Malli: Whisper Cardigan, Interweave Knits, Spring 2009.
Lanka: RYC Cashcotton 4ply.
Menekki: 179 g.
Puikot: 4,5, 3,5 ja 3 mm.
Alunperin en olisi ikinä lähtenyt tekemään tätä takkista, mutta nähtyäni useita kivoja versioita tästä netissä, muutin mieleni. Malli on ikäänkuin jatkettu hihatin, ensin neulotaan hihansuusta toiseen, sitten poimitaan ympäriltä joustinta varten silmukat ja lopulta jatketaan vielä alaspäin helmaa taakse.
Sama kuiskaus tarkoittanee takin yhteydessä sitä, että se neulotaan isohkoilla puikoilla ohuenkevyellä langalla. Omalle takilleni jäi painoa alle 200 g. RYC Cashcottonista olen neulonut ennenkin, mutta lanka pölytti kyllä enemmän kuin muistin, ja joka kerta neulottuani jouduin harjaamaan housut tarraharjalla ja nenää kutitti. Muuten ihanan pehmoinen, kevyt lanka ja ihana väri. Ainakin minun mielestäni.
Takin helmassa neulotaan lyhennettyjä kerroksia alkuun ja lisätään reunassa silmukoita, jolloin eteen muodostuvat tuollaiset liepeet.
Hiukan harmittaa nuo hihan reikärivit johtuen sukkapuikkojen käytöstä. Entisistä kokemuksista viisaampana vaihtelin puikkojen vaihtokohtaa, mutta ikävät rivit muodostuivat siitä huolimatta.
Uskon tämän pääsevän käyttöön (tarraharja takataskussa, ;-)) lämmikkeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)