torstai 7. heinäkuuta 2016

Toinen etappi

Tour-de-Sockin toisella etapilla oli vuorossa palmikoita. Ohje julkaistiin epäedullisesti klo 1 yöllä tai jotain sellaista. Olin tuolloin kyläilemässä, enkä voinut ajatella siellä alkaa neuloa keskellä yötä. Seuraava päivä meni kotiin ajaessa, joten aloitus viivästyi melko lailla. Aluksi en hirmuisesti innostunut sukkamallista, mutta onneksi päätin kuitenkin neuloa ne.

Malli: I Remembered It Again By Heidi Nick.
Lanka: Hopeasäie Sukka, Virran viemää.
Puikot: 2,25 mm.
Menekki: 72 g.
 
Sukkien neulominen oli ennakkoluuloista huolimatta todella mukavaa. Koko ajan tapahtui jotain, kuvio on kiva ja langasta ja sen väristä tykkäilin kovasti. Hopeasäiettä en ollut neulonut aiemmin.
 
 
Sukat ovat erilaiset edestä ja takaa, joten niissä piti seurata koko ajan kahta eri kaaviota. Mitään suurempaa uutta en muista oppineeni näiden kanssa. Kantapää oli ehkä erilainen kuin mitä olen aiemmin tehnyt.
 
 
Tällä etapilla en ollut kovin nopea, vaan sijoituin sijalle 237. Ei musta ole tänä kesänä kilpailijaksi, olosuhteet ovat vain vastaan. Onneksi Suomi on muuten jälleen pärjännyt ihan yliverrosti, upeaa!
 
 
Tänään valmistuivat neljännen etapin sukat, tosi myöhässä nekin.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen etappi

Tour-de-Sock alkoi taas kesäkuun alussa Ravelryssa. Kisassahan on kyse siitä, että n. 10 päivän välein julkaistaan aina uusi sukkaohje, jota sitten aletaan ympäri maailmaa kiivaasti tikutella yksilöinä ja joukkueissa. Liittymismaksulla saa kaikki kuuden etapin sukkamallit ilmaiseksi, eikä maksu ole kovin suuri, muistaakseni 7,5 dollaria. Summa menee Lääkärit ilman rajoja-organisaatiolle.
 
Viime vuonna pystyin olosuhteiden vuoksi (kesäloma ja pitkä sairasloma) kilpailemaan tosissani. Tänä vuonna en pysty, koska pitää käydä töissä ja on muutakin elämää, mutta pakko on sanoa, että tämä tour on tähän mennessä ollut huomattavasti viimevuotista nautinnollisempi. Ensimmäisellä etapilla sain sukat suht nopeasti valmiiksi, koska satuin saamaan kesäflunssan. Sijoituin kuudenneksitoista.
 
Malli: Twists&Turns By Adrienne Fong.
Lanka: Opal Uni 4 ply.
Menekki: 80 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Tämä oli helppo malli, joka ei vaatinut paljoa pään vaivaamista. Mukava startti. Viime vuonnakin tein ensimmäisistä sukista tämän väriset. Tein koon S mukaan. Kisassa vaaditaan tietty määrä toistoja, joten nämä ovat tietysti siltikin liian isot omiin jalkoihini.
 
 
Nämä valmistuivat jo kesäkuun alussa, joten en nyt muista, oliko mulla näistä kummempaa sanottavaa.

Etappeja on nyt jo käytynä kolme ja neljäs alkaa huomenna. Seuraavaksi on vuorossa helmisukat.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kootut sukat


Tämä vuosi, sekä syksy, että kevät ovat olleet monimutkaisia ja kiireisiä elämässäni. Neulonta-aikaa on ollut todella vähän ja välillä olen lähes vieroittautunut koko puuhasta, enkä ole edes enää osannut tarttua puikkoihin. Toisaalta aina silloin, kun olen saanut aikaiseksi tarttua, olen nauttinut villan soljunnasta sormissa ja neulepinnan muodostumisesta.

Hiukan jotain, lähinnä jalka-asioita, on syntynyt, mutta bloggaamisaikaa ei ole juuri ollut, joten esittelen nyt tässä aiemmin syntyneitä sukkia.

Malli: September Socks By Niina Laitinen.
Lanka: 7-veljestä Nostalgia.
Menekki: 119 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
 
Malli oli todella mukava ja joutuisa neuloa, lankavalinta nyt lähinnä tyyliä laatikosta löytyi. Kiireiseen elämään hyvä malli ja lanka.
 
Perään jatkoin saman suunnittelijan toisella mallilla, joka muistuttaa paljon ensin esiteltyä.
 
Malli: October Socks By Niina Laitinen.
Lanka: Novita Viivi.
Menekki: 130 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Nämä menivät villa-allergiselle ystävälle todella myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi. Viivi oli yllättävän mukavaa neulottavaa akryylilangaksi. Mallista voin sanoa samaa kuin ylemmästä: yksinkertaista, mutta kauniista. Vähemmän sekava lanka toimii paljon paremmin.
 
