keskiviikko 30. marraskuuta 2005

Meitä on nyt kaksi!


Ah niin joulumielellä esitellään tässä blogissa jouluTIPUJA.



Ohje näihin löytyy aiemmista viesteistä. Tipulle oli pakko tehdä kaveri, annan nämä lapsille joululahjoiksi - jos maltamme. Olemme mieheni kanssa pelleilleet tipu ykkösellä lähes joka ilta. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että tipujen päässä on koko eroa, tein vahingossa liian monta kerrosta tipu kakkosen päähän. Tsirpx2.

maanantai 28. marraskuuta 2005

Reitti vapaa!


Nyt, kun valvovat silmät menivät nukkumaan, laitan vielä kuvan tyttöni yhdestä joululahjasta:



Ohje: Novitan Talvi 2004, pörrötyynyliina.


Lanka: Oma versio, eli tyyliin "mitä laatikoista löytyy": Alkuperäisessä ohjeessa oli Nalle+Tango Star, minulla Isoveli ja Schachenmeyer Nomottan Salsa. Molempia ostin joskus Anttilan alekorista hintaan 1 €/kerä. Neuloin 6 mm puikoilla. Lakasovelluksien seurauksena mitat ovat hiukan pienemmät kuin ohjeessa, eli leveys jäi vain 35 cm. Koolla ei niinkään ole väliä, kunhan vain löydän jonkun sopivan tyynyn tänne sisään.


Tyttöni on tosiaan lankakaupassa ihaillut sellaista neulottua pörrötyynyä, siitä ajatus, että teen hänelle sellaisen. Hankalaa on tämä lapsille tekeminen, etenkin nyt, kun molemmat vuoronperään sairastavat mun vapaapäivinä. Poikani liskotakkia neuloin illallakin tyyliin äkkiä piiloon jos joku tulee.

Joulumieli on tullut!


Heti, kun tuli taas uusi lumi, tuli myös joulumieli. Eilen laitoimme jouluvaloja asuntoon ja poltimme kynttilöitä ja kuuntelimme joululauluja.


Joululahjat valmistuvat hissuksiin. Eilen valmistui kaksi lahjaa, Mummun BO-huivi ja tyttöni pörrötyynyliina. Tyynyliina täytyy esitellä myöhemmin, tänään ei ole ollut mahdollisuutta sitä kuvata tyttären valvovien silmien alla...



Malli: Taas yksi  BO Knittystä.


Lanka: Novitan tummansininen Butterfly taas, lankaa meni 87 g, 5 mm puikot. Pituus 150 cm.


Tämä menee Mummulleni joululahjaksi. Kesällä tein toiselle Mummulleni samanlaisen.


Tein tässä taannoin Excelillä lankataulukon, johon siirsin "neulontavihostani" kaikki lankani. Excel on tosi kätevä kyllä siinä, koska se automaattisesti muuttaa sitä yhteensä-summaa, kun poistan tai lisään lankoja listaan. Aion lähiaikoina keskittyä poistamiseen...;-) Tämän hetkinen lankamääräni on 23 400 g lankaa. *menee nurkkaan seisomaan vapaaehtoisesti*


Veljeni tässä taannoin mulle päivitteli, että "onko nuo kaksi isoa laatikkoa todella molemmat täynnä lankaa?" Joo. Niiden lisäksi lankoja on kahdessa lipastossa, joista toinen on ISO ja muutamassa muussa laatikossa...


Iloista Joulunodotus- ja lahjojentekoaikaa kaikille! :-)    

torstai 24. marraskuuta 2005

Pitkästä aikaa!


Siltä ainakin tuntuu. Laskuri on kuitenkin kerännyt numeroita päivittäin, kiitos siitä! :-)


Kaikki työt etenevät hissuksiin. Uutta lankaa ei ole perheeseen saapunut lähiaikoina. Ainut valmis työ esiteltäväksi on työkaverin vauvalle tehdyt tossut:



Lanka: Sandnes Kitten Mohair, puikot 3,5 mm.


