maanantai 1. elokuuta 2016

Viides ja viimeinen etappi

Tour-de-Sockin viides etappi piti sisällään uuden tekniikan minulle eli mosaiikkineulonnan. Etappi ei ollut kisan viimeinen, mutta omalta osaltani se jäi viimeiseksi, koska en vaan päässyt kärryille ohjeesta ja valitsin alkuaankin vääränlaisen langan. Lisäksi sukista olisi tullut minulle ihan liian suuret. Hiukan tuli luovuttajaolo, mutta viisi paria sukkiakin on tosi hyvä ottaen huomioon, että kesälomanikin alkoi vasta nyt. =)

Malli:  Six Tastes By Hypercycloid.
Lanka: Wollmeise Twin, värit Grunfink ja Tutu.
Menekki: 91 g.
Puikot: 2,5 mm.

Mosaiikkineule on siis kirjoneuleen näköistä, vähän suttuisempaa tosin, mutta siinä neulotaan vain yhdellä värillä kerrallaan. Eli tavallaan aika helppoakin, mutta tuli kyllä aika tiukkaa jälkeä. Tässä käytettiinkin jousteessa ja kärjissä pienempiä puikkoja, kokoa en enää muista. Neuloessa seurattiin neljää kaaviota ja itse sai valita edessä ja takana kulkevat kaaviot muutaman joukosta.


Hienoa on tuo kuvion kulkeminen läpi kantapään. Kantapää sinänsä oli kyllä työlästä vääntöä ja itse ainakaan en saanut kovin siistiä jälkeä kavennettaessa.


Kivannäköinen siitä kuitenkin tuli, tykkään noista raidoista.

Sukat istuvat omiin jalkoihin todella kuin hansikkaat. Kuvissa tyttären jaloissa.


Näiden sukkien myötä myös tajusin, että onhan tämä Wollmeise aika ihanaa lankaa sittenkin. Ensimmäinen kokemus ei vakuuttanut. Nyt kirkkaat värit kyllä tekivät neulomisesta todella miellyttävää, samoin neuleen kiilto. Etukuvioissa jotenkin kämmäsin, ja ne loppuvat eri aikaan. Toisessa sukassa on siis virheitä jossain kohtaa kaaviossa. Ei haittaa.

Tässä koko Tourin saldo vielä yhteiskuvassa. Tänä vuonna otin mukavan löysästi. Ainoastaan ekan etapin neuloin kovaa vauhtia. Lopullinen sijoitus ei siis ole kaksinen tänä vuonna. Suomalainen kuitenkin voitti koko skaban! Taas!


Kaikista näistä sukista kyllä tykkäsinkin ja opin paljon uutta. Ehkä ensi vuonna taas?

4 kommenttia:

  1. En ole nähnyt tuota mosaiikkimallia ennemmin, kivan näköinen. Monet sukat ehdeit tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän monet ottaen huomioon, etten ollut edes lomalla.

      Poista
  2. Hieno saldo sulla kisassa! Juu juu, ens vuonna uudelleen. On niin hienoa taustajoukoista seurata upeita suomalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän. Tosin ehkä edelleen rennolla otteella, koska kärkeen ei mun nopeudella kuitenkaan pääse.

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)