tiistai 3. helmikuuta 2015

Lanka- ja väri-inventaario

 

Useissa seuraamissani blogeissa tehtiin lankainventaarioita ja kuvattiin lankavarastoja vuodenvaihteen jälkeen. Minä olen tavalliseen tapaani myöhässä ja kuvasin oman varastoni vasta helmikuussa. Tällä kertaa järjestin langat väreittäin, jotta näkisin, mitä mulla on.
 
Luulin, että mulla on vähän sinistä, mutta sitä olikin aika paljon. Tiesin, että keltaista on vähän, mutta sitäkin oli huomattavasti enemmän kuin harmaata, jota on tuo säälittävä rantu tuolla oikeassa yläkulmassa. On niin helppoa ostaa kirkkaita värejä etenkin netissä shoppaillessa, vaikka kuitenkin käyttöä voisi olla enemmän neutraaleille väreille.
 
 
Inventaarion jälkeen olo oli sekä iloinen että turhautunut. Kulutan joka vuosi lähes 10 kg lankaa, mutta siitä huolimatta lankavaraston koko pyörii tuossa reilussa 20 kilossa, eli ostettua tulee kuitenkin ihan liikaa. 21,5 kg sitä suunnilleen tällä hetkellä on.
 
Haluaisin, että lankaa olisi vähemmän, mutta eipä tuossa oikein mitään sellaista ole, mistä erityisesti haluaisin luopua. Pyrin käyttämään oman varaston lankoja aina, kun se on mahdollista. Mielessä kävi, että jos en vuoteen ostaisi lankaa ollenkaan, olisin ehkä ensi jouluna lähempänä kymmentä kiloa. Vaikea silti uskoa, että siihen pystyisin.



16 kommenttia:

  1. Ne joilla on paljon lankaa tuskailee kilojaan, mutta minä jolla on minimaalinen, mutta sitäkin sekavampi kokoelma huokailen ihastuksesta näiden valtavien lankavuorien edessä. Tosin eipä mulle tänne asuntoon enempää lankaa mahtuisi, saati miten ehtisin sitä neuloa noin valtavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen ihkulankavarasto pitäisi olla, mutta muuten voisi kyllä pysyä aika vähässä ja ostaa sitten jotain, kun tarvitsee. Ja sitten, kun lankaa on paljon, se jotenkin unohtuu tuonne laatikoihin. Yritän kyllä (taas) tänä vuonna vähentää.

      Poista
  2. Voi mahdoton mikä määrä! Mä en uskalla edes ajatella miltä mun lankavuoret näyttäisi! Mutta ihania tuo sinun varastosi ainakin näyttää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastan sut joskus esittämään sen! :D Kiitos!

      Poista
  3. Auts mikä määrä lankoja:) Ihana niitä on katsella vielä kerällä ollessaan, kuinka ihanalta tuntuu katsella, kun ovat valmiita neuleita:)

    VastaaPoista
  4. Luulin, että mulla on paljon lankoja........mutta mullahan onkin toooosi vähän! Jos tuntuu, että sulla on liikaa niin tänne vaan, tuonne mahtuu vielä ♥ terv Täti Jkl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, mutta tuskin sä näistä voit edes kutoa, kaikki on villaa suunnilleen...<3

      Poista
  5. Kauniita lankoja varastossa! Yllärinä huomasin, että silmäni hamuilivat vihreiden ja punaisten lisäksi violetteja lankojasi. Hmmh, yllättävää.
    Hiemuisen määrän ehdit vuodessa neuloa, tosi hienoa. Vaan kuka sitä nyt vuoden ois lankaa ostamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehtiihän sitä ja on mulla välillä pitkiäkin aikoja, etten osta mitään, mutta sitten tulee ostettua liikoja. Se on vaan niin piristävää välillä!

      Poista
  6. Komea kasa lankaa! Tekisi itekin mieli tehdä vastaava inventaario, mutta täällä olisi pienet kätöset repimässä vyyhtejä solmuun alta aikayksikön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei varmasti onnistuisikaan pikkuisten kanssa. Mun teinitytär taas auttoi mua järjestämään lankoja väreittäin. :)

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)