Malli: Novitan ikivanha vauvalehdykkä, näitä tossuja olen tehnyt ennenkin (ja saanut!) ja aina se vaan on söpö malli. Tein mokan ekan tossun kanssa ja loin silmukoita 36 s sijasta 31 s, joten sitten jouduin jotenkin soveltamaan läpi ohjeen, mutta ihan ookoot niistä toivottavasti tuli. Puikothan mulla oli myös isommat kuin ohjeessa. Onneksi nuo kiristysnauhat vähän auttavat pitämään tossuja paikoillaan.


Muuten. Mitäs muuten. Liskotakin etukappaleet ovat valmiit ja aloitin tänään hihaan. Yksi salainen työ on myös edistynyt ihan mukavasti. Veljesten lapaspareista toinenkin valmistui, mutten viitsi siitä kuvaa laittaa, kun tuli varmaan jo asia selväksi keskeneräisestäkin.


Tajusin vasta hiljattain, että ostamani Knitscene-lehden ohjeista osa on kokonaan netissä, eli ei lainkaan lehdessä. Lehdessä on mainittu ko. ohjeista vain käytetty lanka ja kuva. Minusta se on outoa. Ja tympeetä myös, koska printterimme on väliaikaisesti poiskäytöstä. Hiukan huijattu olo jotenkin kuitenkin, koska jos ostaa neulelehden, voisi olettaa, että netissä esitellyt mallit löytyisivät siitä eikä päinvastoin.

lauantai 19. marraskuuta 2005

Onnistui!


Olen tässä sählännyt noiden säätöjen kanssa, mutta nyt onnistuin saamaan ne 5 ylimääräistä Suomalaiset neuleblogit-laatikkoa pois, lisättyä kulutus- ja ostolaatikot ja LASKURIN! Kivaa. :-) Eipä muuta tähän hätään.

perjantai 18. marraskuuta 2005

Lapastehdas


Väsyneenä viime päivinä olen neulonut lapasia, jotka ovat menossa kahdelle veljekselle. Isoveljen lapaset ovat jo valmiit.



Ihan perusmalli, 3,5 mm puikot (ihanat bambut) ja 32 s puikoilla. Lankana Seiskaveikan jämiä varastoista. Nämä valmistuivat tänään. Pienemmän veljen eka hanska on peukkua vaille valmis, sama ohje ja lankajämät.



Hiukka tylsää. Ajattelin nämä hoitaa pois alta, kun olin luvannut jossain vaiheessa tehdä pojille lapaset, että voi taas tehdä mielenkiintoisempia juttuja. Toisaalta väsyneenä on mukavampi vääntää jotain simppeliä, ilman ajatuksia.  

tiistai 15. marraskuuta 2005

Jotain valmista


Eilen valmistui jälleen yksi joululahja:



Malli: Cozy, omin sovelluksin. Reunoissa 2 s ainaoikeaa, päissä 3 krs ainaoikeaa, välissä cozyn mallikertoja, silmukkamäärä 41 s.


Lanka: Sandnesin Kitten Mohair, tummanlila, menekki tässä 150 cm pitkässä huivissa 75 g. Puikot 5 mm.


Huivista tuli mielestäni kaunis, prässäsin sen silitysraudalla vielä, toivottavasti lahjan saaja pitää siitä.


Toinen valmistunut on tyttäreni sukka, siis yksi...;-). Toinen valmistunee joskus:



Lanka ja malli: Hjertegarn sock 4. Ihan perussukka, 44 s yhteensä, kärjessä kavennettu niin, että työssä on ollut 40 s. Puikot 2,5 mm bambut, ihanat sukkia tehdessä. Tiimalasikantapää Ullan neuvojen mukaan. Sukka istuu tytön jalkaan tosi hyvin.


