Minulla on tänään ensimmäinen Pääsiäisajan vapaapäivä, muut päivät olen tehnyt töitä. Päivä meni puuhastellessa, kun tarjosimme veljen perheelle ruoan. Tein elämäni ensimmäisen tuorejuustotortun, joka onnistui ja oli hyvää. Ehkä sitä uskaltaa tehdä toistekin.
Viime viikolla saapuivat vihdoin Amazonista tilaamani ihanat kirjat, jotka poseeravat tässä:
Etenkin sukkakirjat ovat mieleeni. Kuka myisi lisää aikaa sukkien kutomiseen? Lisäsin samantien äsken kirjat neulekirjasto-sivulleni ja liitin sinne samalla hyvin lyhyet kuvaukset kaikista omistamistani kirjoista. Olen joskus kauan sitten luvannut sen tehdä, nyt sain aikaiseksi.
Tässä vilautetaan voieilangoista syntymässä olevaa puseron hihaa. Inspiroiduin Novitan niukasta raitatakista, mutta tästä tulee kuitenkin hiukan erilainen ja suurimmaksi osaksi omasuunnittelema. Kirjoittelen ohjetta samalla. Katsotaan, miten tämä onnistuu.
Famulle: Edellisen postauksen narsissi oli ihan sisätiloissa ruukussa. Tältä bloginpitäjältä ei tule ilmestymään puutarhablogia, vaikka oma pikkupiha onkin...:-)
Kiitos kaikille muillekin kaikista viime aikojen kommenteista! Poika tänään haikein mielin hyvästeli pottupään, joka lähti jäteastiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)