torstai 27. joulukuuta 2012

Jouluksi neulottua osa 2

Ei joulua ilman tossuja.
 
 
Malli: Moda 6/2005 Huovutetut sydäntossut, sovellettu koko 110-150 cm väliltä.
Lanka: Sandnes Fritidsgarn.
Puikot: 5,5 mm.
Menekki: 100 g.

 
Tuli sopivat veljentytölle.
 
Nämä menivät veljenpojalle:


 
Sama malli, naisten koko. Lankana Rintalan tilan hahtuva, jota meni yhteensä 123 g. Kuten kuvasta näkyy, huopuminen onnistui muuten hyvin, mutta tossun suut jäivät ammoisiksi, joten piti tehdä jatkotoimenpiteitä. Rintala tilan hahtuva oli käyttäjäystävällistä, koska se oli valmiiksi keritty kaksinkertaiseksi.
 
 
 
Kun tossut saapuivat koneesta, piti keksiä, miten suut saadaan tiukoiksi. Lopulta tartuin saksiin ja leikkasin reunoihin napinlävet ja etuosat auki, ompelin napit ja sain suut kuntoon. Lisäksi ulkonäöstä tuli ihan hauska. Tosin fiksuna olisin voinut normaalin "mennään summassa"-meiningin sijaan vaikka vähän mitata, että olisin leikannut läpät edes suunnilleen samankokoisiksi, mutta tehty mikä tehty. Saksien työtä ei pysty peruuttamaan. 
 


 
Alimmassa kuvassa väri on oikeimmillaan. Yläosassa on muuten aiemmasta jäänyttä limeä hahtuvaa hiukan, sain jämän pois varastosta. Lahjan saaja tykkäsi ja ovat jo olleet kovassa käytössä. Ja myös olivat jo aika nuhraantuneen näköiset, eli ei mitään kaikkein kestävintä tuo hahtuva käytössä. 
 
Lopusta hahtuvasta tein pannunalusen itselleni.
 
 

3 kommenttia:

  1. Tähän voisi sanoa kuten Ilu pitämällään kuorokurssilla, että "Moka on lahja". =) Vaikkei tässä nyt mitään ole mokattukaan, mutta noista nappitossuista tuli ihan mahtavat noin! Hienosti osasit ne tuunata.

    VastaaPoista
  2. noi alimmat tossut on tosi siistit! hyvä keksintö

    VastaaPoista
  3. HEPSI: Ehkä moka todella on lahja ja minäkin pidän tuosta ulkonäöstä (kun vaan läpät olisivat samalla tavalla leikatut. hmph.), ehkä pitää mokata useamminkin.

    KIO. Kiitos! :-)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)