tiistai 24. kesäkuuta 2014

Siksakkia menneisyydestä

 
Jo vuonna 2008 ostin ihanaista lankaa, joka on odotellut kauniisti kutsumustaan tähän "kesään" saakka. Värit ovat edelleen yhtä mieluisat kuin ostohetkellä. Tämä lanka on siten viallista, että siitä puuttuu jonkinlainen pesukäsittely ja siksi sain aikanaan tästä korvaavan vyyhdin, joka neuloutui mm. vuoden 2009 äitienpäiväsukiksi. Pitää vain muistaa pestä sukat käsin.

Malli: Zigzagular Socks, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka: Fleece Artist Blue Face Leicester Socks, väri Foliage.  
Menekki: 75 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
 
Yksi syy, miksi halusin ohuet sukat puikoille olivat uudet lyhyet 40 cm 2,5 mm pyöröt, joiden kanssa halusin neuloa. Ei sujunut niin ollenkaan, kun noissa olikin sellaiset superlyhyet puikko-osat. Myyn ne varmaan jossain vaiheessa pois.

 
Lankaa oli ihana työstää. Se on pehmoista ja väritys on himmeän kaunis pätkärääkkäyksestä huolimatta. Tämän tyyppinen väritys kuitenkin sopii malliin erityisen hyvin ja tuo lankaa hyvällä tavalla esille. Täytyy pitää malli mielessä jatkossakin. Nämä sukat valmistuivat parissa päivässä, joten ovat myös nopeat tehdä ja mallineuleen oppii nopeasti ulkoa. Täydelliset seurustelusukat siis!
 
 
 
Paljon kuvia tällä kertaa.
 
 
Lopuksi vielä kuva neulonta-alustan käytöstä muihin(kin) tarkoituksiin.
 
 
Iltapäivällä ennen tämän päivän raekuuroa istuin hetken auringossa selailemassa neulekirjoja. Miten ihanaa puuhaa!Omista kirjoista löytyi taas paljon inspiraatiota tulevaisuutta varten. Heti innostaisi aloittaa noin 7 työtä putkeen...

8 kommenttia:

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)