tiistai 7. elokuuta 2012

Kaksinkertainen ilo

Ensinnäkin sain röyhelökammotuksen valmiiksi n. 2-3 tunnissa. Huh.



Malli: Liikkeestä saatu ohje SMC:n langalle, työssä 5 silmukkaa.
Lanka: BBBFilati Cabaret, vitivalkoinen.
Menekki: 100 g.
Puikot: 5,5 mm.

Toisesta reunasta näkee, ettei tämä neuloja tahtonut oikein päästä työhön aluksi käsiksi mitenkään järkevästi, se jäi paljon leveämmäksi kuin toinen reuna. Neulominen oli työlästä, mutta nopeaa, huivi todella valmistui parissa tunnissa. (Ja jossakin tällaisesta pyydettiin 85 €...No, ehkä niissä työnlaatu on jotakin ihan muuta...)


Mikä parasta, tytär on ikionnellinen ja hänestä tää on ihana!

Toinen iloni koskee Turussa avattua Lankamaailmaa, josta kuulin toisen bloggaajan kautta, YHTÄÄN mainosta en ole kaupasta missään nähnyt. Näin suuria lankakauppoja ei ole tällä suunnalla vielä nähtykään. Tänään poikkesin siellä.


Ja tällaisten kanssa lähdin pois. Ostin kokeeksi halvat bambupuikot kokoa 2,5 mm, koska niitä täällä tarvitaan aina ja kaksi vyyhtiä Zitron Trekking Hand Art-sukkalankaa. Värit olivat aivan ihania. Ja mähän en tarvitse sukkalankaa oikeasti yhtään (hups, ja olin langanostolakossakin...), mutta pitäähän uutta liikettä tukea. :-) Tuo sininen vyyhti on luonnossa vielä kauniimpi ja petroolimpaan vivahtava.

Nam. Molemmat.

Lahjaksi sain sitten vielä nämä kolme kerää.

Ne ovat täyttä akryylia, en tiedä, tuleeko käyttöä.




3 kommenttia:

  1. Minäkin kävin viime viikolla ihmettelemässä Lankamaailmaa. Siellä on kyllä vaikka mitä!

    VastaaPoista
  2. Hei hups! Multakin on mennyt täysin ohi Turkuun avattu Lankamaailma. Pitää mennä käymään, vaikka mies varmaan on eri mieltä:)...

    VastaaPoista
  3. Miehet ovat aina eri mieltä, mutta tervemenoa vaan! :-)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)