Eilen aloittelin seuraavaa joululahjaa, taas yhtä  BO-huivia tummansinisestä Novitan Butterflysta Mummulleni. Jouluksi pitäisi ehtiä vielä tehdä vaikka mitä, ja uudet langat huutelevat kovin laatikoistaan, vaan ei auta. Joulun jälkeen voi taas rentoutua. Ehkäpä ennenkin, jos saan vauhdilla nämä valmiiksi.

perjantai 11. marraskuuta 2005

Tipun ohje


TIPU


 



 


Lanka: Schoeller-Stahlin Portofino multicolor, keltakirjava, n. 16 g, hiukan Novitan 7-veljestä punaista ja mustaa.


Puikot: 4 mm sukkapuikot.


 


Koska tämä on tipu, ei varmaankaan ole mitään merkitystä, mitä lankaa käytät ja minkäkokoisia puikkoja, se vaikuttaa ainoastaan tipun kokoon. Esim. Palmakin voisi sopia hyvin vartaloksi.


 


 


Luo 20 s ja jaa neljälle puikolle. Neulo 2 krs sileää neuletta ja aloita lisäykset. Lisää 1 s joka 2. krs 1. ja 3. puikon alussa ja 2. ja 4. puikon lopussa, kunnes puikoilla on 36 s, 9 s joka puikolla. Jatka sileää neulosta, kunnes neuleen korkeus on 7 cm. Aloita kavennukset. Kavenna 1 s joka 2. krs 1. ja 3. puikon alussa ylivetokavennuksella ja 2. ja 4. puikon lopussa 2 s o yhteen, kunnes työssä on 20 s.


 


Seuraavaksi neulotaan pää. Jatka neulosta, neulo 3 krs sileää. Aloita lisäykset. Lisää samoin kuin alussa, kunnes silmukoita on työssä 28 s. Tee viimeisellä lisäyskerroksella nokan kohta, eli neulo ensin 4 s 1. ja 2. puikon keskeltä toiselle langalle. Siirrä eri langalla neulotut silmukat takaisin puikolle ja neulo ne uudelleen varsinaisella langalla. Jatka sileää, kunnes korkeus kaulalta on 3,5 cm. Aloita kavennukset kuten aiemmin. Kun jäljellä on 20 s, kavenna joka krs 1 s joka puikolta, kunnes jäljellä on 8 s. Vedä lanka loppujen silmukoiden läpi ja päättele lanka.


 


Siivet tulevat tipun kylkiin haluamillesi kohdille. Poimi vartalon reunasta 5 s ja neulo aina oikeaa 6 krs. Päättele 2 s (joka toinen s) ylivetokavennuksin. Työssä on 3 s, päättele. Tee toinen siipi samalle korkeudelle toiselle puolelle. Päättele langat.


 


Ota erivärinen lanka pois nokasta ja siirrä silmukat puikoille. Neulo nokka punaisella langalla. Poimi lisäksi aukon ympäriltä 5 s, jolloin työssä on 12 s. Neulo sileää 2 krs, tee sitten joka 2. krs kavennukset reunoissa, kuten edellä.   Vedä lanka jäljellä olevien 4 s:n läpi, päättele langanpäät. Täytä tipu vanulla, myös nokka.


 


Räpylät: Poimi vartalon alareunasta punaiselle langalle 10 s. Neulo näillä 3 krs sileää neuletta, tee sitten joka 2. krs lisäykset kaikissa reunoissa kaksi kertaa, kuten edellä. Neulo 3 krs ja aloita kavennukset. Kavenna molemmissa reunoissa 1 s joka toinen krs, kunnes työssä on 6 s. Päättele langanpäät. Neulo toinen räpylä samoin. Täytä räpylät vanulla ja ompele pohjasauma. Ompele vielä tipulle silmät esim. mustalla langalla.


