Onpahan vierähtänyt tovi viime postauksesta. Kaikki on pitkään ollut vaiheessa, joten ei ole juuri ollut mitään esiteltävää.
Malli: Tweed Slipperit löytyvät Sarah Dallas Knitting-kirjasta.
Lanka: Rowan Yorkshire Tweed DK, värit Slosh ja Gust.
Menekki: 80 g. Pääväriä meni 50 g ja pohjaan 30 g.
Puikot: 3 mm bambut.
Tein hiukan pienemmät osat kuin ohjeessa, koska jalkani on pieni. Näiden lesti on myös jalkaani liian leveä, mutta koska suu on napakka, pysyvät jalassa.
Tossut siis rakentuvat kolmesta osasta, kaksi sinistä päällikappaletta ja harmaa pohja. Kokoonkuriminen tapahtui Äidin toimesta jälleen.
Olen ihan tyytyväinen. Yorkshire Tweed DK:n pinnasta tulee kaunista, mutta neulominen on jotenkin tahmeaa. Koko ajan saa kiristellä silmukoita (ja hampaita), lanka ei silleen kivasti liu´u.
Stitsailuja-blogista Tarjalta tilasin kauniita silmukkamerkkejä täydentämään neljän merkin varastoani.
Kauniita, kiitos Tarja! Kiitos myös pikaisesta lähetyksestä.
Tänään valmistunee vauvan puuvillapaita ja jatkan hiljan aloittamaani Lady Kercief Scarfia, josta tulee ihana! Listalla on vaikka mitä, lahjaksikin pitäisi alkaa neuloa kaikenlaista. Olen harmitellut sellaista asiaa, että tilasin Amazonista kirjat Favourite socks ja Lace Style ja niiden ilmoitettiin tulevan "jo" toukokuussa...;-( Kunpa olisin huomannut, että kirjoja olisi saanut Suomesta käsin heti. Pah. Novitankin miti ilmestyä tällä viikolla käsittääkseni, vaan eipä näy täällä ja posti tuli jo. Pah 2.
Turussa on tänä viikonloppuna käsityömessut ja ajattelin sinne Äitini kanssa lähteä. Saa nähdä loppuuko lankalakko siihen...Toistaiseksi on ollut helppoa olla ostamatta lankaa. Aurinkoista viikonloppua kaikille, eikö kevät piristäkin mukavasti mielialaa!!! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)