maanantai 5. joulukuuta 2005

Iltaa!


Minun piti ruveta laskemaan lankojen kulutusta ja lankamäärän muutoksia tuossa marginaalissa, mutta loppujen lopuksi se oli huono idea. Ajattelin kuitenkin päivittää joka kuun loputtua, paljonko lankaa on, jospa se siitä jossain vaiheessa kääntyisi laskuun. Tein Excelillä taulukon langoistani, millä saan helposti päivitettyä lankamäärää. Marraskuun lopussa määrä oli: Tadadadadadadadadadada (=kuulet korvissasi Tappajahai-musaa)dadadadadadadadadadadada...22984g.


Olen tavallaan päättänyt, etten ennen joulua enää paljon ostaisi lankaa, mutta valitettavasti (joo, oon oikeesti TOSI pahoillani...) olen tällä viikolla lähdössä Neulovan Ystävän opastamana pääkaupunkiseudun lankakauppoihin, että se siitä. Odotan reissua kuin kuuta nousevaa, ihanaa nähdä ystävääni (vilkutus!) ja ihanaa lähteä jonnekin ihan yksin. Ja tietysti ihan kohtuullisen mukavaa sekin, että pääsee tutustumaan (tuhlaamaan) uusiin lankakauppoihin. :-)


Passitin lapset tekemään tällaisia, että saan kirjoitusrauhaa. Annan ohjeita vaihe kerrallaan ja saavat sitten itse tehdä ja ihmetellä, mitä tästä tulee.


Valmiiksi olen saanut yhdet Tove-lapaset pukinkonttiin, ei vielä huovutettu, samoin liskotakin viimeinen hiha on kohta valmis. Kori alkaa uhkaavasti tyhjentyä, toki tekemistä vielä on ennen  joulua.


Ullan ihana Jouluekstra ilmestyi, tosi kivoja juttuja, kiitos tekijöille taas iloisesta yllätyksestä! Aion toteuttaa ainakin nämä ja tämän. Minulla on 200 g moniväri-Huopasta, jolle olen toivonut käyttöä, joten nyt koitan tuota ohjetta niihin. Knitty ilmestyi myös ja on kyllä ihana tuo kannen pehmo, hellyttävä! Muitakin hauskoja juttuja siellä oli, kuten esim. tämä...:-D Tämä on myös kaunis, ja voisin hyvin joskus tämän tehdä itselleni. Kivoja sukkia oli myös.



Kiitos Pörrölle lasteni viihdyttämisestä! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)