torstai 30. elokuuta 2007

Piristystä ja FELTED TWEEDIÄ HAKUSESSA


EDIT: Olisiko kellään varastoissaan Rowanin Felted Tweediä? Väri, jota kaipailen olisi Pickle (155) ja tarvitsisin sitä 1-2 kerää. Jos värierä sattuisi olemaan sama kuin olemassaolevissa, niin hienoa, mutta eri eräkin kelpaisi. Laita kommenttia, jos pystyisit myymään omiasi.


Edit 2: Anteeksi haamu, lisäsin - 10%-laatikon marginaaliin, koska aion siihen osallistua! Toivottavasti onnistuu sekä lankavaraston että lankavaraston emännän pienennys...;-D


Autoin hiljattain Tuomea suomentamalla epävirallisesti Odessan ohjeen suomentamisella ja tänään minua odotti päivän piristyksenä postilaatikossa tällaiset.



Kiitos kovasti! Silmukkamerkkivarastoni olikin edelleen pienhkö, joten tarpeeseen tulivat nämäkin. Kännykkäkoru ei mahtunut mun puhelimen koloon, mutta tytär omi sen sitten Tama-korukseen oikein mielellään. ;-)


Kiitos eilisistä vastauksista liittyen blogin näkymään. Kokeilen heti töihin mennessäni Kaisan ohjetta näytön asetusten muokkaamisesta, jospa siitä olisi apua. Ilmeisesti suurin osa kuitenkin näkee sivuni ihan normaalisti, hyvä niin.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Elokuun ehtoopuoli


Eilen vietettiin tyttäreni, nuorimmaiseni, 7-vuotispäiviä, mihin tämä aika kuluu...Lapset ovat jo aikapäivää sitten toivoneet hyönteisiä eräästä neulekirjasta ja minä olen luvannut tehdä. Luvattoman kauan siihen meni, mutta nyt ryhdistäydyin tytön syntymäpäivän kunniaksi ja leppis näki päivänvalon.



Malli: Leppäkerttu Fiona McTaguen kirjasta Neulo itse pehmeät lelut.


Lanka: Sandnes Sisu, vaaleanpunainen Kitten Mohairia.


Puikot 2,5 mm.


Kaameeta näperrystähän tämä oli, mutta tyttö oli onnellinen, joten kaikki oli sen arvoista. Jossakin vaiheessa on pakko näpertää vielä isoveljen toive, mutta nyt on pidettävä tauko. Kukat tarjosi jälleen enoni. Kumma juttu, miten kukat kasvavat, vaikkei niitä muista kastella (nim. juttelen kukilleni...)


Kesä alkaa olla lopuillaan ja ilmat viileitä. Minä sainkin jo ensimmäisen syysflunssani. Jonkinlaista neulepläähiä on myös ilmassa, en tiedä, johtuuko kurjasta rään täyttämästä olosta, väsymyksestä vai mistä. Tai ehkä vain tuloillaan olevat työt eivät innosta. Mambo-kassin haluaisin valmiiksi, kerän verran olen sitä jo neulonut, mutta unohdin, kuinka ikävää haloilla neulominen on. Kaikenlaista tekisi mieli neuloa, mutta sitten iskeekin jo ahdistus, kun ei ehdi. Lisää lankaakin on kiitettävästi (?) saapunut talouteen, sekin lisää ahdistusta, kun ei ehdi neuloa vanhojakaan. Nyt täytynee vähän piristyä...


Kiitos kaikille kommenteista koskien viime postausten lahjuksia! Erityisesti lämmitti mieltäni, että Markan kummipoika oli tunnistanut Tama-hahmoni! :-)


Sitten vielä kysymys: Näkyykö sivuni ihan normaalisti näytöllänne, vai hyppäävätkö oikeanpuoleiset sivulaatikot tekstin päälle? Kukaan ei ainakaan ole valittanut. Omalla näytölläni kaikki näkyy normaalisti omilla paikoillaan, mutta kun katselin työkoneella, oikeanpuoleiset laatikot tulivat tekstin päälle, enkä ymmärrä, missä vika? 

lauantai 25. elokuuta 2007

Lahjukset osa 4 (viimeinen)


Ja sitten vielä veljenpojan pipo, joka valmistui illan viime metreillä, siksi pimeät kuvat. Ensin valmiina poikani päässä ilman koristeluita (sama yökyläsyy).



