sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 - koosteen aika


Vasta nyt vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä ehdin koostaa viime neulevuottani. Tuntuu siltä, että se on ollut heikoimpia ja tuottamattomimpia niistä. Ja varmaan näin onkin. Elämän muut kiireet ovat vieneet tilaa neulomiselta ja sekin on osittain ihan valintakysymys ja ok.

Vuosikausia olen tavoitellut kymmenen kilon langankulutusta/vuosi siinä onnistumatta. Vuoden 2016 saldo oli 5 kg 563 g. Se tarkoittaa noin 460 gramman kulutusta kuukaudessa. Loppuvuoden merenneitoviltti hiukan kaunisti tilastoja. Lankaa varastossa on vuoden päättyessä 18 kg 533 g. Se on sentään alle 20 kg, kuten viime vuoden päättyessä toivoin. Sama toive on tänä vuonna, että se vähenisi. Lisäksi pitäisi muistaa, että vaikka värit ovat ihania, niin eniten käyttöä olisi mustalle, vaaleille, harmaalle ja ruskealle...

Mitä sitten on tullut neulottua?

28 paria sukkia, joista osa vauvalle.



 Yllä Tour-de-Sock-kilpailun viisi sukkaparia, kuudensia en saanut tehtyä. Alla suosikkini.



Yksitoista paria lapasia, suurin osa hyväntekeväisyyteen.



Neljä päähinettä.



Kaksi aikuisen kokoista puseroa.


Vauvan neuleasu.


YKSI AINOA huivi!


Yksi outo lelu.


Kaksi paria huovutettuja tossuja.


Ja loppuhuipennuksena tämä merenneitoviltti.


Kun itse katson tuotoksiani, huomaan, että tämä vuosi on ollut lähinnä tarveneulontaa. Paljon sukkia ja toiveiden toteuttamista.

Tulevana vuonna haluaisin neuloa noita huiveja noilla joulukuussa ostamillani ohjeilla, testata sukkaohjeita New Directions in Sock Knitting-kirjasta ja ehkä neuloa enemmän ihan vain huvikseen. Raitapaita Tukuwooleistakin on ollut ajatuksissa, mutta joutunut aina väistymään muiden juttujen tieltä. Yksi huivi onkin jo puikoilla ja toive mustista sukista esitetty.

TUOTTOISAA JA ERITYISESTI ANTOISAA NEULEVUOTTA 2017! 

lauantai 31. joulukuuta 2016

Loppuvuoden kiri osa 4

Ostin vihdoinkin Treppenviertel-sukkien ohjeen ja teinkin ne.

Malli: Treppenviertel Socks, maksullinen ohje Ravelryssa.
Lanka: Blue Moon Fiber Arts Socks that Rock lightweight, väri Free range chicken.
Menekki: 100 g.
Puikot: 2,5 mm.

Näitä oli hauska tehdä. Mallihan on lopulta kuitenkin tosi helppo.


Tuollaisten menninkäistöppösten näköiset ne ovat ilman kinttuja.


Langan ostin kesällä Lontoosta ja se oli ensikosketukseni tähän rokkaavaan sukkalankaan. Ja värjäävä kosketus. Mulle ei juurikaan ole osunut sormia värjääviä lankoja kohdalle aiemmin. Muutenhan tämä on ihanaa neulottavaa. Pätkärääkättykin menee tässä mallissa. Yksivärisessä tietysti yksityiskohdat tulisivat paremmin esiin. Lankaa jäi 46 g.


Tuosta saattaa saada käsitystä sivuista, jotka ovat hiukan erilaiset.


Tykkään!

Loppuvuoden kiri osa 3

Ennen joulua tulin kysyneeksi tyttäreltä, tarvitsisiko hän mitään jouluksi. Hetken mietittyään hän mainitsi, että sellainen Mermaid Blanket on nyt aika suosittu juttu. En ollut sellaisista kuullutkaan, mutta kaivelin sitten Ravelrya ja löytyihän niitä ohjeita. Tämän ilmaisohjeen valitsin.  

