Vasta nyt vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä ehdin koostaa viime neulevuottani. Tuntuu siltä, että se on ollut heikoimpia ja tuottamattomimpia niistä. Ja varmaan näin onkin. Elämän muut kiireet ovat vieneet tilaa neulomiselta ja sekin on osittain ihan valintakysymys ja ok.
Vuosikausia olen tavoitellut kymmenen kilon langankulutusta/vuosi siinä onnistumatta. Vuoden 2016 saldo oli 5 kg 563 g. Se tarkoittaa noin 460 gramman kulutusta kuukaudessa. Loppuvuoden merenneitoviltti hiukan kaunisti tilastoja. Lankaa varastossa on vuoden päättyessä 18 kg 533 g. Se on sentään alle 20 kg, kuten viime vuoden päättyessä toivoin. Sama toive on tänä vuonna, että se vähenisi. Lisäksi pitäisi muistaa, että vaikka värit ovat ihania, niin eniten käyttöä olisi mustalle, vaaleille, harmaalle ja ruskealle...
Mitä sitten on tullut neulottua?
28 paria sukkia, joista osa vauvalle.
Yllä Tour-de-Sock-kilpailun viisi sukkaparia, kuudensia en saanut tehtyä. Alla suosikkini.
Yksitoista paria lapasia, suurin osa hyväntekeväisyyteen.
Neljä päähinettä.
Kaksi aikuisen kokoista puseroa.
Vauvan neuleasu.
YKSI AINOA huivi!
Yksi outo lelu.
Kaksi paria huovutettuja tossuja.
Ja loppuhuipennuksena tämä merenneitoviltti.
Kun itse katson tuotoksiani, huomaan, että tämä vuosi on ollut lähinnä tarveneulontaa. Paljon sukkia ja toiveiden toteuttamista.
Tulevana vuonna haluaisin neuloa noita huiveja noilla joulukuussa ostamillani ohjeilla, testata sukkaohjeita New Directions in Sock Knitting-kirjasta ja ehkä neuloa enemmän ihan vain huvikseen. Raitapaita Tukuwooleistakin on ollut ajatuksissa, mutta joutunut aina väistymään muiden juttujen tieltä. Yksi huivi onkin jo puikoilla ja toive mustista sukista esitetty.
TUOTTOISAA JA ERITYISESTI ANTOISAA NEULEVUOTTA 2017!
Paljon olet saanut aikaan kauniita töitä. Oma kahden ja puolen kilon langankulutus tuntuu aika vaisulta... Hyvää ja lankaisaa uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos! No kulutusta sekin kuitenkin on! Eikä tämän toisaalta pitäisikään olla mitään suorittamista. Ehkä itsellä painaa eniten se, että haluaisi saada tuota lankavarastoa pienennettyä.
PoistaNeulot kauniita sukkia. tuo merenneitopeitto on hauska, saas nähdä koska ytöt (=lapsenlapset) keskii sen. Sitten alkaa Pliis Mummi, pliiis! Tuo raita neule on sellainen, jota olen katsellut kaumemman aikaa ja tuntuu houkuttavalta.
VastaaPoistaKiitos! =) Mutta onhan se mukavinta neuloa, kun joku läheinen oikein pyytää.
Poista