Tässä päälaen kavennukset, melko basicit, pojalle ei mielestäni sopinut suippous.




Malli: Peruspipo, 99 s jousteessa 2 o 1 n.


Lanka: Novita Wool tummansininen ja neliväriraita, kuvassa valkoinen Wool ja Sandnes Smart.


Puikot: 3 ja 3,5 mm.



Tämän kuvan tein kirjoneuleena ja ompelin reunat ja kuviot päälle. Tämä pienempi onnistui huonommin kuin takissa, mutta lapsista riittävän hyvä.


Huh, tulipa vuodatettua, mutta tässä oli kaikki. :-)

Lahjukset osa 3


Villatakit tehtyäni halusin vielä tehdä pipot, kun lankoja edelleen oli hiukan jäljellä. Tytön pipon tein ensin.



Kuvassa pipo tyttäreni päässä vielä ilman koristeluita. Pipon muoto näkyy parhaiten päässä ja lapset olivat lähdössä yökylään...Halusin päälaesta tuollaisen suipon ja se onnistui juuri niinkuin halusin.



Malli: Omasta päästä, silmukoita 99 s kolmijakoisen jousteen (2 o 1 n) vuoksi. Lopun kavennukset tehty hissuksiin säännöllisin välein muodon saamiseksi.


Lanka: Novita Wool  pinkki ja neliväriraita, koristeessa lehmus-Wool ja Sandnesin Kitten Mohair.


Puikot: 3 ja 3,5 mm.



Koristeeseen on ensin neulottu vihreä ympyrähkö kappale, sitten valkoinen Hello Kittyn pää, johon on kirjottu reunat ja kasvot. Rusetti on kankainen. Sitten kaikki on liitetty yhteen.


Eilinen postaus herätti huolta blogaajan mielenterveydestä, mutta en ollut juonut liikaa juomaa (veljen ehdotus) enkä edes seonnut (neulova ystävä). Yritin tehdä yo-yosta pohjaa tähän koristeeseen, mutta se onnistui huonosti ja siitä tuli aivan liian pieni. Valmis tylli-yo-yo muistutti mielestäni kovasti suihkumyssyä ja siitä se idea sitten lähti. Postauksen otsikko taas oli eräästä laulusta (se oli yksi lauantaki ilta (veljen kommentti: "kun siinä oli niin paljon niitä kirjoitusvirheitäkin") Onneksi Äiti ymmärsi heti kieroutuneen huumorintajuni ja ilmeisesti Täti Espookin...:-DDD


......................................................................jatkuu.........................................................................

Lahjukset osa 2



Malli: Oma, mittoja ja silmukkamääriä sieltä täältä, Hello Kitty omasta päästä.


Lanka: Novita Wool pinkki ja neliväriraita.


Puikot: 3 ja 3,5 mm.


Veljentytön takin teema oli selvä alusta asti, hän kun on serkkunsa ohella kova Hello Kitty-fani.



Tämäkin pohjautui värityskuvaan, joka löytyy jostakin netistä. Kuvassa, jota en nyt löydä, on balleriina Hello Kitty. Ensin ajattelin neuloa sen kokonaan, mutta työtä tehdessä tuli idea koristella sitä muuten, ja tällainen siitä tuli. Olen kovasti tyytyväinen lopputulokseen. :-)



............................................................................jatkuu....................................................................

Lahjukset julki osa 1


Tänään vietettiin veljenlasten synttäreitä ja nyt sitten luvassa moni-osainen postaus heille neulomistani jutuista, joita on pitänyt salata pitkään. Päätin jo kesän alussa tehdä heille villatakit. Tytön teema oli selvillä heti, pojan teemaa piti miettiä, siinä oli lapsista apua. :-)



Malli: Eri lehdistä haettu silmukkamääriä ja mittoja, koko n. 120 cm.


Lanka: Novita Wool t.sininen ja neliväriraita, otus limenvihreä Smart.


