Tämä blogi on tänään kaksivuotias! Aikanaan ihailin muiden blogeja, joita oli silloin vielä melko vähän nykyiseen verrattuna ja halusin perustaa oman. Päätarkoitus oli tallentaa tekemiäni käsitöitä itselleni muistoksi, mutta ajan mittaan blogista itsestään on tullut hauska harrastus ja kommenttejakin on ollut mukava lukea. Itsekin seurailen valtaosaa blogilistan blogeista edelleen, mutta viime aikoina määrä on kasvanut niin räjähdysmäisesti, että näin työssäkäyvänä perheellisenä ihmisenä ei aika enää millään riitä kaikkien seuraamiseen, mikä on harmi. Neulonta on minulle SE ykkösjuttu, joten olen keskittynyt eniten neulomista käsitteleviin blogeihin. Toisinaan olen harkinnut nappilaatikoita ja suosikkiblogilistoja omille sivuilleni, mutta seuraan niin montaa blogia, että sellaisen listan tekeminen ja ylläpito tuntuisi hankalalta. Ehkä joskus muutan mieltäni, mutta toistaiseksi olen ajatellut näin.
Synttärien kunniaksi on tietenkin arvonta paikallaan. Mietiskelin kysymyksiä, tai mitä edellyttäisi osallistumiselta, mutta päätin, etten aseta suurempia ehtoja. Saa osallistua vain tai sanoa jotain, jos siltä tuntuu, kritiikkiäkin vastaanotetaan ja luvataan olla esittämättä kaksivuotiaan itkuraivaria, vaikka joku haluaisi jotakin ikävääkin sanoa. :-) Olipa pitkä lause. Palkinto on vielä arvoitus, mutta neulomiseen liittyvää se todennäköisesti tulee olemaan.
Arvontaan saapi osallistua vaikkapa 19.5. klo 21.00 asti.
Kiitos kaikille blogilistan tilaajille, ajan mittaan kommentoineille ja täällä muuten vain käyneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)