 


Jos ohjeessa on jotain epäselvää, kysykää ihmeessä, en ole ikinä ennen kirjoittanut mitään ohjetta puhtaaksi!

torstai 10. marraskuuta 2005

Elämäni ensimmäinen meemi! :-)


Kiitos Outille meemikutsusta!


Mieluisin lanka millä olet neulonut?


Yleisesti ottaen pidän eniten villalangasta ja sen tunnusta. Puuvillalangoistakin olen tehnyt kaikenlaista, mutta kyllä villalanka ja villasekoitteet ovat ihan eri tavalla mukavaa neulottavaa. Minulla on ihania keriä kotona, mitä en ole vielä ehtinyt testata, mutta niistä, mitä olen neulonut, suosikkiykkönen on Noron Silk Garden (eikä Kureyonkaan ole kaukana), jonka kanssa ei tule värien puolesta tylsää hetkeä ja se tuntuu hyvältä käsissä. Hifan sukkalangasta pidin myös kovasti, samoin Sandnesin Smartista, Tovesta ja Fritidsgarnista. Kitten Mohairista olen myös pitänyt. Ainoa puuvillalanka, jonka neulominen on ollut ihan mukavaa on Novitan Samos.


Suosikkipuikkosi?


Tällä hetkellä tykkään eniten Addin bambuisista puikoista; eivät ole niin liukkaita, eivätkä kolise ja tuntuvat hyvältä käsissä.


Kamalinta, mitä olet neulonut?


Mikäköhän voisi olla...No ainakin tein joskus alkuaikoina vauvantossut, jotka oli niin väljät, ettei niitä kukaan vauva voinut pitää. Samoin isälleni tein joskus sormikkaat, joiden sormet olivat kaikki erikokoisia ja enemmänkin kokoa väljä kuin kapea...:-) Ja viime talvena tekemäni pipo Popista oli myös karsea...Langoista inhokkeja on esim. Novitan Salsa, aivan karseaa neulottavaa, eikä Palmakaan miellytä, vaikka ihanan pehmeää onkin. Ja Novitan Aino ja Pop eivät myöskään miellyttäneet, jotenkin langasta puuttuu sellainen kitka ja karkeus, mistä pidän, lanka liukuu ja halkeilee, ja on raskasta neuloa. 


Paras ohje, millä olet neulonut?


Vaikea kysymys. Ainakin Scarf Stylen Misty Garden on kiva ohje, samoin Knittyn Branching Out. Yritin miettiä, olisiko joku ohje, jota olisin läpi vuosien käyttänyt, mutta ei tule mitään mieleen.


Tärkein neulontatekniikka?


Nyt en tiedä, mitä vastata...Peukalokiilan olen oppinut lähiaikoina, samoin tiimalasikantapään ja molemmat tuntuvat kivoilta, tosin kulutuksenkesto tiimalasikantapäässä ei taida olla paras mahdollinen. Pyöröillä neulominen on mukavaa ja esim. raglanpuserot ova mukavia. Olen tehnyt sekä kirjo- että pitsineuleita, molemmat ovat kivoja, tosin nykyään käännyn ehkä enemmän pitsineuleiden suuntaan. Ennen tein paljonkin kirjoneuleita.


Paras neulekirja tai -lehti?


Omistan vielä melko vaatimattoman kokoelman neulekirjoja. Tähän astisella kokemuksella sanoisin, että paras neulekirja on minulle Scarf Style, sitä tulee selattua usein. Lehdistä pidän IK:sta, mutta suuret ongelmat sen tilauksen kanssa ovat vieneet vähän makua asiasta. Osassa Vogue Knittingejä on todella kauniita ohjeita, Rowanin lehtiä en ole koskaan vielä nähnyt. Kyllä minä useimmiten pidän nykyään Modastakin, tosin lähinnä niistä Sandnesin ohjeista.


Mieluisin knit-a-long?


