tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pointellet 363 päivässä

Malli: Pointelle By Cookie A (Knit.Sock.Love.-kirjasta)
Lanka: Rico Cotton Stretch.
Menekki: 68 g.
Puikot: 2,25 mm.
 
Näiden sukkien ensimmäiset silmukat luotiin Ravelryn perusteella 28.2.2013 ja ne valmistuivat 26.2.2014, melkein vuoden sukat siis. En oikein tiedä, miksi ne jäivät marinoitumaan, mutta nyt ne kuitenkin valmistuivat nopeasti, kun vauhtiin pääsin. Lanka on isolta osin puuvillaa, saa nähdä, kestääkö se venähtämättä käytössä. Tein pienimmän koon mukaan.
 
 
Malli on kaunis ja vaihteleva. Se vaati aika pitkälle nenä kirjassa istumista. Knit.Sock.Love.-kirja on ihana, mutta se olisi vielä parempi ja käytännöllisempi, jos se olisi kierrekantinen, mallikaavioita olisi helpompi käyttää. Ohje oli selkeä ja yksityiskohtainen. Mitään sinänsä vaikeaa kaaviossa ei ollut, kunhan pysyi oikealla rivillä.
 
Lanka oli ehkä hieman työlästä neulottavaa puuvillaisuutensa vuoksi. Alkuaan olin aloittanut sukkia sukkapuikoilla, työn pariin palatessani muistin, että mulla on 2,25 mm pyöröjä kahdet ja otinkin ne käyttöön. Tällä tavalla sukat etenivätkin sitten jouhevasti. Ainoana huonona puolena toiseen sukkaan jäi kuvissa näkyvä kauneusvirhe puikkojen vaihtumiskohtaan. Ehkä vielä kursin sen siistimmäksi.
 

6 kommenttia:

  1. Herkän kauniit on sukat. Minullakin on tuo sukkakirja, mutta en ole tainnut neuloa siitä yksiäkään sukkia. En tiiä että mikä niissä kirjan malleissa tökkii. Pelkäänkö jo valmiiksi tuota, että valmistuminen saattaa vähän venyä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mä olen tehnyt kirjasta myös BFF-sukat ja aiemmin Hederat ja Monkeyt ennen kirjaa. Onhan ne siten vaikeita malleja, että vaativat tarkkaa seurantaa koko ajan, poikkeuksena ehkä tuo BFF, joka oli aika helppo ohje. Mutta voi venyäkin...:D Osa syy venymiselle oli tuo lanka, puuvilla ei vaan oikein ole mun juttu.

    VastaaPoista
  3. beautiful! it looks like an Himalaya for me who just began to knit socks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thanks! I must visit and see your socks!

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)