Vapun tienoilla totesin, että minulla olisi paljon käyttöä mustalle puuvillaneuleelle ja harmittelin, kun en ollut tajunnut asiaa jo hyvissä ajoin keväällä. Aloin etsiä projektille sopivaa lankaa ja päädyin tilaamaan Kurkkukaupasta Jaegerin Aquaa, koska se vaikutti edulliselta ja kesti konepesun. Heti lankojen tultua aloin pähkäillä mallia. Mulla oli ihan selkeä kuva, minkälainen takista pitäisi tulla, mutta suoraa mallia ei mistään löytynyt. Näin syntyi tällainen sovellus.
Malli: Yhdistelmä Eyelet Chemiseä (IK Summer 2006) ja Bonsai Tunicia (IK Spring 2007) sekä omaa ja yllätysyllätys miehenkin päätä.
Lanka: Jaegerin Aqua, mustaa.
Puikot: 3,5 ja 4 mm.
Menekki: Hiukan reilut 500 g.
Olen tähän koosteeseen melko tyytyväinen. Siitä tuli pitkälti sellainen, kuin ajattelinkin, käyttöä löytyy kyllä. Hiukan mietityttää, miten alareuna pysyy kurissa. Neulos on tuollaista "pitsijoustinta" ja se ehkä menee hiukan liian kasaan alareunassa edessä, kun sen kohdalla ei ole napitusta. Näkyy etukuvastakin. Lisäksi täytynee hiukan siistiä vielä kaulaukon alareunaa. Tein pari kerrosta oikeaa v-aukon reunaan, että saan siistin reunan, mutta siihen jäi tuollaiset pykämät. Miehen päätä käytettiin hihojen suunnittelussa. En osannut päättää, kumpaa mallineuletta käyttäisin hihoissa ja sitten mies vain tokaisi, että tietenkin se menee noin ja noinhan se meni. :-)
Väri on pikimusta, vaikkei sitä näistä kuvista huomaa. (Malli voisi hiukan pienentää itseään, hmph.)
Hihat neuloin pyörönä kuten melkein aina nykyään. Säästetään tehtaan voimia ja pystyy paremmin sovittelemaan työn edetessä leveyttä ja pituutta. Kiitos taas äidille koonnista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)