Olen ollut mukana vain Mystery Shawl 2-knit-a-longissa ja ihan ok se oli, tosin huivi on jäänyt vaiheeseen eli vain 3. vihje on tehtynä. Suomalainen knit-a-long voisi olla mukavampikin.


Mieluisimmat neuleblogit?


Luen lähes kaikkia suomalaisia neuleblogeja, ja onhan niissä sellaisia, joita luen erityisen suurella kiinnostuksella, mutta jääkööt nyt nimeämättä sen tarkemmin. Kaikissa seuraamissani blogeissa kuitenkin on kiinnostavia juttuja. Ulkomaisia blogeja en vielä osaa seurailla, onko niillä muuten jotain vastaavaa paikkaa kuin blogilista Suomessa? Joskus töissä olen käynyt joidenkin blogien linkkien kautta ulkomaisia blogeja katsomassa ja onhan siellä kiinnostavia juttuja myös.


Mielisuunnittelija?


Ei minulla taida olla sellaista. Debbie Blissin lastenneuleista olen tykännyt kyllä. Muuten en osaa sanoa ketään erityisesti.


Mieluisin neule, jota käytät?


Niitä on useitakin, liittyen enemmänkin kotikäyttöön. Yleisesti ottaen villasukat ovat mieluisimmat, ne on jalassa kesät talvet ja niitä on useita. Tämän hetkiset suosikit ovat ehdottamasti Hifa-sukat, jotenkin niin pehmeät ja paksut ja pesukoneen jälkeen tulivat vielä paremmiksi. Värikin on tämän hetkinen suosikki. Ja jalassahan ne ovat nytkin. :-)


 


Muita suosikkeja ovat esim. fifi, johon kääriydyn palelevana ihmisenä usein ja Misty garden-huivi. Toivon jatkossa saavani aikaan myös suosikkeja muuhun kuin kotikäyttöön, esim. villatakkeja. Suunnitelmissa on. Yksi eniten käytössä olleista neuleista on joskus muinoin lukioaikoina tekemäni itse suunniteltu palmikkovillatakki Nallesta. Väri oli sellainen likaisen oranssi, josta lakkasin pitämästä lähes heti, mutta käytin sitä monta vuotta kotona ja se on palvellut hyvin. Nyt se on laatikossa jossain, joten kuvaa en saa.


Seuraavaksi toivon meemivastauksia kaimaltani, Kristeliltä, Caritalta ja Annelta.


 


 


 

keskiviikko 9. marraskuuta 2005

Piip Piip



Malli: Omasta päästä. Tipun korkeus n. 18 cm.


Lanka: Kellankukertava Schoeller-Stahlin Portofino multicolor, sekä pikkuisen punaista ja mustaa Novitan 7-veljestä.


Tämä kellankukertava Portofino alkoi puhua välittömästi. Jo eilen illalla siitä tuli mielessäni tipu ennen nukkumaanmenoa ja tänään ei auttanut kuin ryhtyä hommiin. Tipusta tuli tosi söpö ainakin omasta mielestäni. Kirjoittelin ohjettakin samalla, kun tein, koska aion tehdä tällaisia ainakin kaksi. Laitan sen vaikka tännekin, kun saan sen kirjoitettua puhtaaksi. Tsirp! 

Retki Menitaan


Eilen pääsin vihdoin viimein Menitaan! Viime kesänä jouduin tyytymään ikkunaostoksiin, kun Menita oli heinäkuun lauantait suljettu. Vähänkö otti päähän. Nyt sitten paremmalla onnella.


Menita on ihana paikka, ei voi muuta sanoa. Todella laaja valikoima ihania lankoja. Mukaan tarttui tietysti kaikenlaista, mitä ei täältä löydy. Tai no, osaa löytyy, muttei näissä väreissä.