Seuraavaksi vietettiin häitä, joihin päätin pikapikaa (lue: viimeinen sukka valmistui noin viisi minuuttia ennen lähtöä) neuloa hääparille jollakin tavalla mätsäävät sukat.
 
Malli: Perussukka ylhäältä alas omasta päästä.
Langat: Noro Silk Garden Sock.
Menekki: Sinisävyisiin 71 g, punasävyisiin 65 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Kai nämä jotenkin tunnistaa kavereiksi? Ei ollut paljoa aikaa miettiä tätä(kään). Silk Gardenin neulominen on ihastuttavaa, mutta toimii ehkä sittenkin parhaiten värisekoitusraitoina.
 
 
 Tytär taiteili kortin ja lahja oli valmis.
 
Seuraavaksi reissasin TitiTyyn tienoilla. Matka oli onnistunut ja lankaostokset ihastuttavia.
 
 
Tämä lanka huusi mun nimeä. Vasta kotona tajusin, ettei tämä olekaan sukkalankaa, mutta eiköhän tälle jonkinlainen tulevaisuus järjesty.

 
Ilmeisesti on kaipuuta väreille, koska tämä myös tuntui heti omalta.
 
Kolmannesta ostetusta vyyhdistä syntyivät toivelahjasukkatossuset.
 
Malli: Omasta päästä.
Lanka: Holst Highland, väri Shrew.
Menekki: 35 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Ensimmäinen kokemus Highlandista, ja miellyttävä sellainen. Tottelevainen lanka, joka neuloutuu hyvin ja tasaisesti.  
 
 
Näistä tuli juuri sopivan napakat ja hyvät, olen tyytyväinen.
  
Huh! Sainpas postattua!
 
Liityin kaikesta huolimatta Tour-de-Sockiin tänäkin vuonna. Viimevuotiseen hampaat irvessä neulomiseen ei ole mahdollisuutta, mutta se on oikeastaan vain hyvä asia. Jää enemmän aikaa neulomisesta nauttimiseen. Kaikki kolme ilmestynyttä Stagea olen saanut tehtyä kuitenkin. Niistä lisää seuraavilla kerroilla. 

Kiva, jos joku täällä vielä vierailee!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Breathing Space

Helmikuussa aloitettu projekti valmistui tänään. Matkalla oli turhautumista ja mutkia, mutta perille päästiin. Projekti alkoi lähes heti, kun Veera Välimäen ja Joji Locatellin kirja Interpretations 3 ilmestyi, ja näin tämän Veeran mallin. Hämmästyttävää ajan hermolla olemista minun puoleltani! Yleensä teen kaikki hittineuleet noin 2 vuotta perässä ja sytynkin niihin hyvin hitaasti. No, näitä puseroita on Ravelryn mukaan valmistunut jo 59 kappaletta ja 233 on puikoilla eli ihan ensimmäisten joukkoon en silti ehtinyt.

Malli: Breathing Space kirjasta Interpretations 3.
Lanka: Sublime Extra Fine Merino Wool 4 Ply, värit Red Currant ja Alabaster.
Menekki: Yhteensä 490 g kokoon L täysimittaisilla hihoilla.
Puikot: 3 ja 3,5 mm.
 
 
Tämän neulominen oli todella mielekästä ja kiinnostavaa ja vartalo-osa valmistuikin minun mittapuullani melko nopeasti. Pusero neulotaan ylhäältä alaspäin. Edessä nuo lyhennetyt kerrokset onnistuivat hyvin, mutta takana tuli jotakin kämmiä, mistä en saanut kiinni, ja langanjuoksut jäivät osin näkyviin. Neulojan osaamattomuutta.
 
 
Takaosa vetää muutenkin jotenkin aalloille tuon puseron. En osaa sanoa syytä. En jaksa murehtia noita langanjuoksuja, onneksi ovat selkäpuolella niin ei tarvitse itse katsella niitä. :-D
 
Vartalo-osan valmistuttua pettymys oli suuri, koska se oli ihan järkyttävä kaapu päälläni. Tein koon L mukaan ja mielestäni jossain vaiheessa hiukan tiheyttäkin tarkistelin, mutten vissiin riittävästi, koska liian iso tuli. Pusero häpesi tuossa joitakin viikkoja, kun mietin puranko vai en. Aikaa on tällä hetkellä sen verran rajallisesti, että päätin, etten pura. Koska en kuitenkaan halunnut, että koko työ menee hukkaan, käännyin äitini puoleen ja hän ompeli saumat kuosiin. Ihan silkkaa huijausta, mutta muuten koko pusero olisi jäänyt käyttämättä ja koko työ olisi valunut hukkaan. Kyllä sen ehkä hiukan työstä näkee, että näin on tehty, mutta eiköhän tämä joka tapauksessa käyttöön päädy.
 
 
Mallin 3/4-mittaiset hihat näyttävät kivoilta, mutta mun ranteet ovat niin viluiset, ettei mulla vaan toimi sellainen, joten tein suosiolla täysimittaiset hihat.
 
