tiistai 19. heinäkuuta 2016

Neljäs etappi

Tour de Sockin neljäs etappi alkoi 1.7. suomalaisittain epäedullisesti klo 22. Taisin jonkin rivin tikutella silloin illalla. Neljännen etapin teemana olivat pitsi ja helmet ja malli on kisan vetäjän suunnittelema.

Lanka: Regia Cotton, 8/0-kokoiset helmet.
Menekki: 80 g, helmiä en laskenut.
Puikot: 2,5 mm.
 
Käytin kirkkaita helmiä, joita ostin viime kesänä touriin valmistautuessani. Ne eivät näy juuri lainkaan kuvissa, lähietäisyydellä kyllä. Viime vuonna opettelin helmien laiton, joten siihen ei mennyt aikaa. Suosin vaijerin käyttöä laitossa. Helmiä näihin sukkiin ei tullut mitenkään mahdottomasti.


Näidenkin kanssa sain tuhlattua kohtalaisesti aikaa. Homma eteni jotenkin hitaanlaisesti, vaikka aikaakin oli. Tuo sukkien sivuilla kulkeva rivi oli tosi kiva yksityiskohta. Suurin vaikeus oli aluksi noiden "nuppujen" kanssa, jotka ensin neuloin täysin väärin ja jouduin purkamaan hiukan alussa.
 
 
Muuten ei ollut suurempia murheita matkassa. Kaaviota jouduin seuraamaan kuitenkin loppuun asti, mutta ehkä olen vain huono oppimaan kaavioita ulkoa. Ja purkaminen on tympeää.
 
 
Väri on tuollainen hailakan vaaleansininen. Sukat tekivät heti kauppansa, koska tyttären mielestä nämä ovat tosi kauniit.
 
 
Tästä kuvasta nuo helmet ehkä näkyvät parhaiten. Sijoitukseni oli 137. tällä etapilla.
 
 
Olen näihin tämän vuotisiin kisasukkiin käyttänyt tarkoituksella lankavaraston puhumattomampia lankoja. Näihin lankaa menikin melko paljon, 80 g.
 
Viidennen etapin sukat valmistuivat pari päivää sitten.


4 kommenttia:

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)