Dropsin Alpacaa saa täältäkin, mutta vain pastelliväreissä. Marjapuuronpunainen ja vihreä ovat ihania sävyjä. Regia Silkiä en ole nähnyt täällä ja tuntui käteen niin ihanan pehmeältä, että tuli ostettua. Jaegerin Baby Merinoa olen "kuullut" kehuttavan blogeissa, joten sitä piti tietysti ostaa kokeeksi molempia lapsia ajatellen. Grinascon Tangossa taas värit olivat upeat ja kun en osannut valita pinkin ja vihreän välillä, tuli ostettua molempia...Portofinot olivat 1 e/kerä, siis siellä oli vain nuo pari kerää. Keltaisenkukertava muodostui ennen nukkumaanmenoa päässäni tipuksi, etenkin, kun lapset näkivät sen välittömästi tipuna. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi, selkeä visio on. Addin nalleihin sorruin myös tiskillä.


Eli tuli tuhlattua.Tosin en minä taas sitten Menitaan ihan heti kohta taas pääsekään, joten annetaan anteeksi...:-)


Nyt on sellainen olo, että pitäis tehdä joku "välipalatyö". Cozy-huivi edistyi kyllä reissussa ja lisko-takin eka etukappalekin on aloitettu. Ihanaa olisi kokeilla noita uusia ihanuuksiakin, yllä olevia ja sitten esim. Kidsilk Hazea, mutta tuntuu siltä, että pitäis ensin saada nuo joululahjat valmiiksi.

lauantai 5. marraskuuta 2005

Blogilista tökkii


Eli kun vuodatus nyt nätisti toimii, blogilista tökkii, eikä päivitä mun blogia, vaikka oon eilisaamusta yrittänyt päivittää. Turha kysyä, onko muilla ollut ongelmia, koska ei tämäkään varmaan päivity, mur.


EDIT: Ja heti se sitten päivittyi tämän purkauksen jälkeen...

perjantai 4. marraskuuta 2005

Sataa, sataa ropisee...


Ikävä ilma tänään kerta kaikkiaan. Sain eilen liskopaidan takakappaleen valmiiksi. Sitten tuntui niin tylsältä ajatukselta aloittaa tummansininen sileä etukappale, että päätin aloittaa sen veljenvaimon huivin.



Knittyssa ollut Cozy on kutsunut minua jo kauan, ihana ohje. Tästä huivista tulee paljon kapeampi kuin varsinaisesta Cozysta, mutta neulemalli on otettu siitä. Alkuun tein 3 krs ainaoikeaa ja reunoihin 2 s ainaoikeaa. Työssä on 41 s 5 mm puikoilla. (Laitan näitä määriä lähinnä itseäni varten tänne ylös, jos teen myöhemmin itselleni samalla mallilla, ei niitä kuitenkaan enää sitten muista.) Lankana on tummanlila Kitten Mohair. Neulepinnasta tulee mielestäni tosi nättiä.


 

torstai 3. marraskuuta 2005

Torstai on toivoa täynnä


Eikä muuten liity tuo otsikko yhtään mihinkään...


Tällaista olen väkertänyt viime aikoina:



Liskohupparin ohje on uusimmassa Novitassa, talvi 2005. Teen tätä pojalleni joululahjaksi, eli neulomisaika on rajallinen. Aion tehdä kuitenkin villatakin, eli tämä on takakappale ja eteen ei tule liskoja, hihoihin taas tulee. Poika ei tykkää käyttää huppareita, koska huppu tuntuu takin alla huonolta. Lisäksi uskon, että villatakille olisi enemmän käyttöä. En ole pitkään aikaan neulonut 7-veljeksestä mitään, mutta ihan sujuvaa ja mukavaa sitäkin on neuloa. Toivottavasti into ei tyssää nyt, kun lisko on valmis...


