lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kootut sukat


Tämä vuosi, sekä syksy, että kevät ovat olleet monimutkaisia ja kiireisiä elämässäni. Neulonta-aikaa on ollut todella vähän ja välillä olen lähes vieroittautunut koko puuhasta, enkä ole edes enää osannut tarttua puikkoihin. Toisaalta aina silloin, kun olen saanut aikaiseksi tarttua, olen nauttinut villan soljunnasta sormissa ja neulepinnan muodostumisesta.

Hiukan jotain, lähinnä jalka-asioita, on syntynyt, mutta bloggaamisaikaa ei ole juuri ollut, joten esittelen nyt tässä aiemmin syntyneitä sukkia.

Malli: September Socks By Niina Laitinen.
Lanka: 7-veljestä Nostalgia.
Menekki: 119 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
 
Malli oli todella mukava ja joutuisa neuloa, lankavalinta nyt lähinnä tyyliä laatikosta löytyi. Kiireiseen elämään hyvä malli ja lanka.
 
Perään jatkoin saman suunnittelijan toisella mallilla, joka muistuttaa paljon ensin esiteltyä.
 
Malli: October Socks By Niina Laitinen.
Lanka: Novita Viivi.
Menekki: 130 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Nämä menivät villa-allergiselle ystävälle todella myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi. Viivi oli yllättävän mukavaa neulottavaa akryylilangaksi. Mallista voin sanoa samaa kuin ylemmästä: yksinkertaista, mutta kauniista. Vähemmän sekava lanka toimii paljon paremmin.
 
Seuraavaksi vietettiin häitä, joihin päätin pikapikaa (lue: viimeinen sukka valmistui noin viisi minuuttia ennen lähtöä) neuloa hääparille jollakin tavalla mätsäävät sukat.
 
Malli: Perussukka ylhäältä alas omasta päästä.
Langat: Noro Silk Garden Sock.
Menekki: Sinisävyisiin 71 g, punasävyisiin 65 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Kai nämä jotenkin tunnistaa kavereiksi? Ei ollut paljoa aikaa miettiä tätä(kään). Silk Gardenin neulominen on ihastuttavaa, mutta toimii ehkä sittenkin parhaiten värisekoitusraitoina.
 
 
 Tytär taiteili kortin ja lahja oli valmis.
 
Seuraavaksi reissasin TitiTyyn tienoilla. Matka oli onnistunut ja lankaostokset ihastuttavia.
 
 
Tämä lanka huusi mun nimeä. Vasta kotona tajusin, ettei tämä olekaan sukkalankaa, mutta eiköhän tälle jonkinlainen tulevaisuus järjesty.

 
Ilmeisesti on kaipuuta väreille, koska tämä myös tuntui heti omalta.
 
Kolmannesta ostetusta vyyhdistä syntyivät toivelahjasukkatossuset.
 
Malli: Omasta päästä.
Lanka: Holst Highland, väri Shrew.
Menekki: 35 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Ensimmäinen kokemus Highlandista, ja miellyttävä sellainen. Tottelevainen lanka, joka neuloutuu hyvin ja tasaisesti.  
 
 
Näistä tuli juuri sopivan napakat ja hyvät, olen tyytyväinen.
  
Huh! Sainpas postattua!
 
Liityin kaikesta huolimatta Tour-de-Sockiin tänäkin vuonna. Viimevuotiseen hampaat irvessä neulomiseen ei ole mahdollisuutta, mutta se on oikeastaan vain hyvä asia. Jää enemmän aikaa neulomisesta nauttimiseen. Kaikki kolme ilmestynyttä Stagea olen saanut tehtyä kuitenkin. Niistä lisää seuraavilla kerroilla. 

Kiva, jos joku täällä vielä vierailee!

6 kommenttia:

  1. Olethan sinä tehnyt tosi monta paria sukkia. Kyllä nuo moniväriset ovat kauniita.
    Joko sinä olet liittynyt blogini sivustoon lukijaksi/seuraajaksi.?
    sinä olet minun blogissani lukulistalla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näitä syntynyt, kiitos! Kiitos vinkistä! :-)

      Poista
  2. Postaaminen tauon jälkeen on aina oma juttunsa. Itsekin alan innostua bloggaamisesta taas uudelleen, kun olen saanut postattua vähän useammin :)
    Kauniita sukkia olet neulonut! Etenkin tykkään noista lyhyt vartisista :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)