Lanka on alelöytö jostain kaukaisuudesta, mutta sangen mukavaa neuloa. En tehnyt mitään vesikäsittelyä neuleelle, koska se näyttää näinkin suht siistiltä. Mutta jää nähtäväksi, kestääkö lanka pesua jatkossa. Toivon, että tätä ehtisi vielä käyttää, vaikka kevät alkaa jo tulla.
 
 
Malli on hauska mun mielestä. Vähän jotakin erilaista joskus. Tykkään kyllä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tukuwoolia

Hiljattain Tukuwool tiedotti lopettavansa toimintansa ja myyvänsä varastonsa puoleen hintaan. Pitkään aikaan en ole lankaa ostanut, koska neulomisaikaakin on vähän, mutta nyt oli pakko toimeentua. Kahdessa erässä kotiutin Tukuwoolilta nämä kaunokaiset. Värit ovat aivan mahtavia yksin ja yhdessä.
 
 
Omistin ennestään neljä vyyhtiä tätä lankaa, mutten ollut ehtinyt niitä vielä edes testata. Nyt on kunnollinen varasto testattavaksi. Aion tehdä näistä raidallisen neuletakin itselleni, jotta kauniit värit pääsevät näkyville ja oikeuksiinsa.
 
 
Tässä koko porukka.
 
Tarinalla oli onnellinen loppu: Titityy jatkaa Tukuwoolin toimintaa. Hienoa!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Jalkajuttuja

Malli: Junasukat, ilmaisohje.
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball, väri Durch die Blume.
Puikot: 2,5 mm.
Menekki: 29 g.
 
Pikkuiset sukat eräälle tuttavan oletetulle tyttövauvalle, joka ei ole vielä syntynytkään. Durch die Blume eli suomeksi kukkien läpi on täydellinen väri, harmi, että Zauberballista lankana en ole koskaan oikein välittänyt. Värit ovat ihanat, samoin pitkät väriraportit, mutta pörröisyys ja jotenkin takkuava neulottavuus ei sytytä.
 
Jo kauan sitten urakoin pitkästä aikaa parit tossut, isot ja jämistä pienet.
 
Malli: Varrelliset huopatossut Lankahelvetin blogista.
Lanka: Varressa Regia Stripemania 6 ply kaksinkertaisena, Novita Joki.
Menekki: Näihin meni yhteensä 198 g.
Puikot: 5 ja 7 mm.
 
 
Tykkäsin tästä ideasta kovin, että on varret. Tossuosat kuitenkin huopuivat tosi paljon ja oli aika kiskomista, että ne saatiin edes suht järkeviksi. Tein isommat miesten koon mukaan, mutta tuli liian kapeat. Veli kelpuutti ne kuitenkin. Jämälangoista tein sitten vielä miniversiot työkaverin tulevalle oletetulle poikavauvalle. :-) Niihinkin ohje löytyi Hennan Lankahelvetti-blogista.   
 
 
Olettaisin, että nämä pienemmät ovat ihan ok kooltaan. Jokea on varastossa vielä ihanan punaisena, ehkä päädyn koittamaan vielä itselleni tossuja, vanhoissa alkaa olla reikiä.
 
 
 
Huopatossuja voisi tehdä paljon enemmänkin, mikäli kepeillä neulominen ei olisi niin rasittavaa. 

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Välipäivitys

Blogissa on ollut hiljaista ja tullee olemaankin ehkä, mene ja tiedä. Pieni välipostaus nyt kumminkin tähän väliin. Muistin unohtaneeni (heh) esitellä nämä tavisraitasukat, jotka jossain vaiheessa olen tehnyt. Nämä lähtivät jo maailmallekin. Lankana Nallen jämät, joita koitin tuhota, mutta keltaista ja harmaata tietysti jäi vielä.

 
Väritys näissä oli ihan pirtsakka ja kiva. Nalle oli omaa karheaa itseään.
 
Viime viikolla täydensin neulekirjakokoelmaani tällä upealla teoksella.
 
 
Mallit ovat kauniita ja hienoja. Joitakin pareja voisin kuvitella tästä tekeväni, niitä helpompia kirjoneuleita kenties.

Viime aikoina minua on kuitenkin neulerintamalla työllistänyt alla oleva projekti, Veera Välimäen Breathing Space.

 
Alaresori on kohta valmis, ja sitten koittaa totuuden hetki, eli tuliko tästä liian iso. Prosessi on kyllä ollut kiinnostava ja ottaen huomioon langan ohuuden, tämä on edennyt minulle poikkeuksellisen nopeasti, mallin mielenkiintoisuutta on kiittäminen siitä. Pahin eli hihat ovat tietysti vielä tekemättä ja olen taas sen vakiodilemman edessä: en oikein pärjää 3/4-hihoilla, ranteet palelevat. Mallissa ne näyttävät hyvältä ja kokopitkät hihat saattavat näyttää tyhmiltä, mutta käytön kannalta on varmaankin pakko ne täysmittaisina tehdä, vähintäänkin, jos torso-osasta tulee passeli. Olen sovitellut tätä kyllä matkan varrella, mutta vinouden vuoksi on jotenkin vaikea hahmottaa, miltä tämä sitten päällä näyttää.