maanantai 9. kesäkuuta 2008

Kesäsukat


Eilen valmistuivat sukat lahjaksi. Nolosti jouduin taas paketoimaan yhden sukan ja tein sitten kiivaasti toista kylässä ja sainkin sen valmiiksi.



Malli: Padded Footlets by Mary Snyder (IK/Favorite Socks)


Lanka: Hjertegarn sock 4 trådet, luonnonvalk. ja Regian Stretch, v.sin.


Menekki: N. 40 g.


Puikot: 2.25 mm.


Malli osoittautui oudon haastavaksi ja kun en ymmärtänyt nilkan muotoilun kaikkia yksityiskohtia, skippasin ne yli ja samoin kantapään teon ja vahvistetun pohjan. Käytännössä toteutin mallista pitsikuvion ja jousteen, kaikki muut otin omasta päästä, kun en jaksanut/ehtinyt syventyä ohjeeseen. Jotenkin ohje tuntui vaikealta. Nätit niistä kuitenkin tuli, vaikkakin vähän sovellettuna.



Kuvassa siis jälleen tiimalasikantapää.



Tässä sukat omistajansa jaloissa.


Eilen pääsin tavoitteeseeni lankalaatikoiden suhteen, joskin pientä oikopolkua pitkin. Sain tyhjennettyä yhden lipaston laatikon, johon mahtuivat viimeiset muovilaatikossa asuneet langat ja nyt kaikki langat asustavat lipastoissa. Hienoa! Lankaa on kaikkiaan jäljellä n. 16,5 kg, mihin olen tosi tyytyväinen. Kun pääsisi vielä lähemmäs kymmentä kiloa, olisi vielä parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)