Viime vuonna aloin laskea kuukausittain, paljonko lankaa kului, jolloin vuosikulutuskin oli paljon helpompi laskea. Vuonna 2012 kulutin 9 kg 418 g lankaa. Toivoin pääseväni yli 10 kg, mutta hyvä tuokin. Joinakin kuukausina kulutus on ollut lähemmäs 1,5 kg, joinakin sitten muutama sata grammaa.
Kaikenlaista kivaa on tänäkin vuonna valmistunut:
- Sukkia 43 paria (osa vauvan/lasten)
- Lapasia 12 paria (osa vauvan)
- Päähineitä 9 kpl (osa vauvan)
- Kaulureita/tuubihuiveja 4 kpl
- Huiveja 5 kpl
- Kolmiohuiveja 2 kpl
- Villatakkeja/Puseroita 8 kpl (osa vauvan)
- Tossuja 5 paria
- Monstereita 6 kpl
- Pannumyssyjä 2 kpl
- Pannunalunen
Yhteensä on valmistunut 97 kpl neuleita. Siinäkin jäätiin juuri vähän alle 100.
Tämän perään näytän vielä joitakin saamiani ja lasten saamia joululahjoja. Jokunen viime vuotinen neuletyökin on vielä esittelemättä, ehkäpä heitä kaikki tähän samaan syssyyn, niin voin sitten aloittaa "puhtailta puikoilta" täällä blogissakin.
Äitini oli innostunut virkkaamisesta ennen joulua ja aika moni sai häneltä virkatun lahjan.
Minä sain ihan lempivärisen virkatun korin, josta pidän kovasti. Lisäksi sain toivomani Pipo on pääasia-kirjan ja Titityyn lahjakortin.
Varpaista varteen-kirjan ostin halvalla alesta, vaikutti ihan mielenkiintoiselta, tänä vuonna lupaankin neuloa yhdet sukat kaksi sukkaa kerrallaan. Varpaista aloitettu sukka onkin mulle jo tuttu.
Kaikki lapsenlapset saivat amigurumi-tyyppisen pehmon.
Tämä skeittaava nalle on täsmälahja esikoiselleni.
Tämä kissa tuli tyttären paketista, ja se niskoittelee, eikä suostu kääntymään oikeinpän. Se näkyy kuvankäsittelyohjelmassa oikeinpäin, mutta kun valitsen kuvia tänne se kippaa nurin. Näin on käynyt ennenkin, syytä en tiedä.
Yksi lapsenlapsista sai Poun, joka on myös tyttäreni suosikki, joten hän sai vielä jälkikäteen oman Poun.
Tässä koko jengi talvimaisemassa.
Heti joulun jälkeen valmistui ystävän pyynnöstä lapaspari.
Malli: Omasta päästä, mitään speksejä en enää muista.
Lanka: Svara Fåret Baby (pun.) ja Novita Milla (valk.) kaksinkertaisena.
Menekki: 74 g yhteensä.
Puikot: 4 mm.
Ja samaten pyynnöstä tein vielä yhdet tossut.
¨
Malli: Sama kuin aina Huovutetut sydäntossut, Moda 6/2005.
Lanka: Sandnes Fritidsgarn lila ja punainen, Tove turkoosi.
Menekki: Yhteensä 135 g.
Puikot: 5,5 mm.
Lupasin tehdä tossut, jos saan käyttää varastosta löytyvää lankaa. Kyllä nuo nyt ihan ok värit ovat yhdessä, vaikken ehkä suoraan tuollaista yhdistelmää valitsisi. Pohjan ärtsyturkoosi jää onneksi suht näkymättömiin.
Rakettien paukkeessa päättelin sitten vielä yhdet lapaset.
Malli: Omasta päästä, aloitin 32 silmukalla.
Lanka: Nauravan lampaan Ehta villa luonnonvalkoisena ja vihertävänä.
Menekki: 61 g.
Puikot: 4 mm.
Sama juttu taas, kun ei käänny, niin ei käänny. Ylemmästä kuvasta näkee, että lapasissa on myös omistajansa nimi. Näiden piti löytyä tytön lahjapaketista, mutten ehtinyt. Tämä lanka on jotenkin niin superihanaa, se on rasvaista ja lampaista ja hohkaa lämpöä. Kädet pysyisivät hyvänä, kun neuloisi aina jotakin tällaista.
EDIT: Sain kuvat käännettyä...
Siinä kaikki vuodelta 2012. Tänä vuonnakin on jo valmistunut aina 2 neulomusta, niistä lisää myöhemmin.