Villatakit tehtyäni halusin vielä tehdä pipot, kun lankoja edelleen oli hiukan jäljellä. Tytön pipon tein ensin.
Kuvassa pipo tyttäreni päässä vielä ilman koristeluita. Pipon muoto näkyy parhaiten päässä ja lapset olivat lähdössä yökylään...Halusin päälaesta tuollaisen suipon ja se onnistui juuri niinkuin halusin.
Malli: Omasta päästä, silmukoita 99 s kolmijakoisen jousteen (2 o 1 n) vuoksi. Lopun kavennukset tehty hissuksiin säännöllisin välein muodon saamiseksi.
Lanka: Novita Wool pinkki ja neliväriraita, koristeessa lehmus-Wool ja Sandnesin Kitten Mohair.
Puikot: 3 ja 3,5 mm.
Koristeeseen on ensin neulottu vihreä ympyrähkö kappale, sitten valkoinen Hello Kittyn pää, johon on kirjottu reunat ja kasvot. Rusetti on kankainen. Sitten kaikki on liitetty yhteen.
Eilinen postaus herätti huolta blogaajan mielenterveydestä, mutta en ollut juonut liikaa juomaa (veljen ehdotus) enkä edes seonnut (neulova ystävä). Yritin tehdä yo-yosta pohjaa tähän koristeeseen, mutta se onnistui huonosti ja siitä tuli aivan liian pieni. Valmis tylli-yo-yo muistutti mielestäni kovasti suihkumyssyä ja siitä se idea sitten lähti. Postauksen otsikko taas oli eräästä laulusta (se oli yksi lauantaki ilta (veljen kommentti: "kun siinä oli niin paljon niitä kirjoitusvirheitäkin") Onneksi Äiti ymmärsi heti kieroutuneen huumorintajuni ja ilmeisesti Täti Espookin...:-DDD
......................................................................jatkuu.........................................................................
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)