torstai 27. kesäkuuta 2013

Mustavalkojämät

Kaverille tekemistäni sukista jäi lankaa ja tuhosin loput hänen tyttärensä sukkiin. Nelisen grammaa jäi valkoista jäljelle. 

 
Malli: Omasta päästä, ylhäältä alas.
Lanka: Viking Ville.
Menekki: 113 g.
Puikot: 4 mm.
 
Näissä on tiimalasikantapäät. Aloitin varpaista, että sain mustan kulumaan tasapuolisesti. Aloitin 32 silmukalla ja ylhäällä varressa on 40 silmukkaa. Varressa on aina 9 krs 2 o 2 n joustinta, jossa 5 krs:lla on tehty palmikkokierrot oikeilla simukoilla. Välissä on 8 sileää kerrosta. Ihan simppeliä siis.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Mustavalkoista

Malli: Omasta päästä toiveiden mukaan.
Lanka: Viking Ville.
Menekki: 184 g
Puikot: 4 mm.
 
Työkaverini toivoi jo kauan sitten itselleen villasukkia, mutta nyt vasta kesän kynnyksellä sain toiveen toteutettua. Toiveena oli pitkät mustavalkoraidalliset sukat, jotka ovat vähän löysät, että niitä voi pitää säärystimien tapaan. Mä olen itseasiassa tosi tyytyväinen näihin.
 
 
Aloitin ylhäältä; lankaa oli ostettu kaikkiaan 300 g, joten tiesin sen riittävän. Aloitin 64 silmukalla ja tein n. 30 krs joustinta, joka 10 krs jälkeen tein kierrot oikeilla silmukoilla. Sitten surautin menemään alaspäin kaventaen 40 silmukkaan asti. Nilkkaan tein vielä pätkän joustinta ja kavensin 36 silmukkaan, jolla menin loppuun asti. Kantapää on normaali vahvistettu versio.
 
Toivottavasti kestävät käytössä. Vähän tuli nuhju fiilis, kun kuvauksessa kerääntyi roskaa ja niitä nyppiessäni pinta hiukan nuhjaantui. Hö.
 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jokea Joesta

Malli: Kalajoki.
Lanka: Novita Nalle Luontopolku, Joki.
Menekki: 86 g.
Puikot: 3 mm.
 
Työkaverille tein merkkipäiväksi Kalajoki-sukat Joki-langasta. Sopivaa, eikö.
 
Aloitin 60 silmukalla ja kavensin mallin 54 silmukkaan. Ei ehkä hyvä idea, mutta myöhäistä katua. Muuten menin ohjeen mukaan, tämä on edelleen hyvä ohje ja kiva tehdä.


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pitkääää ja retroooo

Sain syntymäpäivälahjatoiveen pitkistä ja retroista villasukista, joissa olisi ainakin ruskeaa, mielellään vihreää ja oranssiakin. Täytyy myöntää, että alkuun löi kyllä tyhjempää kuin aikoihin, mutta lopulta katselin rauhassa lankavarastoani läpi ja löysin projektiin sopivat kerät. Alku ei ollut ongelmaton, vaan neuloin molemmat jalkateröt kahteen otteeseen, kun niistä olisi muuten tullut liian ahtaat ja pitkät. Kammo.
 
Malli: Omasta päästä. Kärjestä aloitin. Kirjoneuleosuus on
Langat: Katia Laine Nylon (ruskea), Fleece Artist Trail Sock (Foliage, kirjoneuleväri) ja Lana Grossan Meilenweit Mega Boots Stretch (kirjava, raitalanka).
Menekki: yhteensä 132 g.
Puikot: 2,5 mm
 
Eivät ehtineet valmiiksi ennen juhlia, oli sen verran paljon työtä kuitenkin lopulta, etenkin, kun purkamiseen meni ylimääräistä aikaa.
 
 
Aloitin siis kärjistä ja lisäsi 60 silmukkaan asti. Kärjissä on mainittua kirjoneuletta. Etenin tiimalasikantapäihin ja siitä ylös jatkaen vuoroin kirjoneuletta ja vuoroin raitoja. Lisäilin silmukoita varren edetessä. Ylhäällä silmukoita oli 76 kappaletta. Kirjoneulekuvio näkyy värityksestä riippuen välillä paremmin, välillä huonommin.
 
 
Olen iloinen, kun lopulta valmistuivat ja saaja tykkäsi saaneensa mitä toivoi.