lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kolmas etappi

Kolmas etappi olikin sitten haastavampi. Ohje alkoi sanoilla: "luota ohjeeseen". Niin oli pakko tehdäkin, koska alkuun ei ollut hajuakaan, mitä tässä tehdään. Tai jousteen jälkeen siis. Alku tuntui todella hankalalta, mutta kyllä siitä lopulta pääsi vihille ja sain sukat aikaiseksi.
 
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri eiku.
Menekki: 70 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Lankavalinta meni aika nappiin. Tämä lanka on eiku-erää, joita myytiin joskus useamman vyyhdin yllärisetteinä. Tämä ei ollut ihan makuuni tuolloin. Vyyhti ja kakku näyttivät lähinnä vauvan kakalta, mutta lähietäisyydeltä neuloessa värit olivatkin aika kauniit. En tiedä, miltä näyttää kuvissa. Värjäys sopi malliin kuitenkin melko hyvin. Hiukan reilun kokoiset näistä tuli.
 
 
Timantit jatkuvat myös kantapäissä. Tykkään näiden ulkonäöstä ja vaihtelu virkistää. Olisi kiva kokeilla muillakin väriyhdistelmillä. Tour-de-Sockissa parasta onkin se, että se pistää haastamaan itseään. Todennäköisesti tällaiseenkaan malliin ei tulisi kovin suurella kärsivällisyydellä tartuttua ilman tätä kilpailua. Sijoitukseni oli tällä etapilla 61. Juhannus menikin näitä nysvätessä.
 
 
Edellispäivänä valmistuivat neljännen etapin sukat. 

4 kommenttia:

  1. Voi kuin kiva lanka tähän malliin, tykkään yhdistelmästä tosi paljon.
    Ite nykerrän näistä sukista vasta ekaa, mutta tykkään mallista hirveästi. Joskus tekis mieli tehdä toisetkin - kun nyt eka saisin nää ekatkin valmiiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mihinkä tässä olisi kiire? :D Minäkin olen ottanut rennosti näiden kanssa tänä vuonna.

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)