sunnuntai 9. elokuuta 2015

Laverne

 Sukattaa aina vaan. Tai nämähän on kyllä aloitettu jo heinäkuun alussa Tour-skapan ollessa kuumimmillaan. Heinäkuussa nämä jo valmistuivatkin, mutten ole saanut aikaiseksi esitellä.
 
Malli: Laverne By Rachel Coopey (Coop Knits Socks Volume 2)
Lanka: Juno Fibre Arts Milly Standard, väri Corndolly.
Menekki: 65 g.
Puikot: 2,5 mm pyöröt.
 
Tykkäsin heti ensi näkemältä tosi paljon tästä mallista ja se pääsi kirjasta toisena puikoille. Ensimmäiseksi tein Decca-sukat.
 

Kyllähän näissä vääntämistä oli. Varsi oli melko helppo ja helposti opittava, mutta jalkaterässä piti kyllä istua nenä kaaviossa kiinni. Kirjaa moitin siitä, että se ei ole kierrekantinen ja tämäkin kaavio on keskellä aukeamaa, mikä vaikeuttaa lukemista ja paikan pitämistä aikalailla. Kaikkien neulekirjojen pitäisi olla kierrekantisia. Ugh.
 


 Selvisin kuitenkin ja lopputuloksena on aika ihanat sukat. Tein koon S mukaan, ehkä olisin voinut tehdä isommatkin tai käyttää varressa isompia puikkoja. Olen oivaltanut, että pyöröpuikoilla (kahdella) neuloessa voi vapaana olevaa pyöröä käyttää palmikkopuikkona, mikä helpottaa hommaa älyttömästi.
 
 
Langan ostin muistaakseni Tangled Yarn-nettikaupasta viime kesänä ja se on huudellut paljon sen jälkeen. Keltainen ei ole oikein mun väri, koska se ei sovi mulle. Sukissa kuitenkin voi olla mitä väriä vaan. Tähän malliin tällainen vaalea lanka sopi todella hyvin. Lanka oli muutenkin edukseen mallineuleessa ja mukavaa neulottavaa. Ei mitään superpehmeää, muttei kutitakaan.
 
 
 Tien päällä päättelin silmukat ja otin kuvia.
 
 
Kirjassa on vielä useita ihania malleja, ehkä vielä joku muukin malli pääsee puikoille.

 


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Valmistuivat teidän juhlista tullessa! :-D

      Poista
  2. Oi hitsi miten namut sukat! Keltainen on yksi mieliväreistäni ja vaikka yleensä tykkään tummemmista sävyitä niin tämä keltainen sopii juuri näihin sukkiin toooosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Minäkin kyllä pidän keltaisen eri sävyistä (neonsävy unohdettakoot), vaikkei väri mulle niin sovikaan. Kaikki vaaleat sävyt varmaan sopisivat hyvin tähän malliin.

      Poista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)