Malli: Mermaid Tail Blanket, ilmaisohje Ravelryssa, koko L.
Lanka: Drops Nepal, lila, ylhäällä myös beige, siniharmaa, sininen, harmaa ja musta.
Menekki: 988 g.
Puikot: 6 ja 7 mm.

Tässä oli kyllä tikuttelemista, se on sanottava. Ja loppua kohden oli aika hankala tätä piilotella ja neuloa salassa, mutta onnistuin ja lahja tuli tyttärelle yllätyksenä!


Työ aloitetaan pyrstöstä, joka neulotaan neljässä osassa. Sitten aloitetaan kuvioneuletta, jonka koko kasvaa ylöspäin mentäessä. Mulla oli 800 g Nepalia lilana, jolle en olekaan keksinyt käyttöä. Se ei ihan riittänyt ja olisi ollut nätimpää ostaa samaa väriä, mutta halusin tuhota muita jämiä. Ajattelin, ettei se tällaisessa ole niin tarkkaa.


Takana on halkio pukemisen helpottamiseksi. Tein isomman koon mukaan ja sehän todella on ISO.


Tässä on kuulemani mukaan ollut mukava lämmitellä ja se on ollut käytössä myös öisin.

Loppuvuoden kiri osa 2

Tein ennen joulua hyväntekeväisyyteen yhdet sukat ja annoin varastosta muutamat muut.

Malli: Perusraitaa.
Lanka: Seiskaveikka.
Menekki: 108 g
Puikot: 3,5 mm.

Nämä ovat kokoa mies. Kuvion piti olla sydämiä, mutta ne kyllä näyttävät enemmän Mikki-hiiriltä. Hih. Kävi tylsäksi niin piti tuollainen tempaista.


Joululahjaksi tein tasan yhdet sukat ja nekin pikkutytölle.

Malli: Aika perus.
Lanka: Viking Vilma (fuksia) ja Novita Nalle (keltainen).
Menekki: Yht. 52 g.
Puikot: 3 mm.

Tässä kävi työtapaturma. Luulin, että mulla oli Vilmaa 50 g, mutta sitä olikin vain 37 g, joten se ei riittänytkään koko sukkiin. Nallea sitten hätiin.


Kuviot on lainattuja jostain, päästä muisteltuja.

Loppuvuoden kiri osa 1

Apua, pitäisi saada vuosi pakettiin parissa tunnissa ja blogattavaa riittää. Tässä siis sarjatulta ja kuvapainotteisia postauksia useampi.

Aluksi esittelyssä jo aikaa sitten valmistunut pojan poolopusero, joka jäi kuvaamatta valmistuttuaan.

Malli: Poolo omasta päästä.
Lanka: Sublime Cashmere Merino Silk Aran, väri Mole.
Menekki: 587 g.
Puikot: 4,5 mm.

Poika toivoi pooloa, jossa olisi mahdollisimman tiukka kaulus. Aloitimme siis kauluksesta, koska langan riittävyys oli muutenkin hiukan epävarma. Siitä etenin raglanlisäysten kanssa, koko pusero on saumaton. Poika halusi kohtuukapean ja sellainen tuli. Sopiva kuitenkin. Lankaa jäi lopulta 121 g, eli olisi voinut hiukan vielä leventää.


Tällaista sileää pyöröä oli helppo posotella, mutta menihän tähän silti kuukausi.


Lanka oli ihanaa, kashmiria, silkkiä ja merinoa.


Lyhyestä virsi kaunis.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Aika kuluu

Aika kuluu hirmuisen nopeasti ja blogikaan ei päivity itsestään. Ei toisaalta ole juuri päivitettävääkään. Joululahjoja syntyy tänä vuonna neuloen hyvin vähän. Miehelle tein jo aikaa sitten uuden mustan peruspipon, josta tuli oikein käyttökelpoinen. Edellinen rähjäkekin oli mun tekemä, mutta se lanka oli kyllä jotenkin outoa. Pipo oli sähköinen, kylmä ja nuhjuinen, vaikka Zitron Zeitlos-langan sanottiin olevan merinovillaa. Tämä Wollmeisen Merino DK on siihen verrattuna ihan toisesta maailmasta. Ilo neuloa, ei sähköisyyttä, siisti jälki.