Puikot: 3 ja 3,5 mm.



Villatakin otus on Tamagotchi nimeltään Kutchipatchi, joka pojan vakoilun perusteella oli veljenpojan suosikkihahmo. Tämä oli kyllä niitä asioita, joita en koskaan kuvitellut neulovani, Tamagotcheja villapaitaan...:-) Tämänkin tein netistä napatun kuvan avulla, eli neuloin silmämääräisesti ja koetellen kuvan perusteella. Tämä onnistui yllättävän hyvin ja perheen lapsiraati julisti tuomion: tunnistettava. Veljenpoikakin tunnisti hahmon heti.


............................................................................jatkuu..................................................................

torstai 23. elokuuta 2007

Se rokkaa sittenkin!



Tips luovutti minullekin rokkityttöblogi-merkin, kiitos kovasti! Tuli hyvä mieli! :-)


Tämän merkin luovutan ilomielin Outille, joka myös luuli olevansa ei-rokkaaja: nyt voidaan rokata yhdessä...:-)


Blogissa on ollut hiljaista viime aikoina muutenkin, arki on alkanut kiireisenä ja töihinpaluu lomalta tuntui yllättävän raskaalta. Välissä vietettiin tyttären 7-vee synttäreitäkin, koulukin alkoi omine kuvioineen ja kotona on tehty sisustuksellisia juttuja, mutta nyt ehkä helpottaa taas ja päivityksiä on tulossa. Noro-takki valmistui jo viikko sitten ja on nyt tehtaalla, muutama lahjuskin näkee päivänvalon kohta ja ne voi esitellä vihdoin. Palaillaan...

perjantai 17. elokuuta 2007

Vapauttakaa lankahamsterit!


Juuri kun hurrailtiin lankavaraston pienenemistä, onnistuin löytämään jostakin itsessäni asuvan langanostajahirviön, ja se pääsi vahingossa vapaaksi...



Ensin julkinen anteeksipyyntö Miehelle....









...ja sitten hehkutusta!


Ihania lankoja ja kaikki muut paitsi Mambo alennettuja. Kaikelle on jo jonkinlainen ajatus, nykyisin sentään yritän vaatia itseltäni jonkinlaista ajatusta ostoskorissa (lue: syli täynnä lankakeriä yrität katsella löytyisikö vielä jotain ja olla tiputtamatta niitä sylissä olevia) lojuvien lankojen varalle. Turhan monet heräteostokset olen lopulta myynyt pois, kun ei sitten olekaan tullut mitään ajatusta. Sublimeista tulee jotakin tuoreimmalle kummipojulle, Lanett taas on ihanaa lankaa, jolle varmasti löytyy käyttöä asustemielessä ja tuo viheriä on se mun heikko kohtani. Myös Mambon väri on koskettanut alusta asti, monia muitakin bloggaajia nähtävästi, mutta kun Kaisa muistutti eilen Novitassa olleesta palmikkokassista, sain riittävän syyn ostaa sitä. Suuren akryylimäärän ja karkeuden vuoksi juuri kassi on sopiva tästä tehtäväksi. Kaisan blogin kautta löysin (valitettavasti) myös Ompelurasian alelangat ja sieltä saapuu lähiaikoina RYCin Bamboo Softia. Hyi Kaisaa...;-)


Jotta olisin yhtä hyi, mainostan, että Turun Käsityö-Elisa aikoo ottaa Noron lankoja valikoimiinsa ja ilmeisesti elo-syyskuussa niitä jo myytäis. Kaupassa oli jo neulottua Noroa näytillä, saavat värikartat ensi viikolla.  

torstai 16. elokuuta 2007

Sniif!


Sain Aijulta tällaisen, kiitos kovasti! En ehkä rokkaa, mutta ainakin olen nice! :-)



Haluan luovuttaa tämän eteenpäin muutamalle mukavalle blogitutulle. Mukavia blogeja on pilvin pimein, mutta koitin nyt löytää niitä, jotka eivät tätä vielä ole saaneet.


Veranolle, joka oli minulle ihan yliveto SNY viime vuonna.