Muita joululahjojakin olisi runsain mitoin suunnitteilla, mutten ole saanut ryhdyttyä niihin vielä. Veljenvaimolle teen mohairhuivin, ihan suorakaideversion, mutten ole päättänyt vielä millä mallilla. Kitten Mohair odottaa jo päätöstäni korissa. Olen varmaan kehunut Kitteniä ennenkin, mutta kyllä on ihanan pehmeä ja mukavasti kudottava lanka.

tiistai 1. marraskuuta 2005

Olipas mukava päivä!


Marraskuu on sitten tullut! Uskomatonta, kuinka nopeasti aika kuluu. Tämä on ollut mukava päivä. Ensin sain vihdoin kantakaupastani  mustaa Tovea ja ostinkin sitä 6 kerää, yhteen joululahjaan, miehen ja pojan hanskoihin. Lisäksi kauppaan oli tullut ihanan punaista Dropsin Alpacaa, jota oli pakko ottaa pari kerää, aion tehdä siitä itselleni lapaset kaksinkertaisella langalla. Suomalaisen Kirjakaupan alesta ostin Fiona McTaguen Neulo itse pehmeät lelut. Lapset ihastuivat erityisesti pingviiniin ja tyttö tyttönukkeihin. Kiva kirja. Kaupungilla kulkiessani huomasin, että uusi Moda on ilmestynyt ja postilaatikossa se kotona sitten odotteli. Toteutettavien listalle pääsivät ainakin Fritidsgarnista huovutetut tossut, punaista lankaakin taitaa löytyä tarpeeksi kaapista. Sirdar Snuggly DK:sta tehty vauvan takki oli myös kiva, (ohje 32), mulla on nimittäin tuota lankaa juuri se 100 g valkoisena, jossa on pilkkuja. Muutakin kivaa oli. Mun täytyy aina perehtyä näihin lehtiin muutaman päivän ajan, ennenkuin alkavat "aueta".


Postissa odotti lisäksi noutolappu ja sain hakea postista nämä (kuvassa myös Moda ja ostamani kirja):



Eli vihdoin tulivat täältä alesta ostetut Jo Sharpin Rare comfort infusion kid mohairit, väri on Rosehip. Tästä väristä ja langasta on tehty Scarf Stylen ihana Misty Garden ja todennäköisesti nämä keräset muuttuvat sellaiseksi myös. Tiinan blogissa se on jo nähtykin. :-) Luonnossa aivan ihana väri. Ehdin jo huolestua, etten edes saa näitä, koska Nanna oli saanut omansa jo viime viikolla. Näiden lisäksi kotiutui toisesta lempikaupastani tilaamani paketti. Alekorista tuli ostettua Jo Sharpin Silkroad DK Tweediä. Väriä mietin tilausiltana todella kauan, kun eiväthän nuo näytä aina luonnossa samalta kuin ruudulla. Päädyin väriin Emerald. Olen todella tyytyväinen, väri on ihana. Sanoinko jo, että olen tyytyväinen? :-) Tilasin 9 kerää ja toivon sen riittävän yksinkertaiseen neuletakkiin. Ihana väri! :-) Näiden lisäksi halusin testausmielessä omistaa yhden kerän Rowanin Kidsilk hazea ja tilasin yhden kerän, väri blushes. Hauska nimi ja söde väri. Samaan vauhtiin tilasin uusimman Voguen ja Knitscenen. Jälkimmäinen oli enemmän mieleeni, Voguen neuleet olivat liian juhlavia ja outoja minulle.


Marraskuun alun kunniaksi ajattelin laskea paljonko lankaa KÄYTIN suunnilleen lokakuun aikana. Ostamani langan määrää en viitsi/uskalla/halua edes mietiskellä. Yritin tehdä jossain vaiheessa sivun marginaaliin "laatikoita", johon olisin laittanut kulutukset ja ostot ylös, mutta onnistuinkin vain monistamaan Suomalaiset neuleblogit-laatikon, höh, puh ja pah.


Lokakuun kulutus: 1100g. No, onhan se 1,1 kg, ei kai se hullumpi tulos ole. :-)