keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Nappivarsisyntymäpäivälahjasukat

Malli: Nappivarisukat, Novitan Sukkalehti.
Lanka: Novita 7-veljestä Raita, väri 834.
Puikot: 3,5 mm.
Menekki: 102 g.
 
Kävi niin, että tytär ilahdutti minua syntymäpäiväni johdosta tällä lankakerällä. Tämä väri oli sellainen, mitä olen katsellut useita kertoja kaupassa sillä silmällä, mutta on jäänyt ostamatta. Mukavaa, kun joku teki päätöksen puolestani. Ajattelin sitten ryhtyä loman kunniaksi kerrankin tuumasta toimeen ja kerä pääsi lähes samantien puikoille. Novitan Sukkalehdestäkään en ollut vielä toteuttanut mitään, mutta tämä nappivarsisukkamalli jäi kyllä alun alkaenkin mielen pohjalle.
 
 
Projekti oli nopea ja siinä oli myös uutta. Varret neulottiin avonaisina ja kantapää on ainaoikeinneulosta. Hankalin kohta oli siirtyminen suljettuun neuleeseen, ekan sukan kohdalla tein siinä kohtaa väärin. Nappilistojen silmukat neulotaan yhteen. Toisessa sukassa tajusin, miten se menee, ekassa sukassa kohta jäi törröttämään ikävästi ja sitä piti hiukan ommella kiinni.

 
Ensin ajattelin pistää samanlaiset napit, mutta koska mulla oli paljon irtonappeja, joilla ei ollut samanlaista seuraa, ajattelin laittaa niitä. Mielestäni tuli ihan hauskannäköiset sukat. Tykkään.
 
Sain syntymäpäivälahjaksi myös tällaiset ihanat virkatut töppöset.
 
 
Tuntuvat tosi hyviltä jalassa, melkein kuin toinen iho. Kiitos, äiti! <3
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Tulipa niistä kivat. Eriparinapit sopivat sukkiin kuin... napit sukkien varteen :D .

    VastaaPoista
  2. Kiva idea toi nappisukkajuttu!! ja kivat virkatut tossukat eli töppöset ja huomaatko kaikki on niin KIVAA
    Kivat sulle Täti Jkl :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat, molemmat :-)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)