lauantai 31. toukokuuta 2014

Lahjontaa

Vietin ennen lomaani viikon sairaslomalla ja silloin on runsain mitoin aikaa neuloa. Tällä kertaa se jopa huvitti, joskus sairaslomalla ei ole kiinnostanut yhtään. Kulutin sitten aikaa pariin synttärilahjaan.
 
Malli: Keskitys, ilmaisohje Ullasta.
Lanka: Grignasco Tango, Schoppel-Wolle My silk ja Debbie Bliss Donegal Luxury Tweed Aran.
Menekki:  117 g.
Puikot: 4 mm.
 
Veljenvaimolla on ollut retromenininki viime aikoina, joten ajattelin väriyhdistelmän uppoavan edelleen. Huivia oli suorastaan hauska ja nopea neuloa. Olen iloinen, kun löysin siihen langat omasta varastosta.
 
 
Toiseksi lahjaksi neuloin iPad Minille kotelon.
 
Malli: Omasta päästä.
Lanka: Regia 8-fach Uni ja Cascade 220 Heathers ja tavallinen.
Menekki: 51 g.
Puikot: 4 mm.

Tähänkin sain kulutettua pari jämää kokonaan, hyvä. Aloitin pohjasta. Läpän alle jäävään yläreunaan virkkasin kerroksen ruskealla, mutta se rullaa silti. Olisi pitänyt neuloa esim. joustinta sisäpuolella muutama kerros. Läpän neuloin ainaoikeaa.
 
 
Tähän kuuhun valmistuvat vielä yhdet jämälankasukat. Neulottu kulutus on silti ollut viime kuiden aikana melkoisen vähäistä. Jos kuitenkin onnistuisin pidättäytymään lankojen ostamisesta vielä kauemmin, ehkä saisin varastoa pienennettyä. Nyt kesällä ei ole juurikaan ns. tarveneulontaa, joten varmaan neulonkin summassa kaikenlaista, mikä kiinnostaa.
 


lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesäraitaa

Malli: Omasta päästä, alhaalta ylös.
Lanka: Rico Design Superba Cotton Stretch (valkoinen) ja Lana Grossa Meilenweit 100 Cotton Stretch (vihreä).
Menekki: 47 g yhteensä.
Puikot: 2,75 mm pyöröt.
 
Päätin jo kauan sitten näiden kahden sukkalankajämän tulevasta liitosta. Kesän alkaessa neuleohjelmistossa oli tilaa ja langat pääsivät tositoimiin. Idea kehittyi työn edetessä. Vihreää jäi vielä, mutta valkoisesta pääsin kokonaan eroon.

 
Aloitin sukat kärjestä ja raidoitin yhden rivin raidoilla. Itse tykkään värityksestä kovasti, kun vihreä on tuollainen eläväisen kaunis ja valkoinen raikastaa.
 
 
Varressa huomasin, että vihreää lankaa tulee jäämään, kun en kuitenkaan halunnut kesäisiin sukkiin pitkiä varsia. Tein raidoittaen joustinta, kunnes valkoista oli "sopivasti" jäljellä. Tein yhden nurjan ja yhden oikean kerroksen valkoisella ja jatkoin oikein neulomista nurjalta päin, jotta sain sukkiin löyhän taitteen.
 
 
Koska näin päin neulottuihin sukkiin usein jää liian tiukka yläreuna, hoidin asian näin. Päättelin taitteen kuten Sweet Tantalate huivissa, virkkuukoukulla. Tein 3 ketjusilmukan "luupit". Pingotin ja silitin reunan, mutta silti ne rullaavat. Ylläolevasta kuvasta näkee hiukan, mistä on kyse.
 
 
No, rullaavat tai ei, eivätpä kiristä ja tykkään näistä tosi paljon.
 

Tänään kävin pitkästä aikaa myös lankakaupassa!
 
 
Tällaista Austermannin paksumpaa sukkalankaa ostin, en ole aiemmin nähnyt ja väritys on hurjan kiva. Erityisesti ilahduin, kun liikkeeseen oli tullut KnitPron pingotusmattoja! Hinta oli aika hurja, mutta tällaista olen tosissani kaivannut, joten ostin pois, kun niitä oli ainakin esillä vain kaksi.