Juskatille piristykseksi muuten raskaana aikana.


Outille ja  Susalle, joiden blogeja olen seurannut jo pitkään.


Minnalle, joka on vasta uusi blogituttavuus.


Vielä blogittomille Tädeille ympäri Suomen :-) ja Neulovalle Ystävälle antaisin, jos voisin. :-)


EDIT: Ja Velikullalle myös. Ettei sille tule paha mieli...

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Arjen ihana alku


Eilen hurrasin miehelle, että ollaan päästy alle kahdenkympin; lankavarastossa nimittäin. Ilo oli lyhyt.



Novitan Teddyä 500 g. Jotain outoja voimia taisi olla liikkeellä, koska olin joskus päättänyt, ettei Teddyä meille enää tule. Nämä kuitenkin halusivat kietoutua pienen koululaistyttöni lämmikkeeksi niin hartaasti, että hellyin. Heltymiseen vaikutti myös hinta, kerät maksoivat vain 2 €/kpl. (Turun Kupittaan Citymarketissa oli näitä ja niitä ompunvihreitä tähän hintaan). Onhan tuo väri tosi ihana ja ompunvihreäkin olisi ollut, mutten keksinyt vihreälle käyttöä, joten ne jäivät kauppaan.


Molemmat lapseni aloittivat nyt koulun, ja se tuntuu oudolta ja jännältä. Rakastan itse syksyä juuri siitä syystä, että arki alkaa ja elämä palaa normaaleille uomilleen. Oma lomani jatkuu vielä pari päivää, sitten alkaa arki henkilökohtaisestikin. Nämä loppukesän helteet ovat myös saaneet minut toivomaan jo syksyn tuloa; ihana laittaa villasukat jalkaan, juoda paljon kuumaa teetä ja jopa palella.



Onnea kaikkien tuttujen ja täällä vierailevien lasten koulutaipaleelle! Ilahdutan teitä vielä yhdellä kasvattamallani kehäkukalla. :-)


Edit: Miksei tää päivity...pyh...

torstai 9. elokuuta 2007

Kesä ilman pipoa on teeskentelyä


Kun ostin Rowan Tapestrya, minulla oli ihan selkeä käsitys päässäni, mitä siitä pitäisi tulla päähäni. Tässä:



Malli: Oma, iso palmikkokuvio lainattu Lavoldin Viikinkineuleet-kirjasta. Silmukoita 104.


Lanka: Rowanin Tapestry, väri Antique.


Puikot: 3,5 mm jousteessa, 4 mm muuten.


Menekki: 42 g.



Päälaen tekeminen pohditutti pitkään, mutta sain sen ratkaistua mielestäni ihan hienosti. Kavensin aika nopeasti lopussa, mutta pipo istuu omaan päähäni ihan hyvin. Jatkoin palmikkokuvion reunojen oikeita silmukoita loppuun asti ja kavensin välistä silmukoita pois, lopussa yhdistin reunat palmikkokierrolla. Samoin pikkupalmikoita jatkoin ylös saakka. Olen aika tyytyväinen.


Tapestryn neulominen oli jotenkin jopa ikävää. Tuntui, kun neuloisi jonkun hiuksia, lanka näyttääkin hiuksilta...yh...Se sisältää 30 % soijakuitua villan lisäksi. Langan liukkaus teki palmikkokierrot työläiksi ja rasitti ranteita. Tarkoitus olisi tehdä vielä samis-lapaset lopuista Tapestryista, lopputulos on sen verran kiva.


 


Loppuun vielä lähikuvaa, jos siitä nyt saa selvän. Langan pörheys vaikeuttaa yksityiskohtien kuvaamista.


Palasimme tänään reissusta Neulovan Ystävän luota. Vilkutukset ja kiitokset sinne! Ekan kerran elämässäni olin varannut mukaani liian vähän neulottavaa...:-)

maanantai 6. elokuuta 2007

Villaa helteessä


Nyt olen muutaman päivän ajan neulonut vain omia juttujani, mikä tarkoittaa sitä, että kohta on palattava lahjomusneuleiden pariin. Illalla neuloin takakappaletta ja se valmistuikin. Sitä tehdessäni huomasin, että yhdessä kohtaa väritys muistutti kovasti juuri ostamaani Jättiraita-kerää. Pidän kovasti uuden Jättiraidan värityksestä, ihanan syksyistä.



