keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Varaston kulutusta

Malli: Perussukka alhaalta ylös.
Lanka: Novita Seiskaveikka Raita ja yksivärinen oranssi.
Menekki: Yhteensä 75 g.
Puikot: 3,5 mm.
 





Sain käytettyä vähän Seiskaveikkaa varastosta pois. Jei! Eniten iloitsen siitä, että tajusin, että pääsen eroon oranssista jämästä näihin yhdistettynä. En pidä oranssista juurikaan.

Malli: Omasta päästä ylhäältä alas.
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo, Syreeni.
Menekki: 74 g.
Puikot: 3 mm.
 
Näihin kehitin ihan oman, hyvin simppelin mallin, joita on nähty satoja ennenkin. Ensin neuloin 2 o takareunasta, 2 n-joustinta. Sitten jatkoin neulomalla 1 o takareunasta, 3 o, kunnes ennen kantapäätä jatkoin taas yläosan joustinneuleella. Näin syntyivät tuollaiset puolihuomaamattomat ryhtiä antavat raidat. En tiedä, erottaako ne kuvassa. Etsin ensin pitkään jotakin sopivaa mallia, mutta ei tällaiseen värisirkuslankaan oikein mikään malli sovi. Enkä sano, että väreissä jotakin vikaa olisi; ihan kaunis väritys tässä Syreenissä on, kuten monessa muussakin Kukkaketo-langassa.



3 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! Minunkin pitäisi pitkästä aikaa ruveta tekemään sukkia varpaista alkaen, niin saisi jämiä käytettyä tehokkaasti. Nuo ryhdistävät pystyraidat ovat hyvä idea "sekametelilangan" kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja sukkia! Noihin riemunkirjaviin lankoihin on kyllä hankala keksiä sopivia kuvioita kun niistä ei oikein erotu mikään. Toisaalta taas sukka ilman niitä kuviota tuntuu niin kovin tylsältä. Kiva idea tuo silmukoiden neulominen takareunasta, saa vähän jotain vaihtelua.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)