 
Dream Stripesin neulominen loppui lyhyeen. Aloitus reuna kinnasi ihan hurjasti ja sitä repiessäni lanka katkesi ja purin koko jutun. Nyt jatketaan raidoilla, mutta ohjeena on Keskitys.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ysi veen sukkapläjäys

Blogi täytti vahingossa vuosia kolmisen päivää sitten ja tämä 9-vuotiaan merkkipäivä meni ohi. Ei näin vanhaa enää niin juhlia tarvitse. :) Blogissa on perinteiseen tyyliin valmistunut sukkia, toiveesta. Tällaisiin toiveisiin lyhytvartisista sukista ilman erityistoiveita väristä tai mistään muusta, tartutaan täällä aina yhtä mieluusti, koska se tarkoittaa jälleen muutaman nyssäkän häviämistä lankavarastosta.
 
Malli: Alhaalta ylös.
Lanka: Cascade Heritage t.sin ja petrooli, Regia 4 ply kahta väriä.
Yhteensä: 49 g.
Puikot: 2,75 mm pyöröt.
 
 
Näiden värimaailmasta tykkään kovasti.
 
Toiset enolle tekemäni sukat olivatkin sitten ihan eri maailmasta.
 
Malli: Ylhäältä alas.
Lanka: Regia 4 ply ja Austerman Step.
Menekki: Yhteensä 43 g.
Puikot: 2,75 mm.
 
Näiden jämistä syntyi vielä yhdelle maailman uudelle asukille junasukat, ja niihin sain kulutettua loput 30 g.
 
 
Berliinin matkalla aloitin Skyp-sukat, jotka valmistuivat jo ennen näitä.
 
 
Malli: Simple Skyp Socks, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka: Zitron Trekking Hand Art, väri Capri.
Menekki: 70 g.
Puikot: 2,75 mm.
 
Zitron Trekking Hand Art on mukava lanka, jota on helppo käsitellä. Värissä on paljon ulottuvuutta.
 
 
Mies yltyi hurjiin poseerauksiin!

 
Kesä on täällä ja aloitin juuri rouhean villaista Dream stripes-huivia. Taidan taas olla hieman jälkijunassa. 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Addicted

Minä addiktoiduin yhteen malliin ja tein sen kolmesti perätysten. Ensimmäisen aiemmin esitellyn tein itselleni, kaksi seuraavaa toiveväreissä äitienpäivälahjoiksi.
 
Malli: Sweet Tantalate (ilmaisohje Knittysta).
Lanka: Knit Picks Shadow, väri Hot rod heather (pun.)/Ornaghi Filati Merino Oro (vihreä). Lanka molemmissa kaksinkertaisena.
Menekki: 94 g punaiseen, 55 g vihreään.
Puikot: 3,5 mm.
 

 Huomattavasti vähemmän meni ohuempaa Merino Oroa, jota neuloin nyt ensimmäisen kerran. Kaksinkertaisena neulominen oli etenkin vihreällä langalla haastavaa, koska helposti silmukka tuli otettua vain toisesta lenkistä ja pingottaessa huomasin useita reiän näköisiä kohtia sileässä neuleessa, kun toinen lanka oli jäänyt ottamatta. Shadowta oli kivampi neuloa ja tuo punainen väri oli aivan täydellinen.
 

 Tämä malli on kiva neulottava lopun virkkauspäättelyä lukuunottamatta, voin suositella!
 

 
Molemmat langat olivat marinoituneet pitkän tovin, joten oli mukava saada ne tositoimiin laatikon pohjalta. Merino Oron keriminen oli aivan järkyttävää puuhaa. Kun irrotin vyyhdin vyötteestä, se oli paikoin ihan sekaisin ja jouduin leikkaamaan siitä osan pois, ei hyvä.
 
 
Ehkä pingotus ei reunuksen suhteen ollut ihan täydellinen....