Siltä ainakin tuntuu. Laskuri on kuitenkin kerännyt numeroita päivittäin, kiitos siitä! :-)
Kaikki työt etenevät hissuksiin. Uutta lankaa ei ole perheeseen saapunut lähiaikoina. Ainut valmis työ esiteltäväksi on työkaverin vauvalle tehdyt tossut:
Lanka: Sandnes Kitten Mohair, puikot 3,5 mm.
Malli: Novitan ikivanha vauvalehdykkä, näitä tossuja olen tehnyt ennenkin (ja saanut!) ja aina se vaan on söpö malli. Tein mokan ekan tossun kanssa ja loin silmukoita 36 s sijasta 31 s, joten sitten jouduin jotenkin soveltamaan läpi ohjeen, mutta ihan ookoot niistä toivottavasti tuli. Puikothan mulla oli myös isommat kuin ohjeessa. Onneksi nuo kiristysnauhat vähän auttavat pitämään tossuja paikoillaan.
Muuten. Mitäs muuten. Liskotakin etukappaleet ovat valmiit ja aloitin tänään hihaan. Yksi salainen työ on myös edistynyt ihan mukavasti. Veljesten lapaspareista toinenkin valmistui, mutten viitsi siitä kuvaa laittaa, kun tuli varmaan jo asia selväksi keskeneräisestäkin.
Tajusin vasta hiljattain, että ostamani Knitscene-lehden ohjeista osa on kokonaan netissä, eli ei lainkaan lehdessä. Lehdessä on mainittu ko. ohjeista vain käytetty lanka ja kuva. Minusta se on outoa. Ja tympeetä myös, koska printterimme on väliaikaisesti poiskäytöstä. Hiukan huijattu olo jotenkin kuitenkin, koska jos ostaa neulelehden, voisi olettaa, että netissä esitellyt mallit löytyisivät siitä eikä päinvastoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)