Näytetään tekstit, joissa on tunniste TDS1. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TDS1. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

TDS 1 - Fins

Tour-de-Sock pyörähti jälleen käyntiin. Tällä kertaa mulle olisi sopinut, että se olisi alkanut kesäkuun alussa, jolloin lomailin, mutta tällä kertaa alkuun päästiin vasta heinäkuun puolivälissä. Toinen etappi on nyt käynnissä ja omat sukkani ovat valmistuneet jo siltäkin etapilta.

Ensimmäinen etappi käynnistyi Fin-nimisillä haisukilla itselleni mahdollisimman huonona ajankohtana. Töitä riitti ja reissua pukkasi. Sijoitus oli sen mukainen, 321. tai jotain.

Malli: Fins. 
Lanka: Drops Fabel, väri pikkelsi. 
Menekki: 78 g.
Puikot: 2,5 mm.


Kun näin mallin ensimmäisen kerran, tuli aika plääh fiilis koko mallista. Edelleenkään tuo ulkonäkö ei niin sytytä, mutta ihan mukava näitä oli lopulta neuloa ja helppo mallihan tämä oli. Sukat aloitettiin kärjestä ja viimeisenä piti neuloa nuo hainevät varressa. Se oli aika ärsyttävää, enkä oikein tykkää niistäkään, mutta en viitsi purkaakaan. Ihan hauskat näistä sitten tuli silti, natinasta huolimatta. 


Lanka on marinoitunut todella kauan. Moni teki nämä sinisävyisistä langoista haiteeman vuoksi, mutta mun haista tuli nyt sitten viheriöitä. 


Sukkien jännin vaihe oli tämä karjalanpiirakoiksi Ravelryn Kaheli-ryhmässä nimetty vaihe, jossa käsillä on kaksi umpinaista jalkaterää. Kieltämättä aluksi hämmensi koko juttu, mutta kaikki selveni ohjeeseen luottamalla. Kitchener´s stitch oli vihdoinkin pakko opetella, koska umpinaisuuden vuoksi kolmen puikon päättely ei ollut mahdollinen. 


Väri miellytti kyllä, vaikka tästä aika sekava setti tulikin. Värit ovat tosi pehmoiset kuitenkin. 


Koko oli ihan itselle sopiva. Tour-sukissa on aina mahdollista, että minimikriteerit vaativat liian ison sukkaparin tekoa. 

Toinen etappi alkoi tiistai-iltana ja siinä neulottiin vallan ihastuttavat Tiina Kuun Kanteletar-sukat. Niistä lisää, kunhan saan kuvattua. 

torstai 30. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen etappi

Tour-de-Sock alkoi taas kesäkuun alussa Ravelryssa. Kisassahan on kyse siitä, että n. 10 päivän välein julkaistaan aina uusi sukkaohje, jota sitten aletaan ympäri maailmaa kiivaasti tikutella yksilöinä ja joukkueissa. Liittymismaksulla saa kaikki kuuden etapin sukkamallit ilmaiseksi, eikä maksu ole kovin suuri, muistaakseni 7,5 dollaria. Summa menee Lääkärit ilman rajoja-organisaatiolle.
 
Viime vuonna pystyin olosuhteiden vuoksi (kesäloma ja pitkä sairasloma) kilpailemaan tosissani. Tänä vuonna en pysty, koska pitää käydä töissä ja on muutakin elämää, mutta pakko on sanoa, että tämä tour on tähän mennessä ollut huomattavasti viimevuotista nautinnollisempi. Ensimmäisellä etapilla sain sukat suht nopeasti valmiiksi, koska satuin saamaan kesäflunssan. Sijoituin kuudenneksitoista.
 
Malli: Twists&Turns By Adrienne Fong.
Lanka: Opal Uni 4 ply.
Menekki: 80 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Tämä oli helppo malli, joka ei vaatinut paljoa pään vaivaamista. Mukava startti. Viime vuonnakin tein ensimmäisistä sukista tämän väriset. Tein koon S mukaan. Kisassa vaaditaan tietty määrä toistoja, joten nämä ovat tietysti siltikin liian isot omiin jalkoihini.
 
 
Nämä valmistuivat jo kesäkuun alussa, joten en nyt muista, oliko mulla näistä kummempaa sanottavaa.

Etappeja on nyt jo käytynä kolme ja neljäs alkaa huomenna. Seuraavaksi on vuorossa helmisukat.