Tämä oli yksi ensimmäisiä ostamiani yksittäisiä ohjeita Ravelryssa. Ehkä jopa ensimmäinen. Hankin sen syyskuussa 2012. Jossakin vaiheessa aloitinkin tekemään ohjeella lapasia jostakin bambusekoitelangasta; ei toiminut ollenkaan ja into lopahti. Nyt halusin loman kunniaksi tehdään jotakin ihan vaan siksi, että halusin, ja keskelle kesän lämpöä syntyivät paksut lapaset.
Malli: Grove by Jared Flood.
Lanka: Dream in Color Classy, väri Happy Forest.
Menekki: 85 g.
Puikot: 4 mm.
Grove on kiva malli ja aloin jo oppia toisessa lapasessa kuviota ulkoa. Luulen, että näitä syntyy lisääkin vielä jossain vaiheessa. Classy on Worsted-vahvuista lankaa ja aivan ihanan pehmoista ja mukavasti neuloutuvaa merinovillaa. Sen pitäisi olla myös konepesunkestävää. Väri on aika räikeä, mutta silti jotenkin ihana. Varmasti piristää talven pimeydessä aikanaan.
Kuvausmallina toimi tytär. Kämmäsin sen verran ihan tahallani, että oikean lapasen reunuksessa en saanut kierrettyä oikeita silmukoita, kun tein palmikkokierrot ilman apupuikkoa ajan säästämiseksi. Vasemman kierteet ovat täten paljon siistimmät, mutta väliäkös tuolla. Lisäksi mun mielestä oikean käden kaaviosta puuttuu yksi vastaava kavennus viimeiseltä kerrokselta, mikä vasemmassa on. Mutta olen tyytyväinen, että ohjeen ostin.
toi on kiva malli, itselläkin favoriteissa, tosin en ole ostanut (ainakaan vielä)
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoistaIhanat tumput! Ja kyllä varmasti piristävät talvella! :)
VastaaPoistaKiitos! :-)
PoistaUpeat! Ja hieno voimaväri talven keskelle. Tällaiset melkein pitäisi saada itsellekin :) .
VastaaPoistaVoi kiitos!
PoistaGrove on ihana malli (luottolapasmallini) ja ihana myös näin vihreänä :)
VastaaPoistaNiin on! Tekisi mieli kokeilla vaikka missä värissä. :-)
PoistaKauniit tumput!
VastaaPoistaKiitos! :-)
PoistaOi, mitkä ihanuudet!
VastaaPoistaVoi kiitos!
Poista