perjantai 31. elokuuta 2012

Seamless Hybrid

 
Malli: Seamless Hybrid by Elizabeth Zimmermann. (Knitting Without Tears-kirjasta).
Lanka: Rowan Felted Tweed DK, väri Seasalter.
Menekki: 328 g.
Puikot: 3,75 mm.
 
 
Tämä pusero onnistui yhtä vikaa lukuunottamatta todella hyvin. Siitä tuli liian pieni sille, kenelle sen ajattelin alunperin tehdä. Siitä huolimatta, että aloitin vartalo-osan ainakin neljä kertaa varmistaakseni riittävän leveyden. Niinpä suunnitelma muuttui kesken työn ja pusero menikin omalle pojalle. Asia harmittaa minua kovasti, mutta olisin joka tapauksessa neulonut pojalleni puseron, joten siinä mielessä ei hätää. Aina ei voi voittaa.


 
Seamless Hybrid oli mielenkiintoinen ja helppo malli tehdä. Knitting Without Tears-kirjan ohjeet eivät ole perinteiseen (tai nykyiseen?) tyyliin kirjoitettuja, vaan teksti on kokonaista, kuin kirjaa lukisi. Mutta silti ohjeet ovat ihan riittäviä, ja tämä on jo toinen siitä neulomani malli. Silmukoita mulla on vartalossa 190 kappaletta ja hihoissa aluksi 38 s, lopuksi 70 s. Se oli ehkä hiukan liikaa. Hihavaiheessa tiesin, että pusero menee pojalle, ja siksi niistä tuli noin pitkät; poika halusi sellaiset. Ehkä mittaa tuli hiukan liikaakin, mutta eipä se haitanne.
 
 
Erityisen mielenkiintoista mallissa oli tuo yläosa ja satulahihat, en muista tuollaisia aiemmin tehneeni. Helppoakin se oli. Siinä on selkeästi tämän mallin juttu. Felted Tweedin neulominen oli ihanaa kuten aina ennenkin, se on yksi mun suosikeista. Keveää ja hyvin neuloutuvaa, bonuksena mukavaa katseltavaa tweedpilkkuineen.
 
 
Alunperin mun piti tehdä helmaan käänne toisella värillä, mutta koska siitä loppuviimein tulikin teinipojan pusero, hiukan rullaava helma tuntui sopivan rennolta hänelle. Toivon, että tämä pääsee käyttöön kylmien ilmojen saapuessa.
 
 


8 kommenttia:

  1. Todella kaunis pusero ja sopii hyvin pojalle.

    Olen samaa mieltä tuosta kirjasta; ihan kuin romaania lukisi. Ihana kirja.

    VastaaPoista
  2. Onpa komea neule! On tosiaan mielenkiintoinen tuo neuleen yläosa, ja hieno!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Karoliina! Ja joo, se on myös mukavan helppolukuinen kirja, vähän niinkuin mummu kertoisi tarinaa...:-)
    Sanna, kiitos!

    VastaaPoista
  4. hieno on! mulla on kirjakin olemassa, tein siitä ainoastaan surprise jacketin toistaiseksi

    VastaaPoista
  5. Upea paita. Nuo hihat on kyllä houkutelleet minuakin, ovat mielenkiintoisen näköiset.

    VastaaPoista
  6. Neulisti, kiitos! Ja hihat oli helppo juttu, mutta taas sellainen oivaltava kokemus.
    Hepsi: Kiitokset!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)