen joulua sain kuulla niiden kuluneen kovasti ja hän ei malttaisi heittää niitä pois, joten tarjouduin tekemään uudet tilalle. En tiedä, mistä Mummuni saama ohje on peräisin, mutta vastaavia on kyllä näkynyt siellä täällä. Muistuttaa hiukan Kerttu-sukkiakin. Oikeat silmukat neuloin joustimessa takareunoista.

 
Lanka on ihanan lämpimän punaraitaista.
 
Omalle miehelle päätin myös tehdä lahjasukat pienellä huumorilla maustettuna.
 
Malli: Omasta päästä. Ranskalaisen kantapään ohje katsottu Ullasta.
Lanka: Cascade Heritage, väri Navy.
Menekki: 70 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Ranskalainen kantapää on kivannäköinen ja perussukille on aina käyttöä. Varsinkin tällaisille "hilfigereille". :D

 
 JOS olisin taitavampi, "merkit" olisivat siistimmät, mutta kun en oo, ne ovat tuollaiset. Mietin ja testailin, miten ne voisi tehdä. Kokeilin intarsiana, ei toiminut; koitin kirjoa, en osannut. Lopulta neuloin ne ja ompelin kiinni. Lanka on jotain erittäin leijuvaa akryylihöttöä minikerien muodossa.
 
Jään odottelemaan plagiointisyytettä. :D
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)