lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ystävyydelle

Jo aikapäivää sitten valmistui pari aurinkoisia sukkia parhaalle ja vanhimmalle ystävälleni. Siis vanhimmalle suhteessa ystävyyden kestoon. :) Kun tilasin Väinämöisen ylläripaketin, sieltä ilmestyi tämä eiku-väri, joka ei ole ominta itseäni, mutta kylläkin tosi ominta ystävääni. Niinpä niiden tulevaisuus lyötiin jo silloin lukkoon, sukat ystävälle syntymäpäivälahjaksi.
 
Malli: Thelonious Sock By Cookie A. (knit.sock.love.-kirjasta)
Lanka: Louhittaren LuolaVäinämöinen, eiku-väri.
Menekki: 74 g.
Puikot: 2,25 mm.
 
Tein sukat kahdella taas pyöröpuikolla. Mallissa oli niin paljon liikkuvaa kuviota, että sukkapuikkojen kanssa tuli tuskainen olo. Pyöröillä tekeminen on aika mukavaa puuhaa eivätkä silmukat karkaa. Malli oli sinänsä kohtalaisen helppo, mutta nenä kirjassa piti kyllä istuksia, kuten Cookie A:n malleissa yleensäkin. Ja edelleen kaipailin kirjaan kierrekansia.
 
 
Kuvat eivät ole maailman mahtavimmat osittain siksi, ettei tästä perheestä löytynyt oikeankokoisia jalkoja eikä mulla ole kuin pienet succaplokit, jotka eivät oikeastaan riitä edes pienimpiin sukkiin. Kuvauksen jälkeen kuitenkin vielä pingotin sukat ja pinta sileytyi hiukan. Ehkä tuosta jotain tolkkua saa kuviosta. Vaikkei tämä väri niin minua olekaan, niin on silti ihanaa neuloa välillä jotain ihan eriväristä kuin yleensä ja Väinämöinen oli ihan hyväntuntuinen neulottava.  
 
 
Tämän samaisen ystävän kanssa teimme pienen reissunkin huhtikuussa. Matka suuntautui Berliiniin, joka osoittautui hienoksi ja mielenkiintoiseksi kaupungiksi. Lyhyen matkan aika ehdimme nähdä paljon, mutta mielellään sinne vielä palaisikin joskus.
 

 
 
Ottaen huomioon matkaseuran, jäi lankakaupoissa ravaaminen aika säälittäväksi ja päädyimme matkan aikana vain yhteen varsinaiseen lankakauppaan. Yhden kangaskaupan bongasimme myös. Siitä tuli mieleen lähinnä Karnaluks, kankaita oli huonetolkulla kerrostaloasunnossa. Ystävä teki sieltä hyviä löytöjä ja minä perehdyin Berliinin mielenkiintoiseen historiaan Berlitzin oppaan avulla.
 
 
Loops-niminen kauppa löytyi kaupungin laitamilta ja sinne reissasimme sentään. Ihan mukava kauppa, myynnissä jonkin verran omia lankoja, Noroa, Regiaa jne. Handmade in Berlin-kauppaan olisimme myös halunneet, mutta se ei ollut auki lainkaan meidän matkamme aikana. Meillä oli oikeastaan vain yksi shoppailupäivä koko reissulla, siksikin lankakauppasaldo jäi näin pieneksi. Shoppailupäivän iltana lähinnä raahustimme läheisessä ostoskeskuksessa kipeiden kinttujemme kanssa.

 
Tämä Noron Silk Garden Sock sentään lähti Berliinin tuliaisena kotiin, ihanat värit!
 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hovineidon hienommat

Malli: Hovineidon Hienommat By TiiQ.
Lanka: Regia Tweed Classic 6 ply, tummanruskea.
Menekki: 99 g.
Puikot: 3 mm.
 
Uusimman Ullan ilmestyttyä oli aika selvää, että nämä sukat hyppäävät takuuvarmasti puikoille. Tosin Ullassa on ohje paksummalle langalle ja Ravelrysta löytyy ohje ohuemmalle, minkä mukaan tein. Ilmaisohjeita siis kaikki. Regian ihana Tweed Classic oli myös alusta asti selvä lankavalinta.
 
 
Malli oli melko helppo, mutta vaati kyllä kaavion tiiviihköä seurantaa. Lopputulos on kaunis, tykkään aina vaan kovasti näistä TiiQ:n sukkamalleista! Sukat valmistuivat juuri ekoille lämpimille, joten varmaan ilahdun syksyllä muistaessani, että mulla on tällaisetkin sukat! :)
 
 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Sweet Tantalate

Blogissa on ollut hiljaista ja neulerintamalla myös, meni useita päiviä neulomatta ja mikään ei huvittanut. Nyt neuleplääh on selätetty ja uutta pukkaa.

Malli: Sweet Tantalate, ilmaisohje Knittysta.
Lanka: Shilasdair Luxury 4 ply, väri Foxclove.
Menekki: 97 g.
Puikot: 3,5 mm.
 
Ihastuin tähän huiviin heti uusimman Knittyn ilmestyttyä ja päätin neuloa sen tästä Lontoon tuliaislangasta. Shilasdairin sisältö on cashmerea, baby camelia, angoraa ja merinoa, mikä voi mennä vikaan? Ja kun väri on todella kaunis ja kasveilla käsinvärjätyn eläväinen. Sanalla sanoen lanka on aika ihanaa ja sen neulominen oli todella miellyttävää. Kun pidin sitä vedessä pingotusta varten, väriä ei irronnut ollenkaan. Konepesussa saattaisi kyllä kärsiä. Ohjeessa oli käsinpesu 30 astetta.
 

Huivimalli on tosiaan kaunis. Ohjeessa oli kyllä parantamisen varaa. Jouduin purkamaan ainakin pari mallikerran verran alun jälkeen, kun en ollut tajunnut siirrellä silmukkamerkkejä myös joka 41., 51., 61., 71., 81., ja 91. krs. Ohjeessa kyllä sanotaan, että merkkejä siirrellään 11., 21. ja 31. kerroksilla, mutta koska ekassa kaaviossa on vain alku, jonka jälkeen toistetaan yhtä kohtaa kaaviossa, tämä jää vähän epäselväksi. Lisäksi on tarkoitus toistaa muuten KOKO kaaviota ja siirrellä noita merkkejä 98 krs. Itse kaaviossa on vain 40 krs, joten piti sitten laskeskella. En tiedä, olenko viime aikoina tehnyt niin yksityiskohtaisista ohjeista, ettei sen takia alkuun mennyt jakeluun, vai mistä kiikasti. No, luin yhden Ravelry-tyypin muistiinpanoja ja johan aukeni. Loppu menikin sitten mukavasti hetkellisen jumituksen jälkeen.
 
 
 
Pingotuksessa olisi varmaan pitänyt jaksaa heittää jokaisen reunuslenkin kohdalle neula, olisi tullut nätimpi. Päättely oli todella työläs ja rasittava tällaiselle ihmiselle joka inhoaa näpertelyä eikä ole hyvissä väleissä virkkuukoukun kanssa.
 
Tämän mallista huivia en ole aiemmin tehnyt, mutta se pysyy varmaan kyllä hyvin harteilla ja on ihan riittävän suuri kooltaan, vaikkei kovin paljoa lankaa syönytkään. Näitä voisi neuloa enemmänkin. Huivilankoja on varastossa jonkin verran, osa todella kauan marinoituneita.   

 
 
Ihanaa, kun aurinko paistaa!