maanantai 25. heinäkuuta 2016

Winter is coming

Tässä välissä esittelen synttärilahjasukat, jotka tein pojalleni.
 
Malli: Omasta päästä, Stark-kaavio täältä.
Langat: Katia Laine Nylon (musta), Cascade Heritage (valkoinen) ja Holst Highland (harmaa).
Menekki: Mustaa 52 g, valkoista 6 g ja harmaata 9 g.
Puikot: 2,5 mm pyöröt.
 

Poikani pitää siis Game of Thrones-sarjasta ja hänen suosikkinsa on Stark, jonka motto on Winter is coming. Stark-kaavion löysin Ravelrysta yhdestä ilmaislapasohjeesta. Vähän sitä muokkailin. Tekstikaavion suunnittelin itse. Sitä oli vähän hankala kuvata, kun se kiertää vartta. Ehkä jonkin käsityksen kuitenkin saa. Yöllä näitä väsätessäni päätin kääntää keskimmäisen tekstin jotenkin ihmeellisesti ylösalaisin/peilikuvaksi, se nyt ei ehkä ollut ihan paras idea.
 
 
Tykkään, että näistä tuli hienot, ja poika oli samaa mieltä. Ainoa harmitus oli, että olivat vähän pienet/kireät. Pingotin aika reilulla kädellä näitä, mutta olisin kyllä voinut ottaa jo aluksi enemmän silmukoita. Jalkaan sentään menivät.
 

Toisen sukan pohjassa on piilosydän. Niitä olen piilotellut pojan neuleisiin lapsesta asti aina, kun olen muistanut.
 

Talvi tulee. Ennen pitkää.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Neljäs etappi

Tour de Sockin neljäs etappi alkoi 1.7. suomalaisittain epäedullisesti klo 22. Taisin jonkin rivin tikutella silloin illalla. Neljännen etapin teemana olivat pitsi ja helmet ja malli on kisan vetäjän suunnittelema.

Lanka: Regia Cotton, 8/0-kokoiset helmet.
Menekki: 80 g, helmiä en laskenut.
Puikot: 2,5 mm.
 
Käytin kirkkaita helmiä, joita ostin viime kesänä touriin valmistautuessani. Ne eivät näy juuri lainkaan kuvissa, lähietäisyydellä kyllä. Viime vuonna opettelin helmien laiton, joten siihen ei mennyt aikaa. Suosin vaijerin käyttöä laitossa. Helmiä näihin sukkiin ei tullut mitenkään mahdottomasti.


Näidenkin kanssa sain tuhlattua kohtalaisesti aikaa. Homma eteni jotenkin hitaanlaisesti, vaikka aikaakin oli. Tuo sukkien sivuilla kulkeva rivi oli tosi kiva yksityiskohta. Suurin vaikeus oli aluksi noiden "nuppujen" kanssa, jotka ensin neuloin täysin väärin ja jouduin purkamaan hiukan alussa.
 
 
Muuten ei ollut suurempia murheita matkassa. Kaaviota jouduin seuraamaan kuitenkin loppuun asti, mutta ehkä olen vain huono oppimaan kaavioita ulkoa. Ja purkaminen on tympeää.
 
 
Väri on tuollainen hailakan vaaleansininen. Sukat tekivät heti kauppansa, koska tyttären mielestä nämä ovat tosi kauniit.
 
 
Tästä kuvasta nuo helmet ehkä näkyvät parhaiten. Sijoitukseni oli 137. tällä etapilla.
 
 
Olen näihin tämän vuotisiin kisasukkiin käyttänyt tarkoituksella lankavaraston puhumattomampia lankoja. Näihin lankaa menikin melko paljon, 80 g.
 
Viidennen etapin sukat valmistuivat pari päivää sitten.


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kolmas etappi

Kolmas etappi olikin sitten haastavampi. Ohje alkoi sanoilla: "luota ohjeeseen". Niin oli pakko tehdäkin, koska alkuun ei ollut hajuakaan, mitä tässä tehdään. Tai jousteen jälkeen siis. Alku tuntui todella hankalalta, mutta kyllä siitä lopulta pääsi vihille ja sain sukat aikaiseksi.
 
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri eiku.
Menekki: 70 g.
Puikot: 2,5 mm.
 
Lankavalinta meni aika nappiin. Tämä lanka on eiku-erää, joita myytiin joskus useamman vyyhdin yllärisetteinä. Tämä ei ollut ihan makuuni tuolloin. Vyyhti ja kakku näyttivät lähinnä vauvan kakalta, mutta lähietäisyydeltä neuloessa värit olivatkin aika kauniit. En tiedä, miltä näyttää kuvissa. Värjäys sopi malliin kuitenkin melko hyvin. Hiukan reilun kokoiset näistä tuli.
 
 
Timantit jatkuvat myös kantapäissä. Tykkään näiden ulkonäöstä ja vaihtelu virkistää. Olisi kiva kokeilla muillakin väriyhdistelmillä. Tour-de-Sockissa parasta onkin se, että se pistää haastamaan itseään. Todennäköisesti tällaiseenkaan malliin ei tulisi kovin suurella kärsivällisyydellä tartuttua ilman tätä kilpailua. Sijoitukseni oli tällä etapilla 61. Juhannus menikin näitä nysvätessä.
 
 
Edellispäivänä valmistuivat neljännen etapin sukat. 

torstai 7. heinäkuuta 2016

Toinen etappi

Tour-de-Sockin toisella etapilla oli vuorossa palmikoita. Ohje julkaistiin epäedullisesti klo 1 yöllä tai jotain sellaista. Olin tuolloin kyläilemässä, enkä voinut ajatella siellä alkaa neuloa keskellä yötä. Seuraava päivä meni kotiin ajaessa, joten aloitus viivästyi melko lailla. Aluksi en hirmuisesti innostunut sukkamallista, mutta onneksi päätin kuitenkin neuloa ne.

Malli: I Remembered It Again By Heidi Nick.
Lanka: Hopeasäie Sukka, Virran viemää.
Puikot: 2,25 mm.
Menekki: 72 g.
 
Sukkien neulominen oli ennakkoluuloista huolimatta todella mukavaa. Koko ajan tapahtui jotain, kuvio on kiva ja langasta ja sen väristä tykkäilin kovasti. Hopeasäiettä en ollut neulonut aiemmin.
 
 
Sukat ovat erilaiset edestä ja takaa, joten niissä piti seurata koko ajan kahta eri kaaviota. Mitään suurempaa uutta en muista oppineeni näiden kanssa. Kantapää oli ehkä erilainen kuin mitä olen aiemmin tehnyt.
 
 
Tällä etapilla en ollut kovin nopea, vaan sijoituin sijalle 237. Ei musta ole tänä kesänä kilpailijaksi, olosuhteet ovat vain vastaan. Onneksi Suomi on muuten jälleen pärjännyt ihan yliverrosti, upeaa!
 
 
Tänään valmistuivat neljännen etapin sukat, tosi myöhässä nekin.