Heitin alkaneen lomani kunniaksi pienen pääkaupunkiseututurneen ja ohjelmaan kuului myös käynti kahdessa lankakaupassa. Helsingin keskustan Menitaan on aina ajauduttava, kun junasta pääsee ulos, niin tälläkin kertaa. Mukaan asti lähti neljä kerää Regiaa tarjoushintaan, miessukkalankoja mulla on aina liian vähän. Neulovan ystävän kanssa kävimme yhdessä ekaa kertaa Lankamaailma Nordiassa, joka oli sangen iloinen yllätys. Todella suuri lankakauppa ja monipuolinen valikoima, ja mikä mukavinta, liikkeestä löytyi jotakin uutta tällaiselle paatuneemmallekin hamstraajalle.
Tässä koko turneen saalis ja vähän muutakin. Ihanin löytö oli Marks&Kattensin Fame Trend-sukkalanka, josta löytyi useita värivaihtoehtoja. Myös Trekkingiä löytyi hyllystä sen seitsemän sorttia. Kaupan päälle sain tuon Hjertegarn Bouclé-kerän. Järbon langat ovat myös minulle vieraita, joten otin kokeiltavaksi tuota sukkalanka Mellanraggia edullisen hintansa vuoksi.
Tässä vielä kuva Famen lähes Noromaisesta väriloistosta.
Kotiintulokin sujui mukavissa merkeissä, kun Titityyn sukkalankaklubin viimeinen lähetys ja uusin Novita olivat saapuneet poissaollessani. Hiukan levottomana avasin paketin pätkärääkätyt tulokkaat mielessäni, mutta nyt osui nappiin ja sain ihanan vyyhdin, joka on syntynyt lähivillasta Ilun ja Titityyn yhteistyönä.
Langan nimi on PukkIlu ja se on mukavan aidon oloista. Onkin kunnia päästä kokeilemaan tätä ensimmäisten joukossa.
Näin päädyimme tilanteeseen, jossa sukkalangan määrä nousi hetkessä taas uusiin korkeuksiin...Onneksi sukkia aina tarvitaan! :-)
Uusi Novita-lehti oli minulle tosi mieluinen kokemus pitkästä aikaa, ehkä siksikin, että syksyn värit iskevät muhun aina täysillä varsinkin kesän pinkkien ja oranssien jälkeen. Modassa sen sijaan ei ollut mitään, joka olisi jäänyt mieleen tällä kertaa. Mustikkasukat ovat valmistuneet, samoin bolero, mutta kuvat puuttuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)