Danbyholmin takakappale siis valmistui eilen illalla ja tässä se paistattelee auringossa.


lauantai 4. elokuuta 2007

Lupaukset on pidettävä



Malli: Novita Talvi 2004, malli 29, koko 70 cm.


Lanka: Novita Wool, lehmuksenvihreä.


Menekki: n. 300 g.


Puikot: 3 ja 3,5 mm bambut.


Lupasin jo ennen uuden kummipojan syntymää tehdä hänelle villapuvun talveksi, ja kun syksy kovaa vauhtia lähestyy, sain puvun tehtyä ja poju sai sen tänään osana kastepäivälahjaa. Housut ovat vyötärömallia, ohjeesta poiketen tein niihin kaksinkertaisen resorin, joka taitettiin kuminauhan suojaksi. Puseroa muokkasin myös siten, että neuloin toisen olan päälle vielä resoria ja napinlävet, että puseron saa olalta auki. Itse pidin omilla lapsillani vauva-aikana kaulasta aukeamattomia puseroita hankalina.


 


Tässä lähikuvaa etumuksesta:



Tätä lehmus-Woolia oli äärettömän hankala saada kuvattua oikean värisenä, tämä ehkä lähinnä oikeaa sävyä, seuraava kuva hihan palmikosta liian keltainen.



Kun aikaa jäi, piti saada poika villaan päästä varpaisiin.



Malli: Kypärämyssyn uusin malli Novita Syksy 2007, malli 84, koko 60 cm/ Lapaset ja sukat mukaellen Novita Talvi 2004, malli 33, koko 70 cm.


Lanka: Novita lehmus-Wool.


Puikot: 3 mm bambut.


Menekki: n. 100 g.


Nämä ovat aika perinteiset vetimet vauvalle, tuollaisia sukkia ja lapsia en ole aikaisemmin tehnyt. mutta voisi kuvitella niiden pysyvän hyvin paikallaan. Jää nähtäväksi.



Päivän sankari enimmäkseen nukkui ja oli ihana ja söpö. :-)

perjantai 3. elokuuta 2007

Baarissa kera lasten


Joo, ei tarvitse soitella sosiaalitädeille. :-) Kävimme lasten kanssa tutustumassa Turun uuteen lankakauppaan, Lankabaariin. Vaikutti mukavalta lisältä olemassa oleviin kauppoihin, hiukan erilainen lankavalikoima ja tunnelmakin. Sohvat olivat mukava juttu, samoin tilavuus, lapset saivat istuskella sillä välin, kun itse tutustuin valikoimiin. Lankavalikoimissa oli paljon sellaista, mitä Turussa ei aiemmin ole ollut tarjolla, hyvä niin. Halusin ostaa jotakin ihan jo kannatuksenkin vuoksi ja päädyin ostamaan Rowanin Tapestrya ja kerroslaskurin.



Ajattelin tehdä Tapestrysta itselleni jotain pientä kivaa, mielessä on jo jonkinlainen kuva tulevasta. Kerroslaskuria en ole koskaan omistanut, ja kun tuo oli niin sopivan värinenkin. Ostin myös tuliaisia Neulovalle Ystävälle (näin pidetään hullua jännityksessä...;->).


Loppuun kuva kukasta, jonka MINÄ olen siemenestä kasvattanut! Tästä ei ikinä tule puutarhablogia, sen verran tumpelo olen  pihatöissä, mutta tämän haluan ylpeydellä esitellä.


torstai 2. elokuuta 2007

Vaiheita



Mitäs töttöröitä täällä tehdään?



Ei tästä ainakin väriä puutu. Saa nähdä tuleeko susi vai lammas.

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Tiedoksi


Rowanin syyslehti on ilmestynyt, tilasin tänään omani GetKnittedistä. Joitain uutuuslankoja on myös, mm. paksumpi KidSilk Aura.


Tämäkään mainos ei maksanut mitään...