Sain poikani vihreän puseron valmiiksi ja siitä tulikin ihan oikean kokoinen. Siitä sitten päätin jatkaa Modan etanapuserolla tytölleni. Puserossa on ihana röyhelö helmassa. Aloitus tapahtui luomalla 765 s, huhheijaa, ei heikkohermoisille... Aika mahdoton määrä. Mun oli pakko kerrata, miten silmukoita luodaan yhdellä puikolla, kun yleensä luon kahdelle puikolle kiepsauttamalla. Turha kuvitellakaan, että onnistuisi tuollaisen määrän kanssa. Muistuihan se sentään mieleen, kun hyllystä onneksi löytyi joku Novitan vanha neulojan opas, olen minä joskus niinkin silmukoita luonut. Olin erittäin *fiksu* ja tajusin luoda silmukat siten, että aina sadan silmukan jälkeen laitoin merkkilangat, joten laskeminen ei vienyt tuhottomasti aikaa. Kaikki sujui tosi hyvin, silmukkamäärät täsmäsivät joka vaiheessa ja pääsin jo väriraitoihin asti, kunnes... Huomasin tehneeni pahan mokan. Pyöröillä kun tehdään, alussa oli niin paljon silmukoita ja vielä rullaava reuna, että olin vahingossa neulonut alusta saakka siten, että työ oli kääntynyt väärinpäin yhdestä kohtaa. Vaikea selittää. Jouduin kuitenkin purkamaan sitten monta kerrosta alaspäin. Niin laiska olin, että purin vain kolmanteen kerrokseen asti ja siinä kohtaa kiepsautin neuleen oikein päin, se kohta jää röyhelöiden joukkoon näkymättömiin. Vähän kyllä harmitti, kun olin jo päässyt neuleessa hyvään vauhtiin. Nyt on virhe korjattu ja olen taas raidoituksessa. Aivan ihanat värit tuossa puserossa on, niihin alunperinkin ihastuin.
Ärsyttää vaan, kun nämä vuodatuksen kuvat ovat niin pieniä. Ja toisaalta kuvatila on niin pieni, ettei viitsi hirmu isoja kuvia koneelle ladata muuta kuin erikoistilanteissa. Mutta koittakee kestää ja tihrustaa...
Tänään tuli mieluista postiakin. Mainitsinkin jo tilanneeni ne kirjat Amazonista, Scarf Stylen ja Weekend Knittingin. Ne tulivat tänään. Olen vasta ehtinyt niitä hiukan selailla. Scarf Style miellytti minua selkeästi enemmän, sieltä löytyi ainakin 5-6 todennäköisesti toteutettavia huiveja, etenkin miellyttivät Backyard leafs, Misty garden ja muutama muu kuvioneulehuivi. Weekend Knittingiltä olin ehkä odottanut enemmänkin. Olihan siinä sinänsä hauskoja ideoita, muttei niin paljoa sytyttänyt, että alkaisin niitä neuloa. Muutama kiva juttu toki löytyi, mutta vähemmän kuin ajattelin. Ainakin yhdet nätit sukat siellä oli ja yksi kiva poncho. Ehkä aavistuksen pettynytkin (?) siihen jopa olin. Sen sijaan en ollut lainkaan pettynyt näihin ihanuuksiin, jotka tilasin vanhempieni syntymäpäivälahjana itselleni täältä. Ah ja voih...;-)
Regian tuohon väriin (nordic) ihastuin erästä blogia lukiessani, jota äsken etsin kuumeisesti googlella ja satunnaisselauksella puoli tuntia ilman tulosta. Eli jos kyseinen innostaja tunnistaa itsensä, kertokoon mullekin. :-) Tosi pirteä väri. Noron Kureyonista on tarkoitus neuloutua samanlainen setti tytölleni kuin tein pojalleni taannoin. Poikani pipo sopi tytölleni kuin nappi silmään (vai miten se meni...) joten hänelle myös. Väri on 134. Sitten tutustun viimeinkin pitkään havittelemaani Noron Silk Gardeniin, väri 50. Kyllä on aivan ihanan ylellisen tuntuinen lanka! Neuloa en vielä tohtinut, mutta tarkoitus olisi näistä tehdä itselle pipo ja kaulaliina ainakin, katsotaan nyt, mihin riittävät. Kyllä voi lanka olla upeaa...
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)