perjantai 1. toukokuuta 2015

Rakkaussukat

Pojan tyttöystävä on pyörinyt jo vuoden mukana kuvioissa, joten testasin viimeinkin näiden rakkaussukkien tekoa.
 
Malli: LoveSocks, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka: Cascade Heritage, musta, valkoinen ja punainen.
Menekki: yht. 129 g.
Puikot: 2,75 mm pyöröt.
 
En oikeasti käyttänyt mallineuleesta muuta kuin kantapään sydämen mallia. Poikani sukissa on alussa 56 silmukkaa, joista kavensin 52 silmukkaan ennen kantapäätä, tytön sukissa vastaavat numerot ovat 52 ja 48.
 
 
Ajattelin ensin tehdä sukista vastaväriset, siten että molemmilla olisi yksi musta- ja yksi valkovartinen sukka, mutta sitten tuli mieleen, että on vaikea löytää omia sukkia.
 

Cascaden Heritagesta olen neulonut ennenkin, ja neulomiskokemus oli edelleen tosi miellyttävä ja väreistä tuo punainen on aika täydellinen sellainen. Miehen vastaavat sukat ovat kyllä nyppääntyneet käytössä aika paljon, katsotaan, miten näiden käy.
 

 
Sydän oli ohjeessa neulottu suurelta osin intarsiana, mutta itse tein kokonaan kirjona. Helposti jää kiristämään, joten jätin löysähköt langanjuoksut ja päättelin langan siten, että sidoin juoksuja.
 
 
Nyt kelpaa nuorenparin tepastella samanlaisissa töppösissä.

10 kommenttia:

  1. Siistit! Terkkuja! Täti Espoo ja Setä Helsinki

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla totta! Postasin juuri samaiset sukat, tosin hiukan toisen värisinä, blogiini! Mikä yhteensattuma!
    Hienot pariskuntasukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäsin myös sukkiisi ja ihmettelin samaa! Mutta kiva malli, mikäs siinä! :)

      Poista
  3. On se vaan niin herkkää💕💜
    Täti&Setä Jkl tykkää näistä myös

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)