Malli: Boyfriend Hat, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka: Wollmeisen Merino DK, musta.
Menekki: 58 g.
Puikot: 4 mm.

Kavennukset olivat myös tyylikkäät. Tällä hyvällä ohjeella tuli suoraan oikeankokoinen pipo.


Jossain välissä neuloin muuten vaan sukkaset. Neuloin ne siksi, että työkaveri halusi apua neulontaan ja koki, että voin ohjata parhaiten näyttämällä neuloen.


Ei näistä sen erityisempää. Perussukat varresta alas, lankana Regian 6-ply World College Color ja menekki 3 mm puikoilla 51 g. Harmillinen nyssäkkä vielä jäi.

Kompensoin sitä, etten ehdi neuloa, tilaamalla lankaa. Tämä on tätä neulojan logiikkaa.


Titityyssä oli jotain alennuksia ja sitten vaan muuten kiinnostavia juttuja. Jonkinlaisessa alessa oli tuo keltainen etanalanka. Keltaiset langat ovat minulla selvässä vähemmistössä, tämä tuli tilannetta korjaamaan. Tukuwoolin sukkalankaa halusin kokeilla, tässä värissä Kajo. Väinämöisen Ruusu houkutteli myös.

Näiden lisäksi olen ostellut joulukalenteritarjousten ohjeita. Koska sekin on melkein kuin neuloisi, kun on ohjeita. ;-) Suvi Simolan instagramissa (suviknits) tulee päivittäin luukusta alennettu ohje, jonka voi Ravelrysta lunastaa. Näitä on tullut hommattua parempien neulonta-aikojen varalle. Myös toinen seuraamani instaneuloja antaa päivittäin alennuksen jostakin ohjeestaan, Mairlynd. Häneltäkin ostin joitakin huiviohjeita. Kyllä sitä varmaan joskus vielä ehtii enemmän neuloa. :-)

Iloista kolmatta adventtia kaikille kävijöille!

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Laiska postaus

Aika on jälleen hiukan kortilla. Neulomuksia on syntynyt hissuksiin kiireiden keskellä. Postaus on tänään laiska, koska en jaksa kuvata speksejä sen tarkemmin. Ne löytyvät Ravelrysta, jos joku kaipaa.

Mallit:
- February Baby Cardigan
- Sovellettu housuohje ylhäältä alas
- junasukat
- mukaillut junalapaset

Lanka: Drops Baby Merino beige ja roosa.
Puikot: 3 mm.
Menekki: Roosaa 136 g, beigeä 96 g.


Lankamenekkiin laskettu myös myssyyn mennyt lanka.


Takki on tehty pitkälti yhden Ravelrylaisen neulojan spekseillä ja seassa on omia speksejä. Linkki spekseihin löytyy sieltä. Ei tämä ihan onnistunut ole. Hiha-aukkoihin tuli tehty laskuvirheitä. Napit ovat ehkä hivenen liian isot. Mutta ihan söps.


Nämä on tehty todella soveltaen. Takapuolessa on lyhennettyjä kerroksia istuvuutta lisäämään. Tein lahkeisiin pitkät resorit käyttöikää pidentämään. Polvien sydämet ilmaantuivat omasta päästä. Kuminauhameininkiä mietin pitkään, kun en halunnut solmua vauvan alle. Laitoin lopulta "äitiyskuminauhaa" ja napin.


 Setti täydentyi perintekkäillä sukilla ja lapasilla.


Junasukat- ja lapaset.


Lapasissa on myös sydämet teemaan sopien.


Tänään ei oikein jaksa selittää tämän enempää. Kuvat puhukoot puolestaan. Setti meni työkaverin vauvalle ja pitkästä aikaa sai neuloa tyttöjuttuja.