lauantai 23. syyskuuta 2006

Emmääkeksimittääntähänny



Malli: Eowyn, alunperin ohje Rowanin 38-lehdestä, mutta ohje julkaistiin myös Suuressa Käsityölehdessä...joskus...Minulla on vain kopio ohjeesta, joten en nyt muista, mistä SK:sta ohje löytyy.


Lanka: Rowan Kid Classic kaksinkertaisena, minulla oli ohjeesta poiketen molemmat kerät samaa havunvuhreää. Lankaa meni yllättävän paljon, n. 66 g. 7 mm puikoilla kepiteltiin.


Kid Classic on ihanan tuntuinen pehmeä lanka ja mukava neuloa, käytin sitä nyt ensimmäistä kertaa. Kun keksisin vielä, mitä tehdä lopuista 34 grammasta, kun ei siitä oikein mitään saa tehtyä.


Tänään kävimme pääkaupungissa ja pääsin jälleen Menitan lankataivaaseen. Saalis jäi tarkoituksella pieneksi, koska onhan tuota vanhaakin tuhottavaa vielä aika lailla. Kaikkia ihanuuksia siellä kyllä oli, esimerkiksi Rycillä ja Rowanilla, Tapestry vaikutti tosi kivalta, samoin Rycin Soft Tweed tai jotain sinnepäin. Värit Tweedissä eivät vain täysin kolahtaneet, joten vain kävivät korissa ja kipusivat takaisin hyllyyn.



Schoeller+Stahlin pumpulinpehmeä Grazie-lanka on kuvasta poiketen vauvanpinkkiä ja toinen kerä hyppäsi samantien puikoille kotimatkalla ja on jo kohta kulutettu. Saman merkin Wonderwool on myös uusi tuttavuus ja tytärtähän näissä ostoissa ajateltiin. :-) Rycin Cashsoft Aran on taas miehiä silmällä pitäen ostettu, todella pehmeän ja kutittamattoman oloista sekin, ja pipolankaa selvästi. Dropsin Alpacaa löytyi Menitasta ja Sypressistä, mutta juuri tämä hakemani väri odotteli minua Priimassa. Aloitin tulomatkalla Trelliksen pariksi sormikkaita ainoasta omistamastani kerästä tätä väriä, ja totesin, ettei se varmaan riitä molempiin. Onneksi sitä siis löytyi Priimasta ja vieläpä samaa värierää kuin tuo Tukholmasta ostamani kerä. Hienoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)