No ehkä eivät nyt sentään ihan vielä, mutta ihana kesäinen vapaapäivä on takanapäin ja edelleen näen ikkunastani viimeisen oranssin kajon.
Kokiessani noin viikko sitten äkillistä neulomispaniikkia (ei mitään kudottavaa ja aikaa olisi), kaivoin esiin keväällä ostamani Ruusu-kerän. Hetken hain malleja, mutten löytänyt mieleistäni, ja vedin sitten osittain päästä sellaisen mallin, minkämoista olin hakemassa.
Malli: Omaa ja lainattua, pitsikuvio Knittyn Hourglass-sukista hieman mukaeltuna.
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo Ruusu.
Menekki: n. 60-70 g?, en muista enkä jaksa punnita...
Puikot: 3 mm.
Halusin jotakin keveää, jossa olisi pitsiä sivuilla ja sileää keskellä. Selasin myös kahta mallineulekirjaani pitkästä aikaa, muttei mikään erityisesti sytyttänyt. Lopulta päädyin lainaamaan pitsimallin Knittyn tiimalasisukista.
Joustin on tehty käännetyin oikein silmukoin ja jatkoin tiimasipitsin sivuilla kolmella silmukalla joustinta. Siitä tuli mukavan selkeä rajan kuvion ja sileän välillä. Jatkoin kolmen silmukan "rajoja" myös kantapäässä. Silmukoita mulla oli työssä 48 kappaletta.
Pidän ihan älyttömästi tämän Ruusun värityksestä, on oikein ilo silmälle tämä väriyhdistelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)