keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kässämessut



Turussa oli viime viikonloppuna Kädentaitomessut, joissa perinteisesti tuli piipahdettua. Tällä kertaa kävimme olosuhteiden pakosta vasta sunnuntai-iltapäivänä, mikä olikin ihan hyvä juttu, vältettiin ryysis ja sai katsella rauhassa. Messujen tarjonta oli kutakuinkin ennallaan. Edelleen kaipailin rouvia Titityy ja Villavyyhti paikalle, ehkä te joskus jaksatte käydä messuamassa täälläkin? 



Puisten ihanien nappien, joita ei nyt nähdä täällä, lisäksi ostin yllätys yllätys lankaa. Tällainen vuori tuli valloitettua tällä kertaa.


 






 


Vasemmassa reunassa Rintalan tilan jo kerittyä sukkalankaa, ihanan pehmeää ja lampaan hajuista. Tästä tulee Fredrikat. Tuota Fabelin pikkelssiä olen halunnut jo kauan, ja kun sitä mulle puoliväkisin ostettiin, niin mikäpä siinä. Kauhavan Kangas-Aitan Lykke-lanka on uusi tuttavuus, melko mukavan tuntuista sekin, siitä on jo myös suunnitelma valmiina. Regian College ja väri Library pyörähti myös kassiin. Sukkaa pukkaa siitäkin.



Kädet haluaisivat jo alkaa näitä työstää, mutta ensin neulon valmiiksi asti erään neuletakin, jota työstän Alpacasta 3 mm puikoilla itselleni. Enpä olisi uskonut, mutta taitaa sekin valmistua. Lisäksi on vaiheessa pino kirjavia